ACN - Mobiilipuhallus

Amerikkalaisperäinen ACN Communications aloitti toimintansa Suomessa marraskuussa 2003 ensimmäisenä varsinaisesti matkapuhelinliittymiä tarjoavana verkostomarkkinointiyhtiönä. Kasvu oli räjähdysmäistä: muutamissa viikoissa mukaan oli ainakin yhtiön omien tietojen mukaan liittynyt 4 000 edustajaa, jotka olivat saaneet kaupaksi 15 000 liittymää. Suomen Suoramarkkinointiliiton jäseneksi yritys hyväksyttiin helmikuussa 2004. Vuoden 2005 puoliväliin mennessä yritys oli lopettanut toimintansa Suomessa ja mukaan liittyneet jopa 10 000 verkostomarkkinoijaa jäivät suurimmalta osaltaan vaille odottamiaan tuloja. Mitä oikein tapahtui?

ACN:n toimintaidea oli yksinkertainen: yritys toimii palveluoperaattorina suomalaisessa verkossa ja myy kännykkäliittymiä verkostomarkkinoinnin keinoin. Palkkiojärjestelmässä vuorostaan ei mitään yksinkertaista ollutkaan. Vaikka järjestelmän kuvaus sinänsä ei ole kaikkein käsittämättömin, edustajuutta harkitsevan oli järjestelmästä annettujen tietojen pohjalta lähes mahdotonta päätellä mitään omista ansaintamahdollisuuksistaan. Järjestelmän pääpiirteet olivat:

1. Uusi edustaja maksoi lisenssimaksuna yritykselle 549 € + alv 22% = 669.78 €
2. Edustaja sai itse myymiensä liittymien laskuista joidenkin prosenttien suuruista palkkiota
3. Edustajan saadessa uuden edustajan alalinjaansa, hän ja koko ylälinja sai kertaluontoisen palkkion uuden edustajan myymistä ensimmäisestä kuudesta liittymästä. Palkkion suuruus oli pääsääntöisesti 40 euroa ensimmäisille ylälinjan tasoille; tämän jälkeen palkkio vaihteli 20 ja 80 euron välillä.
4. Edustaja sai alalinjan edustajien myymien liittymien laskuista pientä prosenttimääräistä palkkiota.

Ellei edustaja onnistunut hankkimaan huomattavaa määrää asiakkaita itselleen tai suurta alalinjaa, jolla edelleen oli suuri määrä asiakkaita, pääasiallinen ansaintakeino oli värvätä omaan alalinjaan uusia edustajia, joiden tekemistä ensimmäisistä asiakkaista saatiin nopeasti kertaluontoinen palkkio. Järjestelmän pyramidivaikutus on näin selvä: vaikka palkkiot maksettiinkin (ainakin nimellisesti) liittymämyynnistä, ei edustajan lisenssimaksusta, käytännössä jokaisen uuden edustajan toiminnan aloittamisen edellytyksenä maksamasta maksusta riitti hänen myymistään liittymistä ylälinjaan ja hänelle itselleenkin maksettavaan provisioon.

Lyhyesti alkuvuoden 2004 ajaksi ACN:n palkkiojärjestelmään lisättiin joitakin bonuksia, jotka jossakin määrin myös helpottivat alalinjattomien edustajien tilannetta, mikäli melko korkeiden bonuskriteerien täyttäminen vain oli mahdollista. Tästäkin huolimatta tilanne säilyi koko ajan käytännössä samana: käytännössä edustaja itse tuli lisenssimaksunsa hinnassa maksaneeksi sen summan, joka hänen myymistään liittymistä maksettiin. Vaikka jotkin ylimmät tasot varmasti tienasivat hyvät rahat alalinjan liittymäkaupalla, tämä tapahtui alimpien tasojen, jotka eivät koskaan saaneet katettua lisenssin hintaa, kustannuksella. ACN itse sai liittymät niiden käyttökorvauksista maksettuja provisioita lukuun ottamatta ”ilmaiseksi”.

Ongelmat eivät rajoittuneet kuitenkaan lisenssimaksujen korkeaan hintaan ja palkkiojärjestelmän pyramidivaikutukseen, joka lopulta yleensä johtaa verkoston kaatumiseen. ACN:n liittymien hintoihin, palveluihin, sopimuksiin ja laskutuksiin liittyi lähes käsittämätön määrä erilaisia epäselvyyksiä.

ACN:n liittymien tärkein myyntivaltti olivat ilmaiset puhelut liittymien välillä. Samalla ACN kuitenkin pidätti sopimusehdoissaan oikeuden käytännössä rajoittaa ilmaisten puheluiden tarjoamista. Kuluttaja-asiamies puuttui peliin jo maaliskuussa 2004, sillä ehto oli hänen mukaansa lainvastainen:

Kuluttaja-asiamies puuttui alun perin ACN:n toimintaan, koska yritys markkinoi liittymänsä puheaikaa rajattomaksi, mutta pidätti samalla toimitusehdoissa itsellään oikeuden määritellä, mitä liittymän hyväksyttävä käyttö tarkoittaa. Kuluttaja-asiamies piti tätä ehtoa kohtuuttomana ja kuluttajansuojalain vastaisena. Ehto oli myös ristiriidassa markkinoinnissa annettujen tietojen kanssa.

Kuluttaja-asiamies vaati ehdon poistamista kokonaan tai sen täsmentämistä kohtuulliseksi. ACN on nyt sitoutunut siihen, että se ei sovella kyseistä toimitusehtojen kohtaa nykyisten asiakkaidensa sopimuksiin.

Hyvin nopeasti ACN tämän neuvottelutuloksen vastaisesti silti rajoitti ilmaisten puheluiden määrää 1 000 minuuttiin kuussa. Yhtä aikaa liittymien markkinointia ”ilmaisina” jatkettiin; kaiken kukkuraksi ilmeisesti ACN:n puolelta levitettiin käsitystä, jonka mukaan liittymien välisen ilmaisen puheajan rajoittaminen olisi tapahtunut kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta. Kesäkuussa 2004 kuluttaja-asiamies suositteli liittymän ostaneille jo valituksen tekemistä kuluttajavalituslautakuntaan.

Tämän lisäksi ACN:n asiakaspalvelun toiminnassa ja laskutuksessa oli jo aiemmin ilmennyt huomattavia puutteita ja epäselvyyksiä. ACN lähetti perusteettomia ja peri jo maksettuja laskuja sekä pyrki laskuttamaan ”ilmaisistakin” puheluista. Kun kuluttaja-asiamiehen toistuvista huomautuksista tilanne ei merkittävästi parantunut, lopulta 14.10.2004 televiestintää valvova Viestintäministeriö teki saamiensa lukuisien valitusten vuoksi päätöksen, jolla ACN velvoitettiin peräti kahden suurehkon sakon uhalla korjaamaan laskutuksensa puutteet, hinnastonsa ja puhelujen määrää koskevat rajoitukset sekä koko joukon liittymien avaamiseen, irtisanomiseen, estopalveluihin ja siirtosopimuksiin liittyviä ongelmia. Yhteenvetona Viestintäviraston päätöksessä todetaan:

ACN:ää koskevat valitukset alkoivat lähes välittömästi yhtiön aloitettua toimintansa Suomessa ja valituksia yhtiöstä tehdään edelleen. Valitukset ovat koskeneet liittymien avaamista, asiakaspalvelua, veloitusta, liittymien sulkemista ja irtisanomista eli käytännössä koko liittymäsopimuksen elinkaarta. ACN:ään liittyvät tapaukset eivät ole olleet yksittäistapauksia, vaan kyse on ollut kunkin ongelmakohdan perusrakenteissa ja lähtökohdissa, joista jokainen kohta jo yksistään on televiestinnän laadun ja toimintavarmuuden sekä asiakkaiden oikeuksien kannalta merkittävä.

Vaikka laskutuksen epäselvyydet jatkuivat, Viestintäviraston asettamat uhkasakot eivät lopulta ehtineet tulla maksettaviksi. ACN Communicationsin toiminta Suomessa päättyi 3.2.2005, jolloin kaikki ACN:n liittymät myytiin TeliaSoneran tytäryhtiö Tele Finlandille. ACN:n liittymämyyjät pystyivät jatkamaan toimintaansa Tele Finlandin liittymien kauppaajana vielä lyhyen aikaa, mutta hyvin nopeasti tämäkin markkinointi tyrehtyi.

Kenties tämän enempää ACN ei Suomessa pyrkinyt tekemäänkään ennen siirtymistään taas seuraavaan maahan. Hieman toista vuotta kestäneen toiminnan aikana lisenssimaksunsa maksoi jopa 10 000 edustajaa, ja jo näillä maksuilla saatiin todennäköisesti katettua suuri osuus ellei peräti kaikki liittymien myyjille maksetuista provisioista sekä myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvistä kustannuksista. Lopulta koko toiminta muuttui isoksi rahaksi ehkä siinä vaiheessa, kun jopa satoja tuhansia ACN:n liittymiä myytiin niiden seuraavalle palveluoperaattorille. Tätä on jo hyvällä syyllä pidettävänä melkoisen suurena puhalluksena.

ACN:n laskutusfarssin haamut kummittelevat nekin yhä. Vielä vuosi toiminnan päättymisen jälkeen sen entisistä asiakkaista peräti 16 000:lle lähetettiin perintäkirjeitä ”maksamattomista puhelinlaskuista”. Jälleen kerran kuluttaja-asiamies joutui toteamaan, että perinnässä on – epäselvyyksiä ja lainvastaisuuksia.

Linkit:
ACN velvoitetaan korjaamaan toimintansa (Viestintävirasto)
ACN:n asiakkaiden tuskan kuukaudet (YLE Kuningaskuluttaja)
ACN:n laskujen perintää selvitetään (Kuluttajavirasto 13.3.2006)

Kotimyynti

Mikä on kotimyyntiä?

Kuluttajan ja yrittäjän välinen kauppa on kuluttajansuojalain 6 luvun 3 §:ssä tarkoitettua kotimyyntiä, mikäli se tapahtuu muualla kuin elinkeinonharjoittajan tai yrityksen liiketiloissa ja lisäksi:

• Henkilökohtaisuus – Kauppa tai sitä edeltävä markkinointi tapahtuu henkilökohtaisesti. Pelkästään puhelimen tai Internetin välityksellä tapahtuva kaupanteko on puolestaan etämyyntiä. Jos kuitenkin tuote esimerkiksi markkinoidaan kotimyyntitilanteessa ja kauppa solmitaan lopuksi vaikkapa puhelimessa, kauppa on kotimyyntiä.
• Kauppapaikka – Kauppa ei tapahdu sellaisessa paikassa, jossa yleisesti tarjotaan myytäväksi tuotteita (kuten tavaratalon aulassa, torilla tai messuilla) tai tilaisuudessa, josta on edeltäkäsin ilmoitettu esimerkiksi lehdessä tai televisiossa. Jälkimmäisessä tapauksessa kauppa on kuitenkin kotimyyntiä, mikäli myyjä järjestää ostajille kuljetuksen myyntipaikalle; lisäksi yksityisasunnossa tapahtuva kauppa on poikkeuksetta kotimyyntiä.
• Nimenomainen pyyntö – Ostava kuluttaja ei ole itse oma-aloitteisesti pyytänyt myyjää paikalle esittelemään nimenomaisesti kaupanteon kohteena olevaa tuotetta. Silloinkin kun ostaja pyytää yhden tuotteen esittelyä mutta tulee ostaneeksi jotakin muuta, kauppa on kotimyyntiä.
• Hinta ja poikkeukset – Kuluttajansuojalain säädökset kotimyynnistä eivät koske kauppaa, jonka yhteishinta on alle 15 euroa tai kiinteän omaisuuden, arvopapereiden, vakuutusten ja lomaosakkeiden kauppaa.

Verkostomarkkinointiin usein liittyvä kotikutsuilla tapahtuva henkilökohtainen kauppa sekä erilaisten tuotteiden myyminen ystävien kotona tai tapaamisessa esimerkiksi kahvilassa on näin kotimyyntiä, mikäli ostaja ei ole nimenomaisesti pyytänyt kyseisen tuotteen esittelyä.

Kuluttajan oikeudet kotimyynnissä

Kotimyynnissä ostajalla on oikeus perua kauppa 14 vuorokauden sisällä kotimyyntiasiakirjan vastaanottamisesta. Tavaran kaupassa 14 vuorokauden perumisaika alkaa siitä päivästä, kun ostaja on vastaanottanut sekä kotimyyntiasiakirjan että ensimmäisen tavaraerän. Jos perumisajan viimeinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä, perumisaika jatkuu seuraavaan arkipäivään. Mikäli kotimyyntiasiakirja toimitetaan virheellisesti vasta tavaran toimittamisen jälkeen, perumisaika alkaa kotimyyntiasiakirjan vastaanottamisesta. (KSL 6 luku 9 §.)

Ostaja voi perua kaupan parhaaksi katsomallaan tavalla. Myös puhelimitse tehty perumisilmoitus on pätevä. Samoin tavaran palauttaminen perumisajan kuluessa katsotaan kaupan perumiseksi. Ostajalla on oikeus avata tuote pakkauksistaan ja kokeilla sitä, eikä hän kaupan peruuntuessa ole vastuussa tästä myyjälle johtuvista kustannuksista. Samoin ostaja ei ole vastuussa hänestä riippumattomasta tavaran särkymisestä. Ostaja on kuitenkin vastuussa siitä, jos hän itse esimerkiksi rikkoo tuotteen tai vähentää sen määrää. (23 §.)

Ostajalle on kotimyynnissä toimitettava tarkasti Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman kaavan mukainen kotimyyntiasiakirja, joka sisältää mm. tiedot peruuttamisoikeudesta, hinnan palauttamisesta, vastaanotetun tavaran säilyttämisestä, ostajan oikeudesta tutkia tuote, kauppaa varten otetun kulutusluotosta koskevasta säädöksestä sekä viivästyskorosta. Mikäli tällaista kotimyyntiasiakirjaa ei ole toimitettu, ostaja voi perua tehdyn kaupan vetoamalla sen sitomattomuuteen vuoden kuluessa sopimuksen tekemisestä ilmoittamalla siitä myyjälle. (8 ja 20 §.)

Kun kauppa peruuntuu perumisajan sisällä tai ostajan vedotessa kotimyyntiasiakirjan puuttumiseen, myyjän on viivytyksettä ja 30 päivän sisällä palautettava kauppahinta kokonaisuudessaan ostajalle. Jos tuote on vastaanotettu, ostajan on kauppaa peruessaan ilmoitettava, mistä tavara on noudettavissa. Paikan tulee olla kohtuudella myyjän tavoitettavissa. Vaihtoehtoisesti ostaja voi palauttaa tuotteen myyjälle postitse. Jos ostaja palauttaa tai on palauttanut tuotteen postitse, myyjän on korvattava ostajalle myös palauttamisesta aiheutuneet kulut. (10–11 §.)

Ostajan velvollisuus säilyttää vastaanottamansa tavara rajoittuu kahteen kuukauteen. Mikäli myyjä ei ole noutanut tavaraa tähän mennessä, ostaja saa pitää tavaran maksutta. Jos myyjä ei ole palauttanut kauppahintaa 30 päivän aikana, kauppahinnalle on maksettava korkolain mukaista viivästyskorkoa (tällä hetkellä 9,5 %). (11 ja 25 §.)

Jos myyjä itse tai myyjän kanssa yhteistyössä toimiva yritys on tarjonnut kotimyyntikaupan rahoittamiseen luottoa, tehty luottosopimus purkautuu automaattisesti kaupan peruuntuessa 14 vuorokauden perumisajan sisällä tai ostajan vedotessa kotimyyntiasiakirjan puuttumiseen. Luoton peruuntumisesta ostajan ei tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta eikä luotosta voi periä perustamis- tai muita kustannuksia. Luotonantajan on viivytyksettä ja 30 päivän kuluessa palautettava ostajalta saadut maksusuoritukset. (24 §.)

Linkit:
Ohje kotimyynnistä (Kuluttajavirasto)
Kuluttajansuojalaki (1978/38, Finlex)

Kuluttaja vai yrittäjä?

Verkostomarkkinoijien joukossa on pitkään vallinnut epäselvyyttä siitä, milloin verkostomarkkinoijan itsensä tekemät ostokset kuuluvat kuluttajansuojalain säädösten piiriin ja milloin eivät. Kysymys ei olekaan aina aivan yksinkertainen, sillä varsinaista oikeuskäytäntöä ei liiemmin ole saatavilla. Kuluttajansuojalaki ja sen valmistelutyö sekä Kuluttajaviraston oma ohjeistus antaa kuitenkin varsin selkeän kuvan siitä, koska ostajaa suojaavat kuluttajan oikeudet.

Omalla nimellä, omaan käyttöön

Vuonna 1994 hyväksytyn kuluttajansuojalain muutoksen lakitekstin mukaan ”[k]uluttajana pidetään [...] luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten” (KSL 1 luku 4 §). Lain valmisteluteksti kuvaa tätä määritelmää näin:

Jotta henkilöä voitaisiin pitää kuluttajana suhteessa tiettyyn hyödykkeeseen, vaadittaisiin, että hän hankkii sen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinoa varten. Jos hyödyke hankitaan sekä yksityistä tarvetta että elinkeinotoimintaa varten, sen tulisi siten pääasiassa olla tarkoitettu yksityiseen käyttöön, jotta hyödykkeen hankkinut henkilö voitaisiin katsoa kuluttajaksi. (HE 360/1992.)

Tämä määritelmä rajaa lain suojaaman kuluttajakaupan määritelmän ulkopuolelle melko selkeästi kahdenlaisen kaupanteon:

1. Tuote on hankittu elinkeinotoimintaa varten ja ostajaksi on merkitty kaupparekisteriin viety yritys (rekisteröity toiminimi, avoin, kommandiitti- tai osakeyhtiö)
2. Tuote on luonteeltaan sellainen, että se on selkeästi ostettu yksinomaan elinkeinotoimintaa varten (esimerkiksi kauppaa varten hankittu kassakone)

Verkostomarkkinointiyritykseltä ostetut tuotteet ovat kuitenkin luonteeltaan yleisesti kuluttajille tarjottavia tuotteita, jotka on näin voitu ostaa pääosin yksityiseen käyttöön. Lisäksi verkostomarkkinointiyrityksen edustaja toimii usein yksityisenä henkilönä tai yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tämän vuoksi verkostomarkkinointiyrityksen edustajan omaan käyttöön omalla nimellään tekemä ostos on kuluttajakauppaa – samalla tavalla kuin esimerkiksi K-kauppiaan itselleen tekemä ruokaostos on kuluttajakauppaa. Näin asian esittää myös Kuluttajaviraston kotimyyntiä koskeva ohje, jonka mukaan verkostomarkkinoinnissa ”[m]yös myyjäverkoston jäseniä pidetään kuluttajina silloin, kun he hankkivat tuotteita omaan käyttöönsä”.

Aloituspaketti erityistapauksena

Moni verkostomarkkinointiyritys tarjoaa jonkinlaista ”aloituspakettia”, joka uuden edustajan on ostettava edustajana aloittamisen edellytyksenä. Joskus paketin sisältö on luonteeltaan sellainen, että se on varsin selkeästi ostettu aloitettavaa elinkeinotoimintaa varten: paketti pitää sisällään yrityksen esitteitä ja materiaaleja ja elinkeinotoiminnan työkaluja yksityiseen käyttöön tarkoitettujen tuotteiden sijasta.

Kuluttajansuojalakiin vuonna 1994 tehtyjen muutosten valmistelutyössä on kuitenkin erityistapauksena otettu esille tällaisten pakettien kauppa. Vaikka paketin sisältö olisikin sellainen, että sen tarkoitus on nimenomaan antaa valmiuksia aloittaa elinkeinotoiminta, sen kauppa voidaan katsoa nimenomaan kuluttajakaupaksi. Lain valmistelutekstin mukaan tarkoitus on rajoittaa ”pyramidiperiaatteella tapahtuvaan suoramyyntiin liittyvää värväystoimintaa” sen vuoksi, että periaatteessa elinkeinotoimintaa suunnitteleva ostaja on vähäisen kokemuksensa vuoksi kuluttajan suojan tarpeessa suhteessa pakettia tarjoavaan yritykseen:

Eri muodoissa tapahtuvaan ansaintamahdollisuuksien markkinointiin on niin ikään tarvetta voida puuttua kuluttajansuojalain nojalla. Käytännössä esiintyneet tapaukset osoittavat, että tämän tyyppinen markkinointi tyypillisesti kohdistuu henkilöihin, joiden taloudellisen asemansa sekä puutteellisen kokemuksensa vuoksi voidaan katsoa olevan erityisen suojan tarpeessa. (HE 360/1992.)

Tämän vuoksi lain valmistelutekstiin on kirjattu poikkeuksena ”ansaintamahdollisuuden” markkinointi, joka sekin on katsottavissa kuluttajakaupaksi:

Myös silloin, kun markkinoitavana on liikeidea tai muu hyödyke, jonka nimenomaisena tarkoituksena on antaa edellytyksiä elinkeinotoiminnan aloittamiseen, tällaisen hyödykkeen hankkijaa voitaisiin pitää kuluttajana. (HE 360/1992.)

Kuluttajaviraston kotimyyntiä koskevassa ohjeessa on tämän vuoksi katsottu, että myös ”liikeidean” markkinointi on kuluttajakauppaa:

Verkostomarkkinoinnin tavoitteena on tuotteiden myynnin lisäksi hankkia uusia myyjiä organisaatioon. Kuluttajansuojalaki koskee myös muun muassa sellaisen liikeidean markkinointia yksityishenkilöille, jonka nimenomaisena tarkoituksena on antaa edellytyksiä elinkeinotoiminnan aloittamiseen.

Myyntivarasto erityistapauksena

Verkostomarkkinoijan emoyritykseltä jälleenmyytäväksi ostetut tuotteet eivät nekään suoraan mahdu kuluttajakaupan määritelmään: tuotteita ei ole ostettu yksityiseen käyttöön vaan edelleen myytäväksi. Erityisesti 1980-luvulla sekä 1990-luvun alkupuolella verkostomarkkinointi usein toimi tavalla, jota lain valmistelutekstissä kuvataan näin: ”myyjiksi värvätyt yleensä joutuvat käteismaksulla hankkimaan suoramyyntiyhtiöltä kaupattavan tavaravaraston”. Lain valmistelussa pyrittiinkin näin puuttumaan myös tällaiseen pyramidimarkkinointiin ulottamalla kuluttajan suojaa myös verkostomarkkinoijan toiminnan aloittamisen edellytyksenä ostamaan tuotevarastoon. Kuluttajaviraston ohjeistuksen mukaisesti myös varaston ostaminen kuuluu kuluttajansuojalain piiriin:

[M]yyjän voi katsoa olevan kuluttajan asemassa silloinkin, kun hän on hankkinut itselleen tuotteita myös myyntitarkoitukseen. Näin on, jos verkostomarkkinointiyritys ei ole sitoutunut ostamaan myymättä jääneitä tuotteita takaisin kohtuullisilla ehdoilla siinä tapauksessa, että myyjä päättääkin irrottautua järjestelmästä.

Kohtuullisena ehtona myymättömien tuotteiden takaisinostamiselle on pidettävä vähintään noin 85–90 % hinnanpalautusta kaikista myyntikelpoisista tuotteista.

Yhteenveto

Verkostomarkkinoijan pääyritykseltään tekemä ostos on Kuluttajaviraston ohjeistuksen ja siinä tulkittujen kuluttajansuojalain säädösten mukaan kuluttajakauppaa, kun ostosta ei ole tehty rekisteröidyn yrityksen nimissä ja lisäksi:

1. Tuote on ostettu omaan käyttöön, ei harjoitettavaa elinkeinotoimintaa varten, tai
2. Tuote on verkostomarkkinointiyrityksen edustajaksi pääsemisen edellytyksenä ostettu paketti, tai
3. Tuote on verkostomarkkinoijalle tarjottu myyntivarasto, jota emoyritys ei ole kohtuullisin ehdoin sitoutunut ostamaan takaisin

Verkostomarkkinoinnin myyntitapa on useimmissa tapauksissa kuluttajansuojalain 6 luvussa tarkoitettua kotimyyntiä, jolloin ostajalla on ensimmäisen tuote-erän vastaanottamispäivää seuraavasta päivästä laskettuna 14 vuorokautta aikaa perua kauppa palauttamalla tavarat tai ilmoittamalla kaupan perumisesta myyjälle. Kotimyynnissä ostajalle on toimitettava Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman tarkan kaavan mukainen kotimyyntiasiakirja. Mikäli kotimyyntiasiakirjaa ei ole toimitettu, ostajalla on vuosi aikaa perua kauppa.

Huomautus

Tämä kirjoitus perustuu kuluttaja-asiamiehen johtaman Kuluttajaviraston ohjeissaan esittämään laintulkintaan. Kuluttajavalituslautakunta on kuitenkin joissakin päätöksissään jättänyt tämänkaltaiset tapaukset kokonaan käsittelemättä, sillä lautakunta katsoo, että verkostomarkkinointiin osallistumista kuluttajansuojalain säädökset eivät koske. Käytännössä syynä on se, että omaan käyttöön ja myytäväksi ostettujen tuotteiden välinen rajanveto on hankalaa, ja lautakunta ei kenties halua lähteä ruotimaan näitä yksityiskohtaisia tapauksia.

Tämä tilanne on varsin ongelmallinen, sillä kuluttajaviranomaiset ovat näin edustaneet osin vastakkaisia kantoja juuri verkostomarkkinoinnin kohdalla. Koska tiettävästi yhtäkään oikeusjuttua edes käräjäoikeustasolla ei näistä kysymyksistä ole käyty - sillä yksittäiset menetykset ovat usein niin vähäisiä, ettei oikeuteen meneminen kannata - tilanne säilyy tältä osin epäselvänä. Verkostomarkkinointiyritystenkin on kuitenkin nähdäkseni syytä noudattaa kuluttajansuojalain säädöksiä - jos ei muuten niin siksi, etteivät ihmiset kokisi tulleensa huijatuksi.

Argumentit verkostomarkkinoinnin puolesta - Osa 4: Siitä saa niin paljon

Edellisessä verkostomarkkinoinnin ”puolustuspuheessani” esitin, että verkostomarkkinointi tarjoaa erittäin harvoille mahdollisuuden ansaita edes varsin pieniä, toiminnan kulut hieman ylittäviä tuloja, eikä Suomesta näytä löytyvän ainoatakaan rehellisesti verkostomarkkinoinnilla rikastunutta.

Verkostomarkkinoijilla on tähän joskus tapana vastata, että heidän toiminnastaan saa paljon muutakin kuin vain rahaa – suorastaan niin paljon, että verkostoon kannattaa liittyä, vaikka rahaa ei koskaan saisikaan. Mutta mitä verkostomarkkinointi sitten oikein antaa?

1. Ystävät – Verkostomarkkinointiin lähdetään yleensä mukaan ystävän, tuttavan tai sukulaisen välityksellä. Kuten missä tahansa työssä tai harrastuksessa, väistämättä toiminnassa tapaa uusia ihmisiä ja parhaassa tapauksessa ystävystyy heidän kanssaan. Tässä riski on se, etteivät ystävyyssuhteet ole oikeanlaisella perustalla: ”ylälinjan” ja ”alalinjan” välinen ystävyys voi perustua taloudellisen hyödyn tavoitteluun ja lopulta loppua surkealla tavalla, kun verkostotoiminta päättyy pettymykseen. Valitettavan usein verkostofirman toiminnan mukaan lähtevän kokemus on heijastunut monella tapaa myös vanhoihin ystävyyssuhteisiin, erityisesti jos vanhat kaverit ja tutut eivät ole olleet halukkaita lähtemään verkostotoimintaan mukaan.
2. Taidot – Jos verkostomarkkinointiyrityksen toimintaan liittyy todellista kaupankäyntiä, kokemukset tuotteiden myynnistä voivat olla opettavaisia ja antaa pohjaa muullekin myyntityölle. Verkostomyynti tapahtuu toisaalta usein myyjän lähipiiriin ja voi olla hyvin toisenlaista kuin avoimelle yleisölle tarkoitettu kaupankäynti. Vuorostaan mikäli verkoston toiminta perustuu kuitenkin lähinnä värväämiseen, hankituilla hetkellisen ylipuhumisen taidoilla ei muussa liiketoiminnassa ole suoranaista hyötyä, vaikka joissakin tilanteissa niistä voi olla apuakin. Ihmissuhdetaitoja verkostomarkkinointi opettaa puolestaan siinä missä mikä tahansa kanssakäyminen tai harrastustoiminta, jossa toisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä.
3. Koulutus – Verkostomarkkinoijat korostavat usein yritykseltään saaman koulutuksen ja tukimateriaalin keskeistä merkitystä sekä liiketoiminnassa että elämässä ylipäätään. Useimpien verkostomarkkinointiyritysten (poikkeuksetta maksulliset) ”koulutustilaisuudet” muistuttavat kuitenkin enemmän herätyskokouksia. Tarkoitus ei ole antaa niinkään oppia ja tarjota apuja varsinaiseen myyntityöhön – siis siihen, mistä verkostomarkkinoinnissa pitäisi olla kysymys – vaan motivoida edustajia toiminnan jatkamiseen. Koulutustilaisuuksissa painotetaan ja toistetaan positiivisen suhtautumisen, asenteen ja unelmien merkitystä sekä hehkutetaan verkostofirman tarjoamaa "helppoa" mahdollisuutta suuriin tuloihin. Siinä missä positiivinen asennoituminen pitkään jatkuvaan, selvästi tappiolliseen toimintaan voi olla mukana pysymisen edellytys, siitä ei liiemmin ole apua todellisessa liiketoiminnassa.
4. Unelma – Lopulta tärkein asia, minkä verkostomarkkinointi lopulta siihen mukaan lähtevälle antaa, on mahdollisuus ”toteuttaa unelmansa” paremmasta toimeentulosta, ylellisyystavaroiden hankkimisesta, matkustelusta, rikastumisesta, töiden jättämisestä ja nopeasta eläkkeelle pääsemisestä. Näihin toiveisiin myös verkostoa esitellessä usein suoraan vedotaan. Kyse on lähinnä samanlaisesta toivosta kuin lottovoiton kohdalla – ja useimpien kohdalla mainittavien summien ansaitsemisen todennäköisyys onkin samaa luokkaa. Usein ihmiset kuitenkin liioittelevat omaa mahdollisuuttaan ”menestyä” hyvin samaan tapaan kuin lototessa: voiton todennäköisyyden mitättömyys on lähes käsittämättömissä ihmisjärjelle. Loton ja verkostomarkkinoinnin ero on kuitenkin siinä, että lotossa suoraan sanotaan, mikä palautusprosentti on, voiton todennäköisyyskin on suorassa suhteessa riveihin sijoitettuun rahamäärään, eikä ”menestys” synny lähinnä toisten mukaan houkuteltujen tappioista.
   

Ruotsalaisilta puhalletaan

Jos Suomessa huijataan ihmisiä jos jonkinlaisilla viritelmillä, kyllä ruotsalaiset onnistuvat vain tässäkin suhteessa panemaan rutkasti paremmaksi. Viime vuosien aikana Ruotsissa on saatu erilaisten suurten puhallusten avulla vietyä rahat erittäin monilta herkkäuskoisilta eri puolilla maata. Taustalla ovat joissakin tapauksissa olleet vieläpä samat henkilöt.

Vuosien 2003 ja 2004 aikana Ruotsissa tuhannet lähtivät mukaan nimillä Younited, Shortcut Customers ja Global Recruitment Service esiintyneiden yritysten toimintaan. Yritysten esitettiin toimivan eräänlaisina ”kuluttajaklubeina”, joiden kautta ostoksien väitettiin tulevan halvemmiksi. Liittyminen maksoi joitakin satoja kruunuja, ja jokaisesta liittyneestä maksettiin provisio ylälinjaan. Jokainen näistä yrityksistä meni hyvin nopeasti konkurssiin ja Dagens Nyheterin mukaan sekä yritysten tiedot että rahat hävisivät tuolloin lähes jälkiä jättämättä. Taustalla näissä kaikissa on ilmeisesti sama henkilö. Tarina ei päättynyt kuitenkaan tähän, vaan vuoden 2006 alussa samankaltainen toiminta jatkui nimellä Sweden Consumers Network. Yrityksen omistaja on ainakin sama.

Yksi pahimmista viime vuosien puhalluksista oli Entertainment Express –nimellä kulkenut verkostomarkkinointiyritys. Se tarjosi edustajaksi alkaville mahdollisuuden dvd-elokuvien sekä pelien vuokraamiseen netin välityksellä. TV4:n tietojen mukaan vähintään 3 000 ruotsalaista lähti mukaan toimintaan ja sijoitti yrityksen aloitusmaksuihin parista tuhannesta jopa kymmeniin tuhansiin kruunuihin. Toiminnan keskiössä olikin lähinnä värvääminen ja siitä saatavat tulot. Entertainment Express onnistui leviämään myös Suomeen ennen lopullista kaatumistaan syksyllä 2005 (esittelysivujakin löytyy, huomatkaa oikeinkirjoitus yrityksen nimestä alkaen!).

Entertainment Expressin eräänlainen seuraaja on C3Play, joka Göteborgs-Posten –lehden artikkelin mukaan tarjoaa ”digiboksin ja tietokoneen yhdistäviä” laitteita miltei 20 000 kruunun hintaan. Verkostoa rakentamaan pääsee 350 eurolla ja tämän lisäksi yrityksen osakkeita voi merkitä hintaan 2 500 kruunua. Mukana on yrityksen taustahenkilön mukaan jo yli 1 000 ruotsalaista. Yrityksen myymiä laitteita ja niihin tarvittavaa ohjelmistoa ei tosin vielä edes ole olemassa.

Pyramidipelejä valvoo Ruotsissa ”Arpajaistarkastus” (Lotteriinspektion), ja ne on määritelty arpajaislaissa. Lain mukaan ketjukirje on peli, jossa voittomahdollisuudet riippuvat lähinnä toisten mukaan liittyvien määrästä (Lotterilag 7 §). Rajanveto laillisten ja laittomien pyramidien välillä on myös Ruotsissa tarkkaa määritelmää vailla. Samoin kuin Suomessa, WGI-tapaus oli Ruotsin oikeuskäytännössä ennakkotapaus: Örebron käräjäoikeus piti WGI:ä arpajaislaissa kiellettynä ketjukirjepelinä.

Myös Ruotsin kuluttajaviranomaiset ovat olleet huolissaan viimeaikaisesta kehityksestä. Västerbottens Folkblad –lehden mukaan Skellefteån seudun kuluttajaviranomaiset ovat varoittaneet myös Amwayn toiminnasta. Toisaalta Amwayhin, toisaalta WGI-tapaukseen ja nettipyramideihin liittyen Ruotsin kuluttajaviraston ja arpajaistarkastuksen virkamiehet ovat viime vuosina käyneet keskustelua mahdollisuudesta vetää jonkinlainen raja laillisen ja laittoman pyramidin välille sekä siitä, mitä verkostomarkkinointiyrityksen toimintaan mukaan värvättävälle tulisi kertoa värväystilanteessa.

Ruotsalaisten tilanteeseen tutustuessani löysin käsittelemääni teemaan hieman eri näkökulmasta keskittyvän, yllättävän samaan aikaan perustetun ja samannäköisen blogin, joka valitettavasti näyttäisi tällä hetkellä vain olevan vähemmän aktiivinen.

Pois pyramidipeleistä

Verkostomarkkinoinnin keskeisin ongelma on siinä, että monissa tapauksissa verkostopyramidissa ei olla mukana niinkään myymisen ja siitä saatavan palkkion tai verkostoyrityksen tarjoamien tuotteiden kuin käytännön pyramidipelin vuoksi. Tuotteita ei pääsääntöisesti osteta tai myydä muutoin kuin toisten vastaavanlaisista ostoksista syntyviin tuloihin pätevöitymiseksi tai tulevia tällaisia tuloja koskevien lupausten vuoksi.

Verkostopyramidissa mukana olevat ostavat verkostonsa tuotteita alalinjasta saatavan palkkion toivossa. Usein tämä palkkio syntyy lopulta ”alapuolella” olevien vastaavanlaisista maksuista tai ”ostoksista”. Siinäkin tilanteessa, että verkoston myynti tapahtuisi oikeasti pyramidin ulkopuolelle, myyntiin ei käytetä aikaa siitä itsestään saatavan palkkion toivossa (verrattuna myös siitä syntyviin kuluihin) vaan toisten vastaavanlaisesta, vastaavaa ehtoa täyttämään tehdystä myynnistä syntyvän palkkion toivossa. Tosiasiallisesti syntyy näin pyramidipeli, jossa ihmiset ostavat tuotteita tai myyvät työaikaansa halvalla tai ilmaiseksi saadakseen taloudellista hyötyä toisten, ”alapuolellaan” olevien täyttäessä vastaavat ehdot.

Ainoana toteuttamiskelpoisena ratkaisuna tähän ongelmaan olen esittänyt, että verkostomarkkinoinnissa ei saisi alalinjasta nousevien palkkioiden saamisena edellyttää myyntiä koskevan kiintiön tai ”kriteerin” täyttämistä. Vaihtoehtoisesti kiintiön täyttämistä voidaan edellyttää, mutta kiintiömyynnistä ei saa nousta ylälinjaan palkkiota.

Oman myyntiä koskevan kiintiön tai ”kriteerin” olemassaololle alalinjasta nousevien palkkioiden edellytyksenä ei näytä olevan järkeviä perusteluja – ellei sitten pyramidipelin toimivuutta itseään oteta huomioon. Verkostomarkkinointi on ainoa ala, jossa palkkioiden saamiseksi edellytetään niiden todelliseen syntyperustaan täysin liittymätöntä työtä. Perusteluksi toisaalta alalinjasta nousevalle provisiolle, toisaalta myyntikiintiölle itselleen tarjotaan yleensä seuraavaa:

• Koulutusperustelu – Verkostomarkkinointiyritysten ja niiden edustajien ”alalinjasta” nouseville palkkioille esittämä perustelu on yleensä se, että ”ylälinjalainen” on ”kouluttanut” nämä edustajat verkostotoimintaan auttamalla heidät alkuun ja on näin oikeutettu osuuteen heidän palkkioistaan. Tällä toiminnalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, täyttääkö ”ylälinjalainen” myyntikiintiönsä tai -kriteerinsä. Mikäli koulutus on todellista ja verkostomarkkinoija on näin oikeutettu siitä saatavaan palkkioon, myyntikiintiö rajoittaa turhaan hänelle kuuluvaa etua.
• Esimerkkiperustelu – Usein esitetään puolestaan, että myyntikiintiö tai -kriteeri on tärkeä siksi, että ”ylälinjalainen” täyttäessään myyntikriteerin antaa toisille myyjille esimerkin myymisestä. Tämä perustelu ontuu pahasti: pelkkää kiintiötä täyttämällä ei varmasti anna hyvää esimerkkiä – päinvastoin.
• Myyntiperustelu – Verkostomarkkinointiyritykset usein perustelevat erilaisia myyntikiintiöitään sillä, että edustajien on tarkoitus saada nimenomaan verkoston ulkopuolisia asiakkaita. Yrityksen markkinoinnin järjestämisessä verkostomarkkinoinnin keinoin on kuitenkin jotakin vikaa, mikäli ilman kiintiötä verkostossa ei ostettaisi tai edes yritettäisi myydä tuotteita.

Jos verkoston toiminta perustuu tuotemyyntiin sen ulkopuolelle sekä edustajien omiin ostoksiin omasta halustaan, koska tuotteet ovat oikeasti hyviä, tuotteilla on oikeasti kysyntää, hinta on kohtuullinen ja verkostomarkkinointi ylipäätään on järkevä markkinointitapa, myyntikriteerin poistamisen ei pitäisi vaikuttaa verkoston myyntiin mitenkään. Edelleen verkostofirma voi esittämäni ehdon puitteissa edellyttää esimerkiksi verrattain pienen myyntikiintiön täyttämistä, jos tämän kiintiön täyttävästä myynnistä ei makseta palkkiota ylälinjaan.

Verkostomarkkinoinnille ehdottamani ehdon käytännön toteuttamisesta pitäisi olla ainoastaan etua. Verrattuna myynnin prosentuaalista osuutta koskeviin rajoituksiin esittämäni säännön ottaminen käyttöön pikemminkin vapauttaisi verkostomarkkinoijat ostamaan verkoston tuotteita: heidän ei lainkaan tarvitsisi huolehtia siitä, menevätkö tuotteet pikemminkin pyramidin sisäpuolelle kuin ulkopuolelle, vaan saisivat rauhassa hankkia tuotteita myös itselleen haluamansa määrän.

Tätäkin merkittävämmin ehdon tosiasiallisesti täyttävät verkostomarkkinointiyritykset välttyisivät pyramidipelisyytöksiltä ja niiden julkisuuskuva muuttuisi huomattavasti parempaan suuntaan. Samalla yrityksen edustajien joukosta poistuisivat ne, jotka pyrkivät pelkästään pelaamaan pyramidipeliä. Tämä todennäköisesti johtaisi edelleen värvätessä esitettyjen väitteiden puhdistumiseen kaikkein törkeimmästä liioittelusta ja harhaanjohtavista esimerkeistä.

Move Poliisi-tvssä

YLE:n Poliisi-tv -ohjelmassa 27.4.2006 oli yhtenä aiheena pyramidipelit. Ohjelman mukaan pyramidipelit ovat nyt korvanneet julkisuudessa suuren kritiikin kohteeksi tulleet epäselvät rahankeräykset, joissa rahaa kerättiin lahjoituksina hyvään tarkoitukseen, mutta kerätyt varat päätyivätkin lopulta valtaosaltaan keräysten perustajien taskuun palkkoina ja palkkioina. Pyramidipeleissä vuorostaan toimitaan verkostomarkkinoinnin keinoin ja toimintaan liittyy tosiasiallista tuotekauppaa, mutta lähinnä tarkoitus on kerätä rahaa uusien jäsenten värväämisellä. Jutussa todetaan:

Kyseenalaisia pyramidikeräyksiä, tai pyramideiksi luokiteltuja verkostomarkkinointeja onkin käynnissä viranomaisten mukaan ilmeisesti useita. Niissä pyramidia kasvatetaan kunkin jäsenmaksuilla ja jäsenten hankkimilla uusilla jäsenillä. Huipulla sijaitsevat johtajat käärivät suuret voitot. Mukana on yleensä myös kaupankäyntiä ja siitä saatuja [provisioita], mutta varsinainen raha liikkuu uusien jäsenten värväämisessä.

Ohjelmassa otettiin esiin WGI-ennakkotapaus sekä Move Networks Oy, joka on WGI:n jälkeen seuraava syyteharkintaan asti edennyt pyramidipeliepäily. YLEn mukaan:

Lahden käräjäoikeus jakoi viime vuonna tuomiot ulkomailta johdetussa World Games International -jutussa. Siinä tuomittiin Suomessa suurimman hyödyn keränneet pelin johtajat. Nyt Turussa on syyteharkinnassa Move Networks -niminen pyramidirakennelma, jossa täysjäseneksi pääsi ostamalla 200 euron bulgarialaisen polkupyörän hieman vajaalla tuhannella eurolla. Move Networks on nettikauppa ja siinä on myös laillisen kaupankäynnin piirteitä.

Elämme sikäli mielenkiintoisia aikoja, että rajaa laittomien pyramidipelien ja "laillisten" verkostopyramidien välillä ollaan viimeinkin vetämässä tosissaan. Erilaiset pyramidipelit ovat korvanneet viime vuosikymmenten ketjukirjeet, ja niihin suurten tulojen toivossa liittyviä ihmisiä näyttää taas kerran löytyvän. On hienoa, että mediassa pidetään nyt esillä uuden oikeuskäytännön muotoutumista ja samalla kenties saadaan ihmiset harkitsemaan tarkkaan sitä, millaiseen toimintaan he oikeastaan ovat lähdössä mukaan.

Edit: Julkisen sanan neuvosto on käsitellyt kyseistä YLE:n ohjelmaa koskevan valituksen. Lue ratkaisu tästä.

Blogin lähteet

Alla oleva luettelo sisältää tärkeimpiä verkostomarkkinointia koskevia viranomaisten päätöksiä, mediassa käytyä keskustelua ja suomalaisten kirjoittajien tekstejä, jotka on saatavilla netissä. Lisäysehdotuksia otetaan mieluusti vastaan kommentteina sekä sähköpostilla.

Viranomaiset

Eduskunta / lainsäädäntö

• Hallituksen esitys uudeksi rahankeräyslaiksi (102/2005)
• HE 102/2005 käsittely (Eduskunta)
• Rikoslaki (1889/39)
• Rahankeräyslaki (1980/590; voimassa 1.7.2006 asti)
• Kuluttajansuojalaki (1978/38)
• Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1978/1061)
• Laki kauppaedustajista ja myyntimiehistä (1992/417)

Markkinaoikeuden ratkaisuja

• Bestline Productsin värväystoiminta (1980:1)
• Uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi (Bestline) (1980:17)
• Golden Productsin värväystoiminta (1994:14)
• Network Investment / Markkinointi Oy:n markkinointi (1997:17)

Kuluttajavirasto

• Tietoa verkostomarkkinoinnista
• Verkostomarkkinointi ja kotimyynti
• ACN taipui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksiin (18.3.2004)
• ACN:n perusteettomia laskuja perintätoimistoille (1.10.2004)
• Kuluttaja-asiamies selvittää ACN:n laskujen perintää (13.3.2006)
• ACN:n perinnän lyhyt maksuaika hyvän perintätavan vastainen (27.3.2006)

Elintarvikevirasto

• Noni-mehuja koskeva väliaikainen markkinointikielto (26.11.1998)
• Tahitilainen noni-mehu (26.11.1998)
• Onkohan tämä humpuukia -tiedote (14.6.2001)
• Noni-mehu hyväksyttiin EU:n markkinoille (18.6.2003)
• Noni-hedelmämehua koskevan väliaikaisen kiellon kumoaminen (4.8.2003)
• Ternimaitovalmisteisiin liittyvät markkinointikiellot (24.9.2003/18.5.2004)
• Varoitus laittomista nonivalmisteista (6.4.2006)
  

Viestintävirasto

• Kaksi päätöstä koskien ACN Communications Oy:ä (14.10.2004)

Rahoitustarkastus

• Seven Nox Ab tarjoaa arvopapereita ilman Ratan hyväksymää esitettä (16.10.2003)
• Ratan lausunto Seven Ab:n tarjousesitteeseen (3.12.2003)

Media

Televisio ja radio

• Verkostomarkkinoinnissa omat rahat tulessa (YLE Pallo hallussa, 7.9.2003)
• Verkostomarkkinointiko kannattavaa ja vihreää? (YLE Pallo hallussa, 7.9.2003)
• Näkymätön pyramidi (YLE Mot, 13.10.2003, toim. Ann-Marie Finne)
• Kännykkäliittymien verkostomarkkinointi: kuka huijaa ketä (YLE Ajankohtainen Kakkonen, 14.10.2003)
• Kuka rikastuu verkostomarkkinoinnissa? (YLE Kuningaskuluttaja, 22.1.2004)
• Etukorttitalo (YLE Mot, 28.3.2005, toim. Ann-Marie Finne)
• Drömmar till salu (YLE Spotlight, 26.4.2005,
• Nuorten verkostomarkkinointibisnes nostaa hurmoshenkeä (MTV3 45 Minuuttia, 1.2.2006, toim. Hanna Ruokangas)
• Myymistä ja verkostomarkkinointia (YLE Radio Suomi, 30.3.2006, haastattelussa Elina Oksanen-Ylikoski)
• Huijauskeräykset kuivuivat, tilalle epämääräiset pyramidirakennelmat (YLE Poliisi-tv, 27.4.2006)
• JNS:n päätös koskien poliisi-tv:n ohjelmaa (Julkisen sanan neuvosto, 20.9.2006)
• Verkostomarkkinointi johti syytteisiin (MTV3 45 minuuttia 20.9.2006)

Lehdet

• Verkostomarkkinointi käy kauppaa ihmissuhteilla (Helsingin Sanomat 4.7.1998, Sanna Koskinen)
• Verkostomarkkinointi - huijausta vai huippukeksintö? (Kymen Sanomat 2.8.1998, Antti Kaarto)
• Verkkohuijausten jäljillä (Satakunnan Kansa 9.8.1998, Harri Aalto)
• Myyntikieltoon asetettua mehua hankitaan kiertoteitse (Turun Sanomat 28.10.1999, Sari Säynekoski)
• Aktiivisten verkosto kasvaa (Etelä-Saimaa, 6.3.2001)
• Kotikutsuilla myydään tuotteita miljoonilla (Turun Sanomat 21.3.2001, Liisa Enkvist)
• Verkostomarkkinointiketjun vetäjille vankeutta törkeistä veropetoksista (Turun Sanomat 30.8.2002, Katja Patronen)
• Elintarvikevirasto tutkii ternimaitokapseleiden verkostomarkkinointia (Satanen.com 26.2.2003)
• PGOne lähtee kännykkäliittymien kauppaan verkostomarkkinoinnilla (Turun Sanomat 13.8.2003, Marianne Tikka)
• Kännykkäliittymät verkostomyynnistä (Kaleva 16.8.2003)
• Ruotsalaisoperaattorilla epäselvyyksiä (Turun Sanomat 16.8.2003)
• Verkostomarkkinoinnin ongelmiin vaikea puuttua (Kaleva 25.8.2003, Niina Karling)
• Verkostobisnes vielä pientä (Kaleva 27.9.2003, Riitta Taulavuori)
• Kuluttajaneuvoja varoittaa kaupanteon sudenkuopista (Turun Sanomat 5.7.2004, Jussi Orell)
• Harva tienaa koko elantonsa verkostomarkkinoinnilla (Turun Sanomat 5.7.2004, Raisa Korkki)
• Suuresta sijoitushuijauksesta syytteet yhdelletoista (Turun Sanomat 18.8.2004)
• WGI-syytetyt torjuvat väitteen ketjukirjeestä (Etelä-Suomen Sanomat 11.11.2004, Petri Koivisto)
• Ravintolisien tuoteselosteissa puutteita (Etelä-Suomen Sanomat 1.2.2005, Heidi Kemppainen)
• Helppoa rahaa etsimässä (Ylioppilaslehti 11.2.2005, Matti Rämö)
  
• Miljonääriksi puolessa vuodessa (Aviisi 4/2005, Riitta-Ilona Koivumäki)
• Kuluttajaviranomaiset varoittavat Sevenin verkostomarkkinoinnista (Hämeen Sanomat 8.4.2005, Susanna Lähdekorpi, ks. faktaruutu)
• Suoramyynti kasvaa (Etelä-Suomen Sanomat 21.4.2005)
• Suoramyynti ja verkostomarkkinointi jatkaa kasvulinjalla (Digitoday 21.4.2005, Markku Reiss)
• WGI-pelaajien maksettava suuret korvaukset (Etelä-Suomen Sanomat 30.8.2005, Nina Räty)
• Move Networksin epäillään huijanneen jopa tuhansia suomalaisia (Satakunnan Kansa 29.9.2005, Anne Nikka)
• Turkulaista verkkokauppaa epäillään pyramidihuijauksesta (Turun Sanomat 8.10.2005, Marja Saleva)
• Verkkokauppa Move Networksin rikosepäily syyttäjälle lähiaikoina (Turun Sanomat 13.1.2006, Marja Saleva)
• Nätverksföretag utreds av polisen (Vasabladet 29.1.2006, Susanna Rönn)
• Move Networksin sotkut syyttäjälle Turussa (Talous-Sanomat 1.2.2006)
• Verkkokauppa Move Networksin tutkintamateriaali piakkoin syyttäjälle (Turun Sanomat 2.2.2006)
• Kuinka hukata kaverit kymmenessä päivässä (Journalisti 10.2.2006, Riina Leppäranta)
  
• Pyramidipeliä uudella nimellä (Keskisuomalainen 23.2.2006, Mari Waali)
• Ilmalaiva bonuskortilla (Helsingin Sanomat / Nyt, 18.8.2006)
  
• Nätverksföretag utreds av polisen (Vasabladet 30.8.2006)
• Turkulaisen verkkokaupan perustajille syytteet (Turun Sanomat 1.9.2006)
• Verkkokauppa Move joutuu käräjille (Satakunnan Kansa, pikauutiset 1.9.2006)
• Ny nätverksrörelse i stan (Jakobstadstidning 10.9.2006)
• Verkostomarkkinoijien ja vastustajien kahakka tutkinnassa (Turun Sanomat 13.9.2006)
• Nettiuhkapelin laillisuudesta käräjöidään hovioikeudessa (Etelä-Suomen Sanomat, 22.11.2006)
  
• Vitamiinipillereitä vanhuksille väkisinmyynnillä Torniossa (Pohjolan Sanomat 30.12.2006)
• Kouvolan hovioikeus alensi nettipelituomioita (Hightech Forum / STT, 26.1.2007)
  
• Verkkokaupan perustajille sakkoja pyramidivedätyksestä (Helsingin Sanomat, 30.3.2007)
• Verkkokauppahuijareille rapsahti sakkoja (Talous-Sanomat, 30.3.2007)
• Rikoksia, verkostoja ja vitamiineja (MTV3 45 minuuttia 4.4.2007)


• Rikollisia vai yhteiskunnan tukipilareita (Etelä-Suomen Sanomat 7.7.2007)

Muut kirjoittajat (valikoituja tekstejä)

Petteri Haipola

• Verkostomarkkinoinnin osuus kotitalouksien kulutuksesta
• Usein esitetyt kysymykset ja vastaukset
• Kannattaako Amway?
• Mistä verkostomarkkinoinnissa on kysymys
  

Teemu Mäntynen

• Mahdottomat kasvuluvut
• Verkostomarkkinoinnin kulttipiirteet
  

Antiverkosto.info

• Perättömät väitteet verkostomarkkinoinnissa

Elina Oksanen-Ylikoski

• Businesswomen, dabblers, revivalists or conmen? (diss., HKKK, 2006)
  

Jon M. Taylor

• Kymmenen asiaa verkostomarkkinoinnista
• Pyramidijärjestelmät ja internet
  

Keskusteluja ja kommentteja

NWI - Osuma Oy

Eräs suomalaisen verkostomarkkinointihistorian suurimpia ja erikoisimpia verkostoja on Network Investment Oy, joka tänä päivänä toimii nimellä Osuma Oy. Vuonna 1995 toimintansa aloittaneen NWI:n alkuperäinen markkinointi-idea oli yksinkertainen: tarkoitus oli muodostaa osakeyhtiö, joka sijoittaisi tavallisten ihmisten osakemerkinnällä siihen sijoittamat rahavarat eteenpäin tuottavasti.

Tavanomaisten markkinointitapojen sijasta NWI valitsi kuitenkin verkostomarkkinoinnin osakeantiensa tarjoamisen tavaksi. Osakemerkintä maksoi 500 markkaa, jonka lisäksi tuli maksaa 500 markkaa merkintäpalkkiota. Maksamalla 350 markkaa lisää saattoi ryhtyä yrityksen tytäryhtiön NWI Markkinointi Oy:n ”alue-edustajaksi”, joka sai asiamiehen palkkiota sekä häneltä tehdyistä osakemerkinnöistä että edelleen näistä merkitsijöistä aluesijoittajiksi ryhtyneiden tekemistä osakemyynneistä aina viiteen tasoon asti. Seuraavilta vuosilta aluesijoittajan tuli myös maksaa 750 markan suuruinen ”hallinnointimaksu”.

Rahoitustarkastus hyväksyi NWI:n lukuisten osakeantien esitteet, mutta päätyi viemään NWI:n osakkeiden markkinointitavan arvopaperimarkkinalain nojalla markkinaoikeuteen vuonna 1997. RATAn mukaan osakkeiden merkinnässä oli annettu harhaanjohtava mielikuva niillä saatavista tuloista.

Koska osakemerkinnän tehneistä syntyi verkostopyramidi, jossa osakemerkinnän merkintäpalkkiot nousivat tasoilta toiselle, markkinaoikeuden ratkaisun tekstin mukaan NWI:n toimintaa epäiltiin pyramidipelistä. Tässä NWI onnistui kuitenkin osoittamaan, että maksettuja markkinointipalkkioita vastaava summa oli saatu itse osakkeiden markkinoinnin kannalta ulkopuolisesta tulonlähteestä. NWI pystyi näin väittämään, ettei osakemerkinnässä ”asiamiehenä” toimineelle maksettua palkkiota oltu maksettu siitä summasta, jonka osakemerkinnän tehnyt oli maksanut merkintäpalkkiona vaan että merkintäpalkkioilla oli katettu toiminnan tosiasiallisia kuluja, joita niitäkin kyettiin esittämään.

Edelleen juttua monimutkaisti tietysti se, ettei kyseessä oli vapaa osakemerkintä ja osakemerkinnästä saatavalle palkkiolle ei ole helposti määriteltävissä oikeaa hintaa. Lisäksi NWI Markkinointi Oy:ä, jolle osakemerkinnästä saadut rahat menivät, eivät omistaneet muut kuin juuri osakemerkinnän tehneet henkilöt, sillä se oli jo valtaosaltaan myyty NWI:lle itselleen.

Toimialueeseensa kuulumattomana markkinaoikeus ei tietystikään ottanut suoraan kantaa toiminnan pyramidipeliluonteeseen. Rahoitustarkastus otti oikeudelle esittämässään vaatimuksessa kuitenkin esiin pyramidiverkoston muodostumisessa keskeisen tekijän:

RATA:n näkemyksen mukaan toimintaan mukaan lähtevien sijoituspäätökseen ei vaikuta se, onko sijoitusyhtiö Network Investment Oy:n osake kannattava sijoituskohde, vaan pääasiallisesti ne tulot, joita he odottavat saavansa markkinointiyhtiö NWI Markkinointi Oy:stä.

Oikeuden mielestä osakkeita merkitsevän sijoittajan osakemerkinnän motivaatio saattoi RATA:n näkemyksen mukaisesti olla osakkeiden itsensä tuoton lisäksi (ja sitä merkittävämmin) toisten merkinnöistä nouseva merkintäpalkkio. Tuomionsa perusteluissa markkinatuomioistuin katsoi,

- - että yhtiöiden markkinoinnin pääsanomana ei ole ollut ko. arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavien seikkojen esittely, vaan verkostomarkkinoinnista saatavat palkkiot. Markkinoinnissa on itse sijoituskohteen sijasta potentiaalisen sijoittajan huomio kiinnitetty markkinointijärjestelmästä luvattuihin taloudellisiin etuihin. Verkostomarkkinoinnista sijoittajille luvattuja taloudellisia etuja on esitelty houkuttimina sijoituspäätöksen tekemiseen. Markkinointi on saattanut johtaa siihen, että osakkeita merkitsevien henkilöiden merkintäpäätös on perustunut osakkeiden arvon sijasta merkintäoikeuksien markkinoinnista luvattuihin taloudellisiin etuihin. Tällaista menettelyä ei voida pitää arvopaperien markkinoinnissa asianmukaisena.

Markkinaoikeus kielsi 17.6.1997 antamassaan tuomiossa NWI:ä markkinoimaan osakkeiden verkostomarkkinoinnista syntyvää tuottoa sellaisille, jotka eivät vielä ole tehneet osakemerkintää:

Markkinatuomioistuin kieltää Network Investment Oy:tä ja NWI Markkinointi Oy:tä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n ja 7 luvun 2 §:n nojalla kolmensadantuhannen (300 000) markan sakon uhalla tarjoamasta osakkeita merkittäväksi käyttämällä markkinointi-ilmaisuja, joiden mukaan osakemerkinnän tehnyt henkilö voi hankkia lisätuloja järjestelmään hankkimiensa uusien merkitsijöiden tekemien sijoitusten perusteella ja saada osuuden näiden yhtiölle suorittamista maksuista, jollei se, jolle tällaiseen markkinointijärjestelmään liittymistä tarjotaan, ole sitä ennen jo tehnyt osakemerkintää.

Tämä tuomio ilmeisesti riitti paljolti pysäyttämään pyramidijärjestelmän toiminnan, eikä seuraavissa osakeanneissa saatu enää mukaan niin monia uusia sijoittajia kuin ehkä olisi toivottu. Vuosien 1997 ja 1998 aikana NWI vaihtoi suuntaansa ja pyrki neuvottelemaan verkostonsa jäsenille etuja suurilta ketjuilta tehtävistä ostoksista ja palvelusopimuksista. Ilmeisesti nämä edut jäivät kuitenkin suurimmalta osalta varsin vähäiseksi; 2000-luvun puolella NWI ryhtyi kehittämään omaa bonuskorttijärjestelmäänsä, Osuma-korttia. Koko yrityksen nimeksi vaihdettiin Osuma Oy vuonna 2004. Kortti on ollut jo pidempään käytössä ja eri puolilla maata olevista yksityisistä yrityksistä tehdyistä ostoksista sillä saa bonuksia. Suurten ketjujen kauppoihin se ei käy, ja koska ostopaikkoja on varsin vähän ja ne ovat ympäri Suomea, useimpien kohdalla kortista ei mainittavia etuja liene syntynyt.

Tähän päivään mennessä NWI / Osuma on käynyt läpi pitkästi toistakymmentä osakeantia, joissa osakepääomaa on kerätty ehkä noin 20 miljoonalla markalla. Tosiasiallisesti osinkoja ja värväyksen aiheuttamia lisätuloja ei mainittavasti tullut koko toiminnan ajalta kenellekään. Osingot ovat jääneet joihinkin prosentteihin eikä niitä ole YLE:n tietojen mukaan vuoden 2000 jälkeen nähtävästi maksettu lainkaan. Jos tulot suhteutetaan vielä osakemerkinnästä ja toiminnasta syntyneisiin kuluihin, yhden osakkeen merkinnyt ei ole kymmenessä vuodessa saanut takaisin edes merkintämaksuaan.

Samaan aikaan yritys on maksanut YLE:n selvityksen mukaan toimitusjohtajalleen lähes miljoonan markan vuosipalkkaa. Konserniin kuuluvien yritysten keskinäiset omistussuhteet ja saamiset toisiltaan olivat ja nähtävästi ovat yhä niin sekavia, ettei YLE:n haastattelema Balance Consultingin pääanalyytikko Ari Rajala tahtonut saada niihin tolkkua. Rajalan mukaan omaan pääomaan suhteutettu Osuman osakkeen arvo oli taseperusteisesti (vuonna 2005) noin 40 senttiä. Eräänlainen suuri puhallus tämäkin.

Osakkeiden verkostomarkkinointi ei ole rajoittunut ainoastaan Suomeen. Vuoden 2003 alusta Norjassa ja muissakin pohjoismaissa kerättiin verkostomarkkinoinnin keinoin sijoituksia The Five Percent Companyn (T5PC) osakkeisiin yhteensä noin miljardi Norjan kruunua (noin 150 miljoonaa euroa) jopa yli 70 000 "sijoittajalta". Mitkään yrityksen esittelemät liiketoiminnot eivät kuitenkaan koskaan käynnistyneet ja yritys ajautui konkurssiin jo vuoden 2004 lopulta. Rahat olivat suurelta osin päätyneet yrityksen johtajien tileille heidän omistamiensa yritysten kautta. Sijoittajina mukana oli myös joitakin satoja suomalaisia.

Edit 20.5.2006: Osuma Oy:n 11.5.2006 julkaiseman tiedotteen mukaan osakeyhtiö on asetettu selvitystilaan tarkoituksena lakkauttaa sen toiminta ja jakaa yhtiön jäljelle jääneet varat osakkaille. Yritys oli ehkä ajautunut melkoiseen umpikujaan mm. voitonjakokelpoisten varojen puutteen vuoksi. Mielenkiintoista on nähdä, montako euroa on jäljellä alun perin yhteensä 1000 markkaa maksaneesta osakesijoituksesta.

Linkit:
Markkinatuomioistuimen päätös 1997:9 (Finlex)
"Etukorttitalo" (YLE Mot 28.3.2005)
Osuma - kannattavaa vai ei? (Suomi24-keskustelu)

Ehdotus rajanvedoksi

Verkostomarkkinointiin liittyy monia ei-toivottuja lieveilmiöitä markkinointitapojen, markkinoidessa esitettävien väitteiden ja esimerkiksi ”koulutuksella” tai motivointimateriaalilla rahastamisen suhteen. Verkostomarkkinoinnin lopulta pahin ongelma ja yleisin sitä vastaan esitetty syytös on kuitenkin se, että verkoston toiminnassa on tosiasiallisesti kyse pyramidipelistä, johon liitytään ja maksetaan tuotekauppaan naamioituja maksuja toisten vastaavanlaisista maksuista syntyvien tulojen toivossa. Esitän tässä kirjoituksessa yhden mahdollisen säädöksen, jonka tosiasiallinen toteuttaminen verkostomarkkinoinnissa voisi tehokkaasti estää pyramidipelin syntymisen.

Joidenkin Yhdysvaltain osavaltioiden oikeuskäytäntö edellyttää, että tietty osuus verkostomarkkinointiyrityksen myynnistä tapahtuu edustajien pyramidiverkoston ulkopuolelle. Prosenttilukuihin perustuvat rajoitukset muuttuvat kuitenkin helposti tehottomiksi säädöksiksi. On hyvin vaikea määritellä, mikä todellisuudessa on pyramidin ulkopuolelle tapahtuvaa myyntiä, tällaisen säännön noudattamista on käytännössä mahdotonta valvoa ja sitä on naurettavan helppoa kiertää vaikkapa ostamalla tuotteet oman puolison nimellä.

Suomalainen lainsäädäntö tai oikeuskäytäntö ei tällaisia rajoituksia tunne, vaan harvojen ylipäätään tutkittujen tapausten arviointi on perustunut tähän asti terveeseen järkeen. Oikeuskäytäntö on kuitenkin koko ajan muuttunut tiukempaan suuntaan. Vuosituhannen vaihteen kova talousbuumi samoin kuin Internetin yleistyminen ovat johtaneet myös erilaisten pyramidipelien määrän valtavaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tuotekauppaan tai nettipeleihin verhottu pyramidipeli on korvannut 1980-luvulla ja 90-luvun alkupuolella vielä varsin yleiset, perinteisemmät ketjukirjeet. Samalla varsinkin pohjoismaissa on pyritty ottamaan tiukempi linja tällaisten toimintojen suhteen.

Kuten edellisissä kirjoituksissani esitin, pyramidipeleiksi tai niiden kaltaisiksi järjestelyiksi muodostuvat sellaiset verkostot, joissa:

1. Verkostoyrityksen edustajista muodostuu tasoittainen organisaatio, jossa myös palkkiot nousevat tasolta toiselle
2. Edustajan on ”alalinjansa” tekemien ostojen/myyntien aiheuttamien palkkioiden saamisen edellytyksenä itse ostettava tai myytävä tietty määrä tuotteita tietyssä ajanjaksossa
3. Edustajien määrää ei ole käytännössä rajoitettu

Verkostomarkkinoinnin pyramidipeliluonnetta voisi pyrkiä rajoittamaan rajoittamalla nämä ehdot täyttävän verkoston toimintaa. Kolmannen ehdon rajoittaminen esimerkiksi lailla sotisi osittain elinkeinonvapautta vastaan, ja mielekkään rajoitteen löytäminen olisi ylipäätään miltei mahdotonta. Vuorostaan ensimmäisen ehdon rajoittaminen voisi olla järkevääkin, mutta minkä tahansa rajoittavan säännön kiertäminen vaikuttaa mahdolliselta.

Toisen ehdon, edustajalta palkkioiden saamiseksi edellytettävän oman ostoksen/myynnin rajoittaminen näyttäisi kuitenkin mahdollistavan ainakin teoriassa verkostomarkkinoinnin ja pyramidipelin välisen rajan vetämisen. Tämä tapahtuisi käytännössä kieltämällä kokonaan palkkioiden saamisen edellytyksenä täytettävä ”myyntikriteeri” tai tällaisen kriteerin täyttämisestä syntyvien tuottojen maksaminen ylälinjaan. Säädöksen voisi muotoilla esimerkiksi näin:

Ketjussa tai tasoittain järjestetyssä markkinoinnissa, jossa myyjä saa taloudellista hyötyä toisten ketjuun osallistuvien myynnistä tai ostoksista, myyjälle ei saa vastikkeeksi oman ostoksen tai myynnin määrästä tai niihin liittyvän ehdon täyttämisestä tarjota muiden ketjun osanottajien vastaavista tai vastaavanlaisista ostoista tai myynnistä syntyvää tuottoa.

Suomeksi siis verkostomarkkinoinnin voisi pyrkiä puhdistamaan pyramidipeleistä sillä, ettei verkostopyramidissa mukana olevalta saisi vaatia tiettyä liikevaihtoa (tuotteen ostamista/myymistä, ”aktivoitumista”, ”myyntikriteerin täyttämistä”) toisten edustajien (oman ”alalinjan”) vastaavista tai vastaavankaltaisista ostoista tai myynneistä syntyvän palkkion tai provision saamisen edellytyksenä. Vastaavasti mikäli verkostomarkkinointiyritys vaatii edustajaltaan jonkin ostoksen/myynnin tekemistä edustajana aloittamisen tai palkkioiden saamisen edellytyksenä, tällaisesta kaupasta ei saisi maksaa palkkioita edustajan ylälinjaan.

Mikäli tätä sääntöä käytännössä noudatettaisiin, verkostomarkkinoijan alalinjastaan saamat tulot perustuisivat ainoastaan sellaiseen alalinjassa tapahtuvaan myyntiin tai tuotteiden ostamiseen itselle, joka ei tapahtuisi palkkioihin ”pätevöitymisen” edellytyksenä. Edelleen verkostomarkkinoija ei tätä sääntöä tarkoin noudattavassa verkostossa itse ostaisi (tai käyttäisi rahanarvoista aikaansa myydäkseen) tuotteita ainoastaan tai lähinnä ”pätevöityäkseen” muiden vastaavanlaisista ostoksista syntyvään palkkioon.

Jos sääntöä noudatettaisiin tarkalleen, tällainen verkosto ei näin olisi pyramidipeliä: verkostopyramidin jäsenet eivät maksaisi tuotteiden myymiseen tai ostamiseen kätkettyä maksua palkkioiden saamisen edellytyksenä tai saisi tuloja ”alapuolellaan” olevien tämänkaltaisista ostoksista/myynneistä/maksuista.

Tällainenkaan säädös ei sinänsä voi estää sitä, etteikö tuotteita käytännössä ostettaisi ja myytäisi ansiotoiveiden vuoksi ilman todellista tarvetta:

• Jokaisessa ketjukirjeessä ja myös useimmissa tuotekauppaan verhotuissa pyramidipeleissä myös sellaiset osallistujat, joilla ei ole vielä ”alalinjaa” (eivätkä useimmiten sitä saakaan) maksavat maksuja tai ostavat tuotteita oman ”ylälinjansa” kehotusten ja sosiaalisen paineen vuoksi.
• Säädöstä on käytännöstä mahdollista myös pyrkiä kiertämään järjestelemällä palkkiojärjestelmä sellaiseksi, että tosiasiassa tuotteen ostaminen on edellytys organisaatiosta tulevien palkkioiden saamiselle.

Mutta mikäli verkostomarkkinointiyritys todellisuudessa pyrkii noudattamaan uuden rahankeräyslain säädöstä kielletyistä pyramidipeleistä, sillä ei pitäisi olla mitään tällaista sääntöä ja sen tarkkaa noudattamista vastaan. Jos tuotteelle tosiasiassa on markkinoita verkoston ulkopuolella tai verkostomyyjät todella haluavat ostaa sitä itse, eikä sitä näin osteta käytännössä palkkioihin ”pätevöitymisen” edellytyksenä, tällaisen säädöksen lisäämisen ei pitäisi vaikuttaa verkostomarkkinointiyrityksen toimintaan mitenkään.

Puolestaan mikäli verkostoyrityksessä tuotteita ostetaan/myydään valtaosin lähinnä tai ainoastaan alalinjasta saatavan palkkion toivossa ja käytännössä verkosto muodostaa näin pyramidipelin tai sen kaltaisen järjestelmän, säädös varmastikin vaikuttaisi sen toimintaan. Mielenkiintoinen seikka on se, että Suomessa ei näytä olevan yhtäkään sellaista verkostomarkkinointiyhtiötä, jonka edustajilta ei tavalla tai toisella vaadittaisi tiettyä ostosta/myyntiä esimerkiksi kuukaudessa palkkioiden saamisen edellytyksenä. Miksi näin on?

Missä menee raja?

Nyt voimassa olevan, vanhan rahankeräyslain nojalla lähinnä sellainen verkostomarkkinointi, jossa mukaan liittymisen edellytyksenä maksettavasta maksusta tai ”ostoksesta” maksetaan palkkiota värvääjille, voi tulla tuomituksi ketjukirjeeseen rinnastettavana, laittomana rahankeräyksenä. World Games Inc –verkoston osanottajia tuomittiin rahankeräysrikoksesta tämän lain nojalla elokuussa 2005. Move Networks Oy:n vastaavankaltainen toiminta on tällä hetkellä syyteharkinnassa. Molemmissa näissä verkostoissa mukaan lähtevä teki verrattain kalliin ”aloitusostoksen”, jolle saadun vastikkeen suhde maksettuun hintaan oli (on) varsin kyseenalainen ja jonka ”myynnistä” värvääjä ja edelleen tämän ylälinja sai oman, hintaan nähden suurehkon provisionsa.

Uudessa, 1.7.2006 voimaan tulevassa rahankeräyslaissa on erikseen määritelty laittomana rahankeräyksen muotona pyramidipeli. Määritelmä ei rajoita pyramidipelin toimintaa edellä kuvatun kaltaiseen, ”aloittamiseen” liittyvään maksuun tai ostokseen. Päinvastoin, laki ottaa huomioon myös pienempinä, esimerkiksi toistuvina suorituksina maksetut maksut. Pyramidipelillä tarkoitetaan jatkossa

toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina. [4 § kohta 5.]

Edellisessä kirjoituksessani esitin, että lähes jokainen verkosto, jonka laajenemista ei käytännössä mitenkään rajoiteta (vaan pikemminkin kannustetaan), muotoutuu lopulta pyramidipelin kaltaiseksi järjestelmäksi. Kun kaikki tuotteesta tai verkoston toiminnasta kiinnostuneet on värvätty mukaan, ulkopuolisia asiakkaita (per verkostoija) on vähän jos ollenkaan. Mukana olevat ostavat verkostonsa ylihintaisia tuotteita alalinjasta saatavan palkkion toivossa; tämä palkkio syntyy lopulta ”alapuolella” olevien vastaavanlaisista maksuista tai ”ostoksista”.

Mutta missä menee sinänsä luvallisen useisiin tasoihin perustuvan markkinoinnin ja 1.7.2006 voimaan tulevassa laissa määritellyn laittoman pyramidipelin välinen raja? Uusi laki ei anna mitään yksiselitteistä vastausta, vaan vain kuvaa sitä, kuinka maksetun hinnan ja vastikkeen on kohdattava ”ajallisesti, määrällisesti ja laadullisesti oikeansuuruisena”. Mutta mitä tämä tarkoittaa?

Otetaanpa esimerkki. Kuvitteellisessa verkostossa provision saamiseksi omasta ”alalinjasta” täytyy jokaisen verkostoijan täyttää myyntikriteeri. Myyntikriteerin täyttämiseksi riittää, että myy viisi 40 euron hintaista tuotetta kuussa yhteishintaan 200 euroa. Kriteerin voi tietysti täyttää ostamalla tuotteet itselleen. Tuote on tarpeen joka kodissa, se on kotimainen ja korkealaatuinen, tyylikkäästi ja turvallisesti muotoiltu, kestävä sekä ympäristöystävällinen. Kyseessä on paperiliittimet, joita 40 euron paketti sisältää peräti 10 kappaletta – sopivasti tavallisen kotitalouden kuukauden tarpeisiin.

Nähdäkseni tässä kuvitteellisessa verkostossa maksetun hinnan ja vastikkeen suhde on sellainen, että toiminta hyvin todennäköisesti tuomittaisiin laittomana pyramidipelinä. Mutta entä jos 40 euron tuote on kukkaruukku? Pari purkkia saippuaa? Vitamiineja kuukauden tarpeisiin? Paistinpannu, jollainen kaupassa maksaisi 20 euroa?

Vaikka Move Networks Oy:n tapaus ratkeaa vielä vanhan lain puitteissa, sen lopputuloksena syntyvä oikeuskäytäntö tulee määrittämään huomattavan paljon verkostomarkkinoinnin tulevaisuutta Suomessa. Mikäli oikeuden mielestä polkupyörän, kangassalkun sekä yrityksen materiaalia sisältävästä paketista 999 euroa maksetaan selvää ylälinjaan jaettavaa ylihintaa, vastaavia hinnan ja vastikkeen suhdelukuja voidaan uuden rahankeräyslain tultua voimaan alkaa soveltaa myös muihin tapauksiin, joissa ”aloitusostoksen” sijaan verkostossa mukana olevan on täytettävä esimerkiksi kuukausittainen ”myyntikriteeri”.

Jos tuotteet käytännössä ostaa verkostoija itse ja näistä ostoksista maksetaan ylälinjaan jaettavaa ylihintaa vastaavalla tavalla kuin Moven tapauksessa, mikäli näin todetaan, verkoston kohtalo voi olla sama kuin Move Networksin – mikä tuo kohtalo sitten onkaan.

Mikä verkostomarkkinoinnissa on vikana?

Verkostomarkkinoinnilla tarkoitan tässä kirjoituksessa sellaista markkinointijärjestelmää, jolle ovat ominaisia seuraavat piirteet:

1. Verkostoyrityksen edustajista tai jälleenmyyjistä muodostuu tasoittainen organisaatio, jossa myös palkkioita ”nousee” tasolta toiselle ja jossa useimmiten jokaisen uuden tason on tarkoitus olla edellistä suurempi
2. Edustajan tai jälleenmyyjän on organisaation myynnistä syntyvien palkkioiden saamisen edellytyksenä (ainakin tiettyyn tasoon asti) täytettävä tietynlainen ”myyntikriteeri” eli tuotettava emoyritykselle tietynsuuruinen liikevaihto tietyssä ajanjaksossa
3. Edustajien tai jälleenmyyjien määrää tai verkostorakenteen tasojen määrää ei ole käytännössä millään tavalla rajoitettu

Useimmat verkosto-, monitaso- tai suosittelumarkkinoinnin nimellä kulkevat yritykset näyttäisivät täyttävän jokaisen näistä kriteereistä. Mutta mikä tällaisessa markkinoinnissa on sitten vikana? Miksi niin monet suhtautuvat verkostomarkkinointiin jopa hyvinkin kielteisesti? Miksi niin monet pettyvät verkostoonsa ja menettävät rahansa?

Ongelma tällaisissa verkostoissa on se, että niistä perustajien ja yksittäisten edustajien perimmäisistä tarkoituksista ja haluista huolimatta syntyy pyramidipelin kaltainen järjestelmä, jossa ylihintaisia tuotteita ostetaan ansaintamahdollisuuden toivossa ja tekemänsä työn määrästä ja laadusta huolimatta suurin osa häviää sekä tuotteisiin ja yrityksen materiaaleihin sijoittamansa rahat että työpanoksensa.

Verkostoa esiteltäessä yleensä esitetään, että edustajan verkostosta saamat tulot perustuvat tuotteiden tai palveluiden myyntiin ja että edustaja voi halutessaan värvätä edelleen uusia edustajia mukaan järjestelmään ja saada tuloja myös näiden myynnistä. Käytännössä edustajan kuitenkin kannattaa tuotteen myymisen sijaan pyrkiä värväämään jokainen vähääkään kiinnostunut omaan alalinjaansa. Sen sijaan että hän saisi ulkopuolisen asiakkaansa ostoksista kertaluontoisia provisiotuloja, värväämästään uudesta edustajasta ja edelleen tämän värväämistä edustajista hän saa koko näiden aktiivisuusajan pieniä mutta jatkuvia tuloja. Todellisuus lähes jokaisessa verkostomarkkinointifirmassa on se, että edustajien määrä pyritään maksimoimaan: järjestelmä rakentuu niin, että värväämisestä on eniten hyötyä sekä värväävälle yksittäiselle edustajalle että pääyritykselle.

Koko verkostolle jatkuvasta ja rajoittamattomasta värväämisestä ei kuitenkaan ole etua – päinvastoin. Lopulta kaikki tuotteesta tai verkoston toiminnasta ylipäätään kiinnostuneet on värvätty mukaan verkostoon kilpailijoiksi myymään samoja tuotteita joko omaan tai toisten alalinjaan. Juuri ne lähipiirin ihmiset, joille tuotetta oli tarkoitus tarjota, ovat nyt verkoston edustajan kilpailijoita – ja he kilpailevat vieläpä juuri samoista verkostoon liittymättömistä mahdollisista ostajista yhteisessä tuttavapiirissä.

Näin varsinkaan suhteessa keskenään kilpailevien myyjien suureen määrään ulkopuolisia asiakkaita ei ole riittävästi edes myyntikriteerin täyttämiseksi, mikäli tämä oli edes aluksi mahdollista. Myyntikriteerin voi jokaisessa verkostossa käytännössä täyttää omilla ostoksillaan. Tämä yleensä on tässä vaiheessa välttämätöntä, jos se ei sitä aiemmin ollut.

Tämän vuoksi seuraavat kolme piirrettä ovat läsnä jokaisessa vähänkin pidempään toimineessa, alussa esitetyn määritelmän täyttävässä verkostossa sen tarjoamien tuotteiden luonteesta ja palkkiojärjestelmän yksityiskohdista riippumatta:

1. Edustajat tai jälleenmyyjät ovat mukana toiminnassa ja käyttävät siihen rahaa yksinomaan ansiotoiveiden vuoksi ostaen verkoston tuotteita ja palveluita piittaamatta niiden tarpeellisuudesta tai hinta/laatu –suhteesta.
2. Kaikki toiminnasta tai tuotteista kiinnostuneet on pyritty ja pyritään värväämään mukaan. Tällöin edustajien määrä suhteessa tuotteen menekkiin on verkoston kasvettua jo sellainen, että ”myyntikriteeri” on mahdollista täyttää lähinnä ostamalla tuotteet suoraan tai epäsuorasti itse.
3. Tuotteesta tulee näin lopulta kulissi, ellei se ollut sitä jo aluksi. Tuotteet ovat pääsääntöisesti hyvin kalliita, sillä kauppahinnasta on maksettava provisiota lukuisille tasoille varsinaisen myyjän ”yläpuolelle”. Vastikkeeksi tuotteen hinnan maksamisesta tietyin väliajoin edustaja tai jälleenmyyjä saa verkostossa alapuolellaan olevien vastaavista maksuista syntyvää provisiota.

Tällainen järjestelmä vastaa käytännössä pyramidipeliä. Se ei kuitenkaan välttämättä ole sellainen pyramidipeli, joka täyttäisi nykyisessä rahankeräyslaissa kiellettyihin ketjukirjeisiin rinnastettavien pyramidipelien tai 1.7.2006 voimaan tulevassa uudessa rahankeräyslaissa tarkoitettujen ja nimenomaisesti kiellettyjen pyramidipelien tunnusmerkit. Rajanveto laillisen ja laittoman pyramidijärjestelmän välillä on häilyvä ja tulee uuden lain valossa keskittymään entistä selvemmin siihen, millainen maksetun hinnan ja sille saadun vastikkeen välinen suhde on ja edelleen siihen, luvataanko maksetulle hinnalle vastikkeeksi rahallista hyötyä siitä, kun toiset maksavat vastaavan maksun. Tulevat oikeustapaukset ratkaisevat, mihin raja tarkalleen ottaen vedetään.

Ketjukirjeet ja pyramidipelit on kielletty laissa, koska niissä samoin kuin tällaisissa markkinointipyramideissa suurin osa mukaan lähtevistä on omasta työstään riippumatta tuomittu häviämään. Pelkän markkinointipyramidin rakenteen vuoksi vähintään puolet edustajista on kokonaan vailla alalinjaa, kuinka suureksi tahansa verkosto laajeneekin. Kulujen ja omien ostosten kattamiseen riittävän alalinjan rakentaminen on mahdollista vain pienelle osalle edustajista, ja mainittaville tuloille pääsee edes lyhytaikaisesti huomattavan pieni murto-osa kaikista mukana olevista.

Edelleen verkostomarkkinoinnista saatava rahallinen hyöty jakautuu epätasaisesti verkostoon eikä vastaa edustajan tai jälleenmyyjän tekemän työn määrää tai laatua. Ansioiden määrä perustuu lopulta siihen, kuinka suuren alalinjan saa. Tämä perustuu vuorostaan huomattavasti omia myyntitaitoja merkittävämmin kahteen asiaan: verkostossa aloittamisen ajankohtaan sekä puhtaaseen sattumaan. Aluksi mukaan liittyneillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet saada kasvatettua jonkinlainen alalinja kuin niillä, jotka liittyvät vasta tuhansien ollessa jo mukana. Lisäksi alalinjan koko ei yleensä ole missään suhteessa sen kasvattamisen eteen tehdyn työn kanssa, vaan perustuu usein sattumaan: siihen, kuinka monta tällaiseen toimintaan mukaan lähtemistä edes harkitsevaa sattuu tuntemaan ja ketä nämä edelleen tuntevat.

Syntynyt tilanne ei verkoston perustajia lainkaan harmita; päinvastoin, yleensä juuri tähän he ovat pyrkineetkin. Ylihintaiset, tarpeettomat ja huonolaatuisetkin tuotteet saadaan kaupaksi vetoamalla kuluttajien ansiotoiveisiin. Jokaisesta mukaan lähtevästä edustajasta ja tämän toiminnan aloittamisen, koulutuksen tai tulojen saamisen edellytyksenä ostamista tuotteista saadaan yritykselle hyvä kate. Vaikka motivaation suuresta määrästä ja suoranaisesta mielenhallinnasta huolimatta suurin osa edustajista lopettaa hyvin lyhyen ajan jälkeen, niin kauan kuin uusia saadaan värvättyä tilalle, pääyritys ja verkoston ylin ylälinja porskuttavat.

Mikä siis verkostomarkkinoinnissa on vikana? Se, että mikäli verkosto täyttää tekstin alussa esitetyt kriteerit, lopulta:

1. Järjestelmä toimii niin, että raha siirtyy tasolta toiselle pyramidipelien tapaan. Ihmiset lähtevät mukaan ansioiden toivossa, mutta valtaosa jää toiminnassa lopulta tappiolle ylimpien tasojen ja pääyrityksen kahmiessa rahat ja palauttaessa niistä murto-osan.
2. Verkostosta mahdollisesti saatavien tulojen määrä ei ole suhteessa tehdyn työn laatuun tai määrään: tämä helppona tai pitkässä juoksussa vaivattomana ansaintatapana mainostettu ”mahdollisuus” on useimmiten täydellistä ajanhukkaa.

Kätevästi netistä - pullot pysyvät tullissa

On jo pakko blogissakin ottaa esille eriskummallisin yhteistyökuvio, jonka verkostomarkkinointi on varmaankin vuosiin esittänyt. Move Networks Oy:n kanssa ”yhteistyössä” toimivalla S2E.fi -sivustolla on yhtenä ”kauppapaikkana” mainittu virolaisomistuksessa oleva viinikauppa.com.

Eteläinen tullipiiri ilmoitti tiedotteessaan 26.1.2005, että viinikauppa.com –sivuston kautta tilatuista juomista ei ole maksettu valmisteverotuslain mukaista veroa alkoholituotteista. Tulli aloitti myös yritystä koskevan rikostutkinnan:

Eteläinen tullipiiri on aloittanut rikostutkinnan Viinikauppa.comin toiminnasta. Tutkinnan aikana on saatu takavarikoitua runsaasti asiakirja-aineistoa. Yrityksen toiminnasta vastuussa olevien henkilöiden epäillään syyllistyneen mm. törkeään veropetokseen. Tutkinnassa pyritään selvittämään kaikki viinikauppa.com -verkkokaupan kautta tehdyt tilaukset, jotka on tuotu maahan joko Viinikaupan tai sen taustalla olevien yhtiöiden tai henkilöiden nimissä.

Viinikauppa.comin valituksesta verotusta koskevaa kysymystä käsiteltiin Helsingin hallinto-oikeudessa, joka antoi tuomionsa 16.6.2005. Oikeuden ongelmaksi tuli se, että vaikka EU-direktiivien melko yleisen tulkinnan mukaan kaukomyyjän tulisi maksaa vero, Suomen lainsäädäntö ei ole ajantasainen.

Tulli vei jutun edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta sen päätös on odotettavissa aikaisintaan ensi syksynä. Vasta päätöksen jälkeen selviää, kenen pitäisi maksaa tullin mukaan tällä hetkellä jo noin miljoonan euron maksamattomat verot. Joko niitä peritään viinikauppa.comilta tai sitten pullojen ostajilta. Mielenkiintoista on, mikä on pullojen kohtalo kummassakin tapauksessa - siinä, että mahdollisesti maksajaksi joutuva viinikauppa.com ei maksakaan miljoonavero, tai siinä, että yksityiset ostajat joutuvat maksamaan verot tullissa ties kuinka pitkään maanneista juomista.

Tullin uusimman, 13.3.2006 päivätyn tiedotteen mukaan viinikauppa.comin asiakkaille on lähetetty harhaanjohtavia tiedotteita, joissa pullojen on luvattu olevan saatavilla maksamalla verot tullin tilille sekä viitattu asiaan liittymättömään EU:n julkisasiamiehen lausuntoon.

Päinvastaisista väitteistä huolimatta viinikauppa.comista tilatut viinit eivät siis tule perille vaan jäävät tullin haltuun epämääräisen pitkäksi ajaksi – tai sitten niiden tuonnissa kierretään tullia. Edelleen on mielenkiintoista, miten tällaisesta tuontialkoholista voidaan maksaa "rahanarvoisia" creditejä "nettikauppakeskuksessa".

Eikä tässäkään vielä kaikki. Tämän keskustelupalstalle kopioidun sähköpostiviestin mukaan S2E:n yhteistyökumppaniksi listaama Ruokatori.fi ei myy tuotteitaan S2E:n kautta ja on pyytänyt poistamaan kaikki viittaukset verkkokauppaansa S2E:n sivuilta. Jälleen kerran.

Edit 31.3.2006: Ruokatoria koskeva viesti poistettiin ja kummallinen epäselvyys asiasta jatkuu. Uusia sähköpostiviestejä sisältävä keskustelu aiheesta on arkistoitu Raven sivuille. Nähtäväksi jää, mikä todellinen tilanne on.

Argumentit verkostomarkkinoinnin puolesta - Osa 3: Sillä nyt vain tienaa, ja hyvin

Verkostomarkkinointiin kriittisesti suhtautuville hyvin usein väläytetään jonkinlaisena vasta-argumenttina se, että verkostomarkkinoinnilla kuitenkin voi ansaita ja ansaitaan suuria summia rahaa, mitä tahansa siitä muuten olisi mieltä.

Usein vieläpä todetaan, että joku tietty prosenttiosuus maailman, USA:n tai Suomen miljonääreistä on juuri verkostomiljonäärejä - joskus jopa väitetään, että verkostomarkkinointi tuottaa enemmän miljonäärejä kuin mikään muu liiketoiminnan ”muoto” tai ala. Tämä ”tieto” ei kuitenkaan perustu mihinkään luotettavaan lähteeseen vaan on verkostomarkkinoijien yleinen huhupuhe. Sen paikkansapitämättömyydestä voisi kuvitella jokaisen varmistuvan vain kuvittelemalla sitä, kuinka paljon miljonäärejä esimerkiksi IT-ala on tuottanut viimeisen vuosikymmenen aikana.

Verkostomiljonäärejä varmasti maailmassa on, mutta määrä ei ole mitenkään huikaiseva. Suomessa näitä onnistujia ei näytä olevan yhtäkään: vaikka verotustiedot ovat julkisia, yhdenkään suomalaisen verkostosta miljoonia edes vanhassa rahassa ansainneen olemassaolosta ei ole toistaiseksi mitään varmaa tietoa – ja selitykset tälle ovat olleet aina varsin kummallisia. Ainoalla todennäköisesti jopa miljoonia markkoja verkostomarkkinoinnilla ansainneella suomalaisella oli hänelläkin kuollessaan satojen tuhansien eurojen maksamattomat (vero)velat. Yhtä aikaa erilaisissa värväys- ja koulutustilaisuuksissa on varsinkin aiemmin esitetty jopa väärennettyjä tiliotteita omien tulojen korostamiseksi.

On totta, että laajenevien yritysten perustajat sekä ensimmäiset edustajat todennäköisesti pääsevät hetkellisesti jopa suurillekin tuloille, joskus myös Suomessa ja aivan erityisesti suurten puhallusten kohdalla. Pysyviä tuloja uuden verkoston aloittamisesta ja alkuun nopeasta leviämisestä harvoin kuitenkaan saavutetaan.

(Jos jollakin on luotettavaa tietoa yli 30 000 euroa vuodessa jostakin verkostosta edes joitakin vuosia tienanneesta henkilöstä, minuun voi ottaa yhteyttä - tarkistan väitteen verotiedoista tai kaupparekisteristä ja ilmoitan asiasta välittömästi tässä blogissa. En kerro nimeä, ainoastaan tulojen määrän ja verkostoyhtiön nimen.)

Verkostomarkkinoijien usein viljelemä ”kateuskortti” on hieman huterolla pohjalla: ainakin rahan vuoksi verkostomarkkinoijille niin kovin harvoin voi olla kateellinen. Kateus tosin voi olla osa motivaatiota lähteä mukaan. Jos ystävä tai naapuri esittelee, kuinka tulee tienaamaan verkostosta uskomattomia summia vähäisellä työllä, ei välttämättä halua jäädä toiseksi.