ACN - Mobiilipuhallus

Amerikkalaisperäinen ACN Communications aloitti toimintansa Suomessa marraskuussa 2003 ensimmäisenä varsinaisesti matkapuhelinliittymiä tarjoavana verkostomarkkinointiyhtiönä. Kasvu oli räjähdysmäistä: muutamissa viikoissa mukaan oli ainakin yhtiön omien tietojen mukaan liittynyt 4 000 edustajaa, jotka olivat saaneet kaupaksi 15 000 liittymää. Suomen Suoramarkkinointiliiton jäseneksi yritys hyväksyttiin helmikuussa 2004. Vuoden 2005 puoliväliin mennessä yritys oli lopettanut toimintansa Suomessa ja mukaan liittyneet jopa 10 000 verkostomarkkinoijaa jäivät suurimmalta osaltaan vaille odottamiaan tuloja. Mitä oikein tapahtui?

ACN:n toimintaidea oli yksinkertainen: yritys toimii palveluoperaattorina suomalaisessa verkossa ja myy kännykkäliittymiä verkostomarkkinoinnin keinoin. Palkkiojärjestelmässä vuorostaan ei mitään yksinkertaista ollutkaan. Vaikka järjestelmän kuvaus sinänsä ei ole kaikkein käsittämättömin, edustajuutta harkitsevan oli järjestelmästä annettujen tietojen pohjalta lähes mahdotonta päätellä mitään omista ansaintamahdollisuuksistaan. Järjestelmän pääpiirteet olivat:

1. Uusi edustaja maksoi lisenssimaksuna yritykselle 549 € + alv 22% = 669.78 €
2. Edustaja sai itse myymiensä liittymien laskuista joidenkin prosenttien suuruista palkkiota
3. Edustajan saadessa uuden edustajan alalinjaansa, hän ja koko ylälinja sai kertaluontoisen palkkion uuden edustajan myymistä ensimmäisestä kuudesta liittymästä. Palkkion suuruus oli pääsääntöisesti 40 euroa ensimmäisille ylälinjan tasoille; tämän jälkeen palkkio vaihteli 20 ja 80 euron välillä.
4. Edustaja sai alalinjan edustajien myymien liittymien laskuista pientä prosenttimääräistä palkkiota.

Ellei edustaja onnistunut hankkimaan huomattavaa määrää asiakkaita itselleen tai suurta alalinjaa, jolla edelleen oli suuri määrä asiakkaita, pääasiallinen ansaintakeino oli värvätä omaan alalinjaan uusia edustajia, joiden tekemistä ensimmäisistä asiakkaista saatiin nopeasti kertaluontoinen palkkio. Järjestelmän pyramidivaikutus on näin selvä: vaikka palkkiot maksettiinkin (ainakin nimellisesti) liittymämyynnistä, ei edustajan lisenssimaksusta, käytännössä jokaisen uuden edustajan toiminnan aloittamisen edellytyksenä maksamasta maksusta riitti hänen myymistään liittymistä ylälinjaan ja hänelle itselleenkin maksettavaan provisioon.

Lyhyesti alkuvuoden 2004 ajaksi ACN:n palkkiojärjestelmään lisättiin joitakin bonuksia, jotka jossakin määrin myös helpottivat alalinjattomien edustajien tilannetta, mikäli melko korkeiden bonuskriteerien täyttäminen vain oli mahdollista. Tästäkin huolimatta tilanne säilyi koko ajan käytännössä samana: käytännössä edustaja itse tuli lisenssimaksunsa hinnassa maksaneeksi sen summan, joka hänen myymistään liittymistä maksettiin. Vaikka jotkin ylimmät tasot varmasti tienasivat hyvät rahat alalinjan liittymäkaupalla, tämä tapahtui alimpien tasojen, jotka eivät koskaan saaneet katettua lisenssin hintaa, kustannuksella. ACN itse sai liittymät niiden käyttökorvauksista maksettuja provisioita lukuun ottamatta ”ilmaiseksi”.

Ongelmat eivät rajoittuneet kuitenkaan lisenssimaksujen korkeaan hintaan ja palkkiojärjestelmän pyramidivaikutukseen, joka lopulta yleensä johtaa verkoston kaatumiseen. ACN:n liittymien hintoihin, palveluihin, sopimuksiin ja laskutuksiin liittyi lähes käsittämätön määrä erilaisia epäselvyyksiä.

ACN:n liittymien tärkein myyntivaltti olivat ilmaiset puhelut liittymien välillä. Samalla ACN kuitenkin pidätti sopimusehdoissaan oikeuden käytännössä rajoittaa ilmaisten puheluiden tarjoamista. Kuluttaja-asiamies puuttui peliin jo maaliskuussa 2004, sillä ehto oli hänen mukaansa lainvastainen:

Kuluttaja-asiamies puuttui alun perin ACN:n toimintaan, koska yritys markkinoi liittymänsä puheaikaa rajattomaksi, mutta pidätti samalla toimitusehdoissa itsellään oikeuden määritellä, mitä liittymän hyväksyttävä käyttö tarkoittaa. Kuluttaja-asiamies piti tätä ehtoa kohtuuttomana ja kuluttajansuojalain vastaisena. Ehto oli myös ristiriidassa markkinoinnissa annettujen tietojen kanssa.

Kuluttaja-asiamies vaati ehdon poistamista kokonaan tai sen täsmentämistä kohtuulliseksi. ACN on nyt sitoutunut siihen, että se ei sovella kyseistä toimitusehtojen kohtaa nykyisten asiakkaidensa sopimuksiin.

Hyvin nopeasti ACN tämän neuvottelutuloksen vastaisesti silti rajoitti ilmaisten puheluiden määrää 1 000 minuuttiin kuussa. Yhtä aikaa liittymien markkinointia ”ilmaisina” jatkettiin; kaiken kukkuraksi ilmeisesti ACN:n puolelta levitettiin käsitystä, jonka mukaan liittymien välisen ilmaisen puheajan rajoittaminen olisi tapahtunut kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta. Kesäkuussa 2004 kuluttaja-asiamies suositteli liittymän ostaneille jo valituksen tekemistä kuluttajavalituslautakuntaan.

Tämän lisäksi ACN:n asiakaspalvelun toiminnassa ja laskutuksessa oli jo aiemmin ilmennyt huomattavia puutteita ja epäselvyyksiä. ACN lähetti perusteettomia ja peri jo maksettuja laskuja sekä pyrki laskuttamaan ”ilmaisistakin” puheluista. Kun kuluttaja-asiamiehen toistuvista huomautuksista tilanne ei merkittävästi parantunut, lopulta 14.10.2004 televiestintää valvova Viestintäministeriö teki saamiensa lukuisien valitusten vuoksi päätöksen, jolla ACN velvoitettiin peräti kahden suurehkon sakon uhalla korjaamaan laskutuksensa puutteet, hinnastonsa ja puhelujen määrää koskevat rajoitukset sekä koko joukon liittymien avaamiseen, irtisanomiseen, estopalveluihin ja siirtosopimuksiin liittyviä ongelmia. Yhteenvetona Viestintäviraston päätöksessä todetaan:

ACN:ää koskevat valitukset alkoivat lähes välittömästi yhtiön aloitettua toimintansa Suomessa ja valituksia yhtiöstä tehdään edelleen. Valitukset ovat koskeneet liittymien avaamista, asiakaspalvelua, veloitusta, liittymien sulkemista ja irtisanomista eli käytännössä koko liittymäsopimuksen elinkaarta. ACN:ään liittyvät tapaukset eivät ole olleet yksittäistapauksia, vaan kyse on ollut kunkin ongelmakohdan perusrakenteissa ja lähtökohdissa, joista jokainen kohta jo yksistään on televiestinnän laadun ja toimintavarmuuden sekä asiakkaiden oikeuksien kannalta merkittävä.

Vaikka laskutuksen epäselvyydet jatkuivat, Viestintäviraston asettamat uhkasakot eivät lopulta ehtineet tulla maksettaviksi. ACN Communicationsin toiminta Suomessa päättyi 3.2.2005, jolloin kaikki ACN:n liittymät myytiin TeliaSoneran tytäryhtiö Tele Finlandille. ACN:n liittymämyyjät pystyivät jatkamaan toimintaansa Tele Finlandin liittymien kauppaajana vielä lyhyen aikaa, mutta hyvin nopeasti tämäkin markkinointi tyrehtyi.

Kenties tämän enempää ACN ei Suomessa pyrkinyt tekemäänkään ennen siirtymistään taas seuraavaan maahan. Hieman toista vuotta kestäneen toiminnan aikana lisenssimaksunsa maksoi jopa 10 000 edustajaa, ja jo näillä maksuilla saatiin todennäköisesti katettua suuri osuus ellei peräti kaikki liittymien myyjille maksetuista provisioista sekä myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvistä kustannuksista. Lopulta koko toiminta muuttui isoksi rahaksi ehkä siinä vaiheessa, kun jopa satoja tuhansia ACN:n liittymiä myytiin niiden seuraavalle palveluoperaattorille. Tätä on jo hyvällä syyllä pidettävänä melkoisen suurena puhalluksena.

ACN:n laskutusfarssin haamut kummittelevat nekin yhä. Vielä vuosi toiminnan päättymisen jälkeen sen entisistä asiakkaista peräti 16 000:lle lähetettiin perintäkirjeitä ”maksamattomista puhelinlaskuista”. Jälleen kerran kuluttaja-asiamies joutui toteamaan, että perinnässä on – epäselvyyksiä ja lainvastaisuuksia.

Linkit:
ACN velvoitetaan korjaamaan toimintansa (Viestintävirasto)
ACN:n asiakkaiden tuskan kuukaudet (YLE Kuningaskuluttaja)
ACN:n laskujen perintää selvitetään (Kuluttajavirasto 13.3.2006)

Kotimyynti

Mikä on kotimyyntiä?

Kuluttajan ja yrittäjän välinen kauppa on kuluttajansuojalain 6 luvun 3 §:ssä tarkoitettua kotimyyntiä, mikäli se tapahtuu muualla kuin elinkeinonharjoittajan tai yrityksen liiketiloissa ja lisäksi:

• Henkilökohtaisuus – Kauppa tai sitä edeltävä markkinointi tapahtuu henkilökohtaisesti. Pelkästään puhelimen tai Internetin välityksellä tapahtuva kaupanteko on puolestaan etämyyntiä. Jos kuitenkin tuote esimerkiksi markkinoidaan kotimyyntitilanteessa ja kauppa solmitaan lopuksi vaikkapa puhelimessa, kauppa on kotimyyntiä.
• Kauppapaikka – Kauppa ei tapahdu sellaisessa paikassa, jossa yleisesti tarjotaan myytäväksi tuotteita (kuten tavaratalon aulassa, torilla tai messuilla) tai tilaisuudessa, josta on edeltäkäsin ilmoitettu esimerkiksi lehdessä tai televisiossa. Jälkimmäisessä tapauksessa kauppa on kuitenkin kotimyyntiä, mikäli myyjä järjestää ostajille kuljetuksen myyntipaikalle; lisäksi yksityisasunnossa tapahtuva kauppa on poikkeuksetta kotimyyntiä.
• Nimenomainen pyyntö – Ostava kuluttaja ei ole itse oma-aloitteisesti pyytänyt myyjää paikalle esittelemään nimenomaisesti kaupanteon kohteena olevaa tuotetta. Silloinkin kun ostaja pyytää yhden tuotteen esittelyä mutta tulee ostaneeksi jotakin muuta, kauppa on kotimyyntiä.
• Hinta ja poikkeukset – Kuluttajansuojalain säädökset kotimyynnistä eivät koske kauppaa, jonka yhteishinta on alle 15 euroa tai kiinteän omaisuuden, arvopapereiden, vakuutusten ja lomaosakkeiden kauppaa.

Verkostomarkkinointiin usein liittyvä kotikutsuilla tapahtuva henkilökohtainen kauppa sekä erilaisten tuotteiden myyminen ystävien kotona tai tapaamisessa esimerkiksi kahvilassa on näin kotimyyntiä, mikäli ostaja ei ole nimenomaisesti pyytänyt kyseisen tuotteen esittelyä.

Kuluttajan oikeudet kotimyynnissä

Kotimyynnissä ostajalla on oikeus perua kauppa 14 vuorokauden sisällä kotimyyntiasiakirjan vastaanottamisesta. Tavaran kaupassa 14 vuorokauden perumisaika alkaa siitä päivästä, kun ostaja on vastaanottanut sekä kotimyyntiasiakirjan että ensimmäisen tavaraerän. Jos perumisajan viimeinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä, perumisaika jatkuu seuraavaan arkipäivään. Mikäli kotimyyntiasiakirja toimitetaan virheellisesti vasta tavaran toimittamisen jälkeen, perumisaika alkaa kotimyyntiasiakirjan vastaanottamisesta. (KSL 6 luku 9 §.)

Ostaja voi perua kaupan parhaaksi katsomallaan tavalla. Myös puhelimitse tehty perumisilmoitus on pätevä. Samoin tavaran palauttaminen perumisajan kuluessa katsotaan kaupan perumiseksi. Ostajalla on oikeus avata tuote pakkauksistaan ja kokeilla sitä, eikä hän kaupan peruuntuessa ole vastuussa tästä myyjälle johtuvista kustannuksista. Samoin ostaja ei ole vastuussa hänestä riippumattomasta tavaran särkymisestä. Ostaja on kuitenkin vastuussa siitä, jos hän itse esimerkiksi rikkoo tuotteen tai vähentää sen määrää. (23 §.)

Ostajalle on kotimyynnissä toimitettava tarkasti Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman kaavan mukainen kotimyyntiasiakirja, joka sisältää mm. tiedot peruuttamisoikeudesta, hinnan palauttamisesta, vastaanotetun tavaran säilyttämisestä, ostajan oikeudesta tutkia tuote, kauppaa varten otetun kulutusluotosta koskevasta säädöksestä sekä viivästyskorosta. Mikäli tällaista kotimyyntiasiakirjaa ei ole toimitettu, ostaja voi perua tehdyn kaupan vetoamalla sen sitomattomuuteen vuoden kuluessa sopimuksen tekemisestä ilmoittamalla siitä myyjälle. (8 ja 20 §.)

Kun kauppa peruuntuu perumisajan sisällä tai ostajan vedotessa kotimyyntiasiakirjan puuttumiseen, myyjän on viivytyksettä ja 30 päivän sisällä palautettava kauppahinta kokonaisuudessaan ostajalle. Jos tuote on vastaanotettu, ostajan on kauppaa peruessaan ilmoitettava, mistä tavara on noudettavissa. Paikan tulee olla kohtuudella myyjän tavoitettavissa. Vaihtoehtoisesti ostaja voi palauttaa tuotteen myyjälle postitse. Jos ostaja palauttaa tai on palauttanut tuotteen postitse, myyjän on korvattava ostajalle myös palauttamisesta aiheutuneet kulut. (10–11 §.)

Ostajan velvollisuus säilyttää vastaanottamansa tavara rajoittuu kahteen kuukauteen. Mikäli myyjä ei ole noutanut tavaraa tähän mennessä, ostaja saa pitää tavaran maksutta. Jos myyjä ei ole palauttanut kauppahintaa 30 päivän aikana, kauppahinnalle on maksettava korkolain mukaista viivästyskorkoa (tällä hetkellä 9,5 %). (11 ja 25 §.)

Jos myyjä itse tai myyjän kanssa yhteistyössä toimiva yritys on tarjonnut kotimyyntikaupan rahoittamiseen luottoa, tehty luottosopimus purkautuu automaattisesti kaupan peruuntuessa 14 vuorokauden perumisajan sisällä tai ostajan vedotessa kotimyyntiasiakirjan puuttumiseen. Luoton peruuntumisesta ostajan ei tarvitse tehdä erillistä ilmoitusta eikä luotosta voi periä perustamis- tai muita kustannuksia. Luotonantajan on viivytyksettä ja 30 päivän kuluessa palautettava ostajalta saadut maksusuoritukset. (24 §.)

Linkit:
Ohje kotimyynnistä (Kuluttajavirasto)
Kuluttajansuojalaki (1978/38, Finlex)

Kuluttaja vai yrittäjä?

Verkostomarkkinoijien joukossa on pitkään vallinnut epäselvyyttä siitä, milloin verkostomarkkinoijan itsensä tekemät ostokset kuuluvat kuluttajansuojalain säädösten piiriin ja milloin eivät. Kysymys ei olekaan aina aivan yksinkertainen, sillä varsinaista oikeuskäytäntöä ei liiemmin ole saatavilla. Kuluttajansuojalaki ja sen valmistelutyö sekä Kuluttajaviraston oma ohjeistus antaa kuitenkin varsin selkeän kuvan siitä, koska ostajaa suojaavat kuluttajan oikeudet.

Omalla nimellä, omaan käyttöön

Vuonna 1994 hyväksytyn kuluttajansuojalain muutoksen lakitekstin mukaan ”[k]uluttajana pidetään [...] luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten” (KSL 1 luku 4 §). Lain valmisteluteksti kuvaa tätä määritelmää näin:

Jotta henkilöä voitaisiin pitää kuluttajana suhteessa tiettyyn hyödykkeeseen, vaadittaisiin, että hän hankkii sen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinoa varten. Jos hyödyke hankitaan sekä yksityistä tarvetta että elinkeinotoimintaa varten, sen tulisi siten pääasiassa olla tarkoitettu yksityiseen käyttöön, jotta hyödykkeen hankkinut henkilö voitaisiin katsoa kuluttajaksi. (HE 360/1992.)

Tämä määritelmä rajaa lain suojaaman kuluttajakaupan määritelmän ulkopuolelle melko selkeästi kahdenlaisen kaupanteon:

1. Tuote on hankittu elinkeinotoimintaa varten ja ostajaksi on merkitty kaupparekisteriin viety yritys (rekisteröity toiminimi, avoin, kommandiitti- tai osakeyhtiö)
2. Tuote on luonteeltaan sellainen, että se on selkeästi ostettu yksinomaan elinkeinotoimintaa varten (esimerkiksi kauppaa varten hankittu kassakone)

Verkostomarkkinointiyritykseltä ostetut tuotteet ovat kuitenkin luonteeltaan yleisesti kuluttajille tarjottavia tuotteita, jotka on näin voitu ostaa pääosin yksityiseen käyttöön. Lisäksi verkostomarkkinointiyrityksen edustaja toimii usein yksityisenä henkilönä tai yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tämän vuoksi verkostomarkkinointiyrityksen edustajan omaan käyttöön omalla nimellään tekemä ostos on kuluttajakauppaa – samalla tavalla kuin esimerkiksi K-kauppiaan itselleen tekemä ruokaostos on kuluttajakauppaa. Näin asian esittää myös Kuluttajaviraston kotimyyntiä koskeva ohje, jonka mukaan verkostomarkkinoinnissa ”[m]yös myyjäverkoston jäseniä pidetään kuluttajina silloin, kun he hankkivat tuotteita omaan käyttöönsä”.

Aloituspaketti erityistapauksena

Moni verkostomarkkinointiyritys tarjoaa jonkinlaista ”aloituspakettia”, joka uuden edustajan on ostettava edustajana aloittamisen edellytyksenä. Joskus paketin sisältö on luonteeltaan sellainen, että se on varsin selkeästi ostettu aloitettavaa elinkeinotoimintaa varten: paketti pitää sisällään yrityksen esitteitä ja materiaaleja ja elinkeinotoiminnan työkaluja yksityiseen käyttöön tarkoitettujen tuotteiden sijasta.

Kuluttajansuojalakiin vuonna 1994 tehtyjen muutosten valmistelutyössä on kuitenkin erityistapauksena otettu esille tällaisten pakettien kauppa. Vaikka paketin sisältö olisikin sellainen, että sen tarkoitus on nimenomaan antaa valmiuksia aloittaa elinkeinotoiminta, sen kauppa voidaan katsoa nimenomaan kuluttajakaupaksi. Lain valmistelutekstin mukaan tarkoitus on rajoittaa ”pyramidiperiaatteella tapahtuvaan suoramyyntiin liittyvää värväystoimintaa” sen vuoksi, että periaatteessa elinkeinotoimintaa suunnitteleva ostaja on vähäisen kokemuksensa vuoksi kuluttajan suojan tarpeessa suhteessa pakettia tarjoavaan yritykseen:

Eri muodoissa tapahtuvaan ansaintamahdollisuuksien markkinointiin on niin ikään tarvetta voida puuttua kuluttajansuojalain nojalla. Käytännössä esiintyneet tapaukset osoittavat, että tämän tyyppinen markkinointi tyypillisesti kohdistuu henkilöihin, joiden taloudellisen asemansa sekä puutteellisen kokemuksensa vuoksi voidaan katsoa olevan erityisen suojan tarpeessa. (HE 360/1992.)

Tämän vuoksi lain valmistelutekstiin on kirjattu poikkeuksena ”ansaintamahdollisuuden” markkinointi, joka sekin on katsottavissa kuluttajakaupaksi:

Myös silloin, kun markkinoitavana on liikeidea tai muu hyödyke, jonka nimenomaisena tarkoituksena on antaa edellytyksiä elinkeinotoiminnan aloittamiseen, tällaisen hyödykkeen hankkijaa voitaisiin pitää kuluttajana. (HE 360/1992.)

Kuluttajaviraston kotimyyntiä koskevassa ohjeessa on tämän vuoksi katsottu, että myös ”liikeidean” markkinointi on kuluttajakauppaa:

Verkostomarkkinoinnin tavoitteena on tuotteiden myynnin lisäksi hankkia uusia myyjiä organisaatioon. Kuluttajansuojalaki koskee myös muun muassa sellaisen liikeidean markkinointia yksityishenkilöille, jonka nimenomaisena tarkoituksena on antaa edellytyksiä elinkeinotoiminnan aloittamiseen.

Myyntivarasto erityistapauksena

Verkostomarkkinoijan emoyritykseltä jälleenmyytäväksi ostetut tuotteet eivät nekään suoraan mahdu kuluttajakaupan määritelmään: tuotteita ei ole ostettu yksityiseen käyttöön vaan edelleen myytäväksi. Erityisesti 1980-luvulla sekä 1990-luvun alkupuolella verkostomarkkinointi usein toimi tavalla, jota lain valmistelutekstissä kuvataan näin: ”myyjiksi värvätyt yleensä joutuvat käteismaksulla hankkimaan suoramyyntiyhtiöltä kaupattavan tavaravaraston”. Lain valmistelussa pyrittiinkin näin puuttumaan myös tällaiseen pyramidimarkkinointiin ulottamalla kuluttajan suojaa myös verkostomarkkinoijan toiminnan aloittamisen edellytyksenä ostamaan tuotevarastoon. Kuluttajaviraston ohjeistuksen mukaisesti myös varaston ostaminen kuuluu kuluttajansuojalain piiriin:

[M]yyjän voi katsoa olevan kuluttajan asemassa silloinkin, kun hän on hankkinut itselleen tuotteita myös myyntitarkoitukseen. Näin on, jos verkostomarkkinointiyritys ei ole sitoutunut ostamaan myymättä jääneitä tuotteita takaisin kohtuullisilla ehdoilla siinä tapauksessa, että myyjä päättääkin irrottautua järjestelmästä.

Kohtuullisena ehtona myymättömien tuotteiden takaisinostamiselle on pidettävä vähintään noin 85–90 % hinnanpalautusta kaikista myyntikelpoisista tuotteista.

Yhteenveto

Verkostomarkkinoijan pääyritykseltään tekemä ostos on Kuluttajaviraston ohjeistuksen ja siinä tulkittujen kuluttajansuojalain säädösten mukaan kuluttajakauppaa, kun ostosta ei ole tehty rekisteröidyn yrityksen nimissä ja lisäksi:

1. Tuote on ostettu omaan käyttöön, ei harjoitettavaa elinkeinotoimintaa varten, tai
2. Tuote on verkostomarkkinointiyrityksen edustajaksi pääsemisen edellytyksenä ostettu paketti, tai
3. Tuote on verkostomarkkinoijalle tarjottu myyntivarasto, jota emoyritys ei ole kohtuullisin ehdoin sitoutunut ostamaan takaisin

Verkostomarkkinoinnin myyntitapa on useimmissa tapauksissa kuluttajansuojalain 6 luvussa tarkoitettua kotimyyntiä, jolloin ostajalla on ensimmäisen tuote-erän vastaanottamispäivää seuraavasta päivästä laskettuna 14 vuorokautta aikaa perua kauppa palauttamalla tavarat tai ilmoittamalla kaupan perumisesta myyjälle. Kotimyynnissä ostajalle on toimitettava Kauppa- ja teollisuusministeriön vahvistaman tarkan kaavan mukainen kotimyyntiasiakirja. Mikäli kotimyyntiasiakirjaa ei ole toimitettu, ostajalla on vuosi aikaa perua kauppa.

Huomautus

Tämä kirjoitus perustuu kuluttaja-asiamiehen johtaman Kuluttajaviraston ohjeissaan esittämään laintulkintaan. Kuluttajavalituslautakunta on kuitenkin joissakin päätöksissään jättänyt tämänkaltaiset tapaukset kokonaan käsittelemättä, sillä lautakunta katsoo, että verkostomarkkinointiin osallistumista kuluttajansuojalain säädökset eivät koske. Käytännössä syynä on se, että omaan käyttöön ja myytäväksi ostettujen tuotteiden välinen rajanveto on hankalaa, ja lautakunta ei kenties halua lähteä ruotimaan näitä yksityiskohtaisia tapauksia.

Tämä tilanne on varsin ongelmallinen, sillä kuluttajaviranomaiset ovat näin edustaneet osin vastakkaisia kantoja juuri verkostomarkkinoinnin kohdalla. Koska tiettävästi yhtäkään oikeusjuttua edes käräjäoikeustasolla ei näistä kysymyksistä ole käyty - sillä yksittäiset menetykset ovat usein niin vähäisiä, ettei oikeuteen meneminen kannata - tilanne säilyy tältä osin epäselvänä. Verkostomarkkinointiyritystenkin on kuitenkin nähdäkseni syytä noudattaa kuluttajansuojalain säädöksiä - jos ei muuten niin siksi, etteivät ihmiset kokisi tulleensa huijatuksi.

Argumentit verkostomarkkinoinnin puolesta - Osa 4: Siitä saa niin paljon

Edellisessä verkostomarkkinoinnin ”puolustuspuheessani” esitin, että verkostomarkkinointi tarjoaa erittäin harvoille mahdollisuuden ansaita edes varsin pieniä, toiminnan kulut hieman ylittäviä tuloja, eikä Suomesta näytä löytyvän ainoatakaan rehellisesti verkostomarkkinoinnilla rikastunutta.

Verkostomarkkinoijilla on tähän joskus tapana vastata, että heidän toiminnastaan saa paljon muutakin kuin vain rahaa – suorastaan niin paljon, että verkostoon kannattaa liittyä, vaikka rahaa ei koskaan saisikaan. Mutta mitä verkostomarkkinointi sitten oikein antaa?

1. Ystävät – Verkostomarkkinointiin lähdetään yleensä mukaan ystävän, tuttavan tai sukulaisen välityksellä. Kuten missä tahansa työssä tai harrastuksessa, väistämättä toiminnassa tapaa uusia ihmisiä ja parhaassa tapauksessa ystävystyy heidän kanssaan. Tässä riski on se, etteivät ystävyyssuhteet ole oikeanlaisella perustalla: ”ylälinjan” ja ”alalinjan” välinen ystävyys voi perustua taloudellisen hyödyn tavoitteluun ja lopulta loppua surkealla tavalla, kun verkostotoiminta päättyy pettymykseen. Valitettavan usein verkostofirman toiminnan mukaan lähtevän kokemus on heijastunut monella tapaa myös vanhoihin ystävyyssuhteisiin, erityisesti jos vanhat kaverit ja tutut eivät ole olleet halukkaita lähtemään verkostotoimintaan mukaan.
2. Taidot – Jos verkostomarkkinointiyrityksen toimintaan liittyy todellista kaupankäyntiä, kokemukset tuotteiden myynnistä voivat olla opettavaisia ja antaa pohjaa muullekin myyntityölle. Verkostomyynti tapahtuu toisaalta usein myyjän lähipiiriin ja voi olla hyvin toisenlaista kuin avoimelle yleisölle tarkoitettu kaupankäynti. Vuorostaan mikäli verkoston toiminta perustuu kuitenkin lähinnä värväämiseen, hankituilla hetkellisen ylipuhumisen taidoilla ei muussa liiketoiminnassa ole suoranaista hyötyä, vaikka joissakin tilanteissa niistä voi olla apuakin. Ihmissuhdetaitoja verkostomarkkinointi opettaa puolestaan siinä missä mikä tahansa kanssakäyminen tai harrastustoiminta, jossa toisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä.
3. Koulutus – Verkostomarkkinoijat korostavat usein yritykseltään saaman koulutuksen ja tukimateriaalin keskeistä merkitystä sekä liiketoiminnassa että elämässä ylipäätään. Useimpien verkostomarkkinointiyritysten (poikkeuksetta maksulliset) ”koulutustilaisuudet” muistuttavat kuitenkin enemmän herätyskokouksia. Tarkoitus ei ole antaa niinkään oppia ja tarjota apuja varsinaiseen myyntityöhön – siis siihen, mistä verkostomarkkinoinnissa pitäisi olla kysymys – vaan motivoida edustajia toiminnan jatkamiseen. Koulutustilaisuuksissa painotetaan ja toistetaan positiivisen suhtautumisen, asenteen ja unelmien merkitystä sekä hehkutetaan verkostofirman tarjoamaa "helppoa" mahdollisuutta suuriin tuloihin. Siinä missä positiivinen asennoituminen pitkään jatkuvaan, selvästi tappiolliseen toimintaan voi olla mukana pysymisen edellytys, siitä ei liiemmin ole apua todellisessa liiketoiminnassa.
4. Unelma – Lopulta tärkein asia, minkä verkostomarkkinointi lopulta siihen mukaan lähtevälle antaa, on mahdollisuus ”toteuttaa unelmansa” paremmasta toimeentulosta, ylellisyystavaroiden hankkimisesta, matkustelusta, rikastumisesta, töiden jättämisestä ja nopeasta eläkkeelle pääsemisestä. Näihin toiveisiin myös verkostoa esitellessä usein suoraan vedotaan. Kyse on lähinnä samanlaisesta toivosta kuin lottovoiton kohdalla – ja useimpien kohdalla mainittavien summien ansaitsemisen todennäköisyys onkin samaa luokkaa. Usein ihmiset kuitenkin liioittelevat omaa mahdollisuuttaan ”menestyä” hyvin samaan tapaan kuin lototessa: voiton todennäköisyyden mitättömyys on lähes käsittämättömissä ihmisjärjelle. Loton ja verkostomarkkinoinnin ero on kuitenkin siinä, että lotossa suoraan sanotaan, mikä palautusprosentti on, voiton todennäköisyyskin on suorassa suhteessa riveihin sijoitettuun rahamäärään, eikä ”menestys” synny lähinnä toisten mukaan houkuteltujen tappioista.
   

Ruotsalaisilta puhalletaan

Jos Suomessa huijataan ihmisiä jos jonkinlaisilla viritelmillä, kyllä ruotsalaiset onnistuvat vain tässäkin suhteessa panemaan rutkasti paremmaksi. Viime vuosien aikana Ruotsissa on saatu erilaisten suurten puhallusten avulla vietyä rahat erittäin monilta herkkäuskoisilta eri puolilla maata. Taustalla ovat joissakin tapauksissa olleet vieläpä samat henkilöt.

Vuosien 2003 ja 2004 aikana Ruotsissa tuhannet lähtivät mukaan nimillä Younited, Shortcut Customers ja Global Recruitment Service esiintyneiden yritysten toimintaan. Yritysten esitettiin toimivan eräänlaisina ”kuluttajaklubeina”, joiden kautta ostoksien väitettiin tulevan halvemmiksi. Liittyminen maksoi joitakin satoja kruunuja, ja jokaisesta liittyneestä maksettiin provisio ylälinjaan. Jokainen näistä yrityksistä meni hyvin nopeasti konkurssiin ja Dagens Nyheterin mukaan sekä yritysten tiedot että rahat hävisivät tuolloin lähes jälkiä jättämättä. Taustalla näissä kaikissa on ilmeisesti sama henkilö. Tarina ei päättynyt kuitenkaan tähän, vaan vuoden 2006 alussa samankaltainen toiminta jatkui nimellä Sweden Consumers Network. Yrityksen omistaja on ainakin sama.

Yksi pahimmista viime vuosien puhalluksista oli Entertainment Express –nimellä kulkenut verkostomarkkinointiyritys. Se tarjosi edustajaksi alkaville mahdollisuuden dvd-elokuvien sekä pelien vuokraamiseen netin välityksellä. TV4:n tietojen mukaan vähintään 3 000 ruotsalaista lähti mukaan toimintaan ja sijoitti yrityksen aloitusmaksuihin parista tuhannesta jopa kymmeniin tuhansiin kruunuihin. Toiminnan keskiössä olikin lähinnä värvääminen ja siitä saatavat tulot. Entertainment Express onnistui leviämään myös Suomeen ennen lopullista kaatumistaan syksyllä 2005 (esittelysivujakin löytyy, huomatkaa oikeinkirjoitus yrityksen nimestä alkaen!).

Entertainment Expressin eräänlainen seuraaja on C3Play, joka Göteborgs-Posten –lehden artikkelin mukaan tarjoaa ”digiboksin ja tietokoneen yhdistäviä” laitteita miltei 20 000 kruunun hintaan. Verkostoa rakentamaan pääsee 350 eurolla ja tämän lisäksi yrityksen osakkeita voi merkitä hintaan 2 500 kruunua. Mukana on yrityksen taustahenkilön mukaan jo yli 1 000 ruotsalaista. Yrityksen myymiä laitteita ja niihin tarvittavaa ohjelmistoa ei tosin vielä edes ole olemassa.

Pyramidipelejä valvoo Ruotsissa ”Arpajaistarkastus” (Lotteriinspektion), ja ne on määritelty arpajaislaissa. Lain mukaan ketjukirje on peli, jossa voittomahdollisuudet riippuvat lähinnä toisten mukaan liittyvien määrästä (Lotterilag 7 §). Rajanveto laillisten ja laittomien pyramidien välillä on myös Ruotsissa tarkkaa määritelmää vailla. Samoin kuin Suomessa, WGI-tapaus oli Ruotsin oikeuskäytännössä ennakkotapaus: Örebron käräjäoikeus piti WGI:ä arpajaislaissa kiellettynä ketjukirjepelinä.

Myös Ruotsin kuluttajaviranomaiset ovat olleet huolissaan viimeaikaisesta kehityksestä. Västerbottens Folkblad –lehden mukaan Skellefteån seudun kuluttajaviranomaiset ovat varoittaneet myös Amwayn toiminnasta. Toisaalta Amwayhin, toisaalta WGI-tapaukseen ja nettipyramideihin liittyen Ruotsin kuluttajaviraston ja arpajaistarkastuksen virkamiehet ovat viime vuosina käyneet keskustelua mahdollisuudesta vetää jonkinlainen raja laillisen ja laittoman pyramidin välille sekä siitä, mitä verkostomarkkinointiyrityksen toimintaan mukaan värvättävälle tulisi kertoa värväystilanteessa.

Ruotsalaisten tilanteeseen tutustuessani löysin käsittelemääni teemaan hieman eri näkökulmasta keskittyvän, yllättävän samaan aikaan perustetun ja samannäköisen blogin, joka valitettavasti näyttäisi tällä hetkellä vain olevan vähemmän aktiivinen.

Pois pyramidipeleistä

Verkostomarkkinoinnin keskeisin ongelma on siinä, että monissa tapauksissa verkostopyramidissa ei olla mukana niinkään myymisen ja siitä saatavan palkkion tai verkostoyrityksen tarjoamien tuotteiden kuin käytännön pyramidipelin vuoksi. Tuotteita ei pääsääntöisesti osteta tai myydä muutoin kuin toisten vastaavanlaisista ostoksista syntyviin tuloihin pätevöitymiseksi tai tulevia tällaisia tuloja koskevien lupausten vuoksi.

Verkostopyramidissa mukana olevat ostavat verkostonsa tuotteita alalinjasta saatavan palkkion toivossa. Usein tämä palkkio syntyy lopulta ”alapuolella” olevien vastaavanlaisista maksuista tai ”ostoksista”. Siinäkin tilanteessa, että verkoston myynti tapahtuisi oikeasti pyramidin ulkopuolelle, myyntiin ei käytetä aikaa siitä itsestään saatavan palkkion toivossa (verrattuna myös siitä syntyviin kuluihin) vaan toisten vastaavanlaisesta, vastaavaa ehtoa täyttämään tehdystä myynnistä syntyvän palkkion toivossa. Tosiasiallisesti syntyy näin pyramidipeli, jossa ihmiset ostavat tuotteita tai myyvät työaikaansa halvalla tai ilmaiseksi saadakseen taloudellista hyötyä toisten, ”alapuolellaan” olevien täyttäessä vastaavat ehdot.

Ainoana toteuttamiskelpoisena ratkaisuna tähän ongelmaan olen esittänyt, että verkostomarkkinoinnissa ei saisi alalinjasta nousevien palkkioiden saamisena edellyttää myyntiä koskevan kiintiön tai ”kriteerin” täyttämistä. Vaihtoehtoisesti kiintiön täyttämistä voidaan edellyttää, mutta kiintiömyynnistä ei saa nousta ylälinjaan palkkiota.

Oman myyntiä koskevan kiintiön tai ”kriteerin” olemassaololle alalinjasta nousevien palkkioiden edellytyksenä ei näytä olevan järkeviä perusteluja – ellei sitten pyramidipelin toimivuutta itseään oteta huomioon. Verkostomarkkinointi on ainoa ala, jossa palkkioiden saamiseksi edellytetään niiden todelliseen syntyperustaan täysin liittymätöntä työtä. Perusteluksi toisaalta alalinjasta nousevalle provisiolle, toisaalta myyntikiintiölle itselleen tarjotaan yleensä seuraavaa:

• Koulutusperustelu – Verkostomarkkinointiyritysten ja niiden edustajien ”alalinjasta” nouseville palkkioille esittämä perustelu on yleensä se, että ”ylälinjalainen” on ”kouluttanut” nämä edustajat verkostotoimintaan auttamalla heidät alkuun ja on näin oikeutettu osuuteen heidän palkkioistaan. Tällä toiminnalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, täyttääkö ”ylälinjalainen” myyntikiintiönsä tai -kriteerinsä. Mikäli koulutus on todellista ja verkostomarkkinoija on näin oikeutettu siitä saatavaan palkkioon, myyntikiintiö rajoittaa turhaan hänelle kuuluvaa etua.
• Esimerkkiperustelu – Usein esitetään puolestaan, että myyntikiintiö tai -kriteeri on tärkeä siksi, että ”ylälinjalainen” täyttäessään myyntikriteerin antaa toisille myyjille esimerkin myymisestä. Tämä perustelu ontuu pahasti: pelkkää kiintiötä täyttämällä ei varmasti anna hyvää esimerkkiä – päinvastoin.
• Myyntiperustelu – Verkostomarkkinointiyritykset usein perustelevat erilaisia myyntikiintiöitään sillä, että edustajien on tarkoitus saada nimenomaan verkoston ulkopuolisia asiakkaita. Yrityksen markkinoinnin järjestämisessä verkostomarkkinoinnin keinoin on kuitenkin jotakin vikaa, mikäli ilman kiintiötä verkostossa ei ostettaisi tai edes yritettäisi myydä tuotteita.

Jos verkoston toiminta perustuu tuotemyyntiin sen ulkopuolelle sekä edustajien omiin ostoksiin omasta halustaan, koska tuotteet ovat oikeasti hyviä, tuotteilla on oikeasti kysyntää, hinta on kohtuullinen ja verkostomarkkinointi ylipäätään on järkevä markkinointitapa, myyntikriteerin poistamisen ei pitäisi vaikuttaa verkoston myyntiin mitenkään. Edelleen verkostofirma voi esittämäni ehdon puitteissa edellyttää esimerkiksi verrattain pienen myyntikiintiön täyttämistä, jos tämän kiintiön täyttävästä myynnistä ei makseta palkkiota ylälinjaan.

Verkostomarkkinoinnille ehdottamani ehdon käytännön toteuttamisesta pitäisi olla ainoastaan etua. Verrattuna myynnin prosentuaalista osuutta koskeviin rajoituksiin esittämäni säännön ottaminen käyttöön pikemminkin vapauttaisi verkostomarkkinoijat ostamaan verkoston tuotteita: heidän ei lainkaan tarvitsisi huolehtia siitä, menevätkö tuotteet pikemminkin pyramidin sisäpuolelle kuin ulkopuolelle, vaan saisivat rauhassa hankkia tuotteita myös itselleen haluamansa määrän.

Tätäkin merkittävämmin ehdon tosiasiallisesti täyttävät verkostomarkkinointiyritykset välttyisivät pyramidipelisyytöksiltä ja niiden julkisuuskuva muuttuisi huomattavasti parempaan suuntaan. Samalla yrityksen edustajien joukosta poistuisivat ne, jotka pyrkivät pelkästään pelaamaan pyramidipeliä. Tämä todennäköisesti johtaisi edelleen värvätessä esitettyjen väitteiden puhdistumiseen kaikkein törkeimmästä liioittelusta ja harhaanjohtavista esimerkeistä.