"Yksityinen sijoitusklubi" Wincapita on vaikuttanut pitkään arveluttavalta. Aivan viime viikkoina se on myös alkanut osoittaa merkkejä toimimattomuudesta. Helmikuun "kotiutukset" eivät eri keskustelupalstojen viestien perusteella onnistuneet kaikille ainakaan täysimääräisesti. Samoin klubin sisäinen keskustelupalsta suljettiin. Edelleen Wincapita tiedotti 23.2.jäsenilleen tutkivansa jäsenten rahaliikennettä.
6.3. Wincapitan sivuille ilmestyi tiedote, jonka mukaan Wincapita on "tutkinnan alaisuudessa" ja rahaliikenne on keskeytetty. Lopulta 7.3. Wincapitan nettisivut lakkasivat toimimasta.
Useat jäsenet näyttävät olevan jo sitä mieltä, että toiminta on päättynyt. Toiset kuitenkin väittävät, että sivut palaavat toimintaan 16.3., vaikka tämä väite perustuu täysin puhtaaseen huhuun. Mikäli esimerkiksi rahansiirtojen loppuminen johtuisi rahojen välitykseen käytetyn Moneybookersin aloittamasta Wincapitan toimien tutkinnasta, kuten nyt vaikuttaa, tämän ei pitäisi mitenkään vaikuttaa sivujen toimivuuteen tai väitettyyn valuuttakauppaan.
Käytännössä ainoat vaihtoehdot ovat siis seuraavat: joko viranomaiset ovat lopettaneet Wincapitan toiminnan tai klubi on itse sulkenut itsensä ja vienyt kassansa mennessään.
Joko Wincapitan toiminta ja sivut palaavat varsin pian erittäin hyvän selityksen kanssa tai Wincapita hävisi sijoitettujen pääomien kanssa ja paljastui näin huijaukseksi. Mikäli jäljempi vaihtoehto toteutuu, Wincapitan ja klubin toimintaan mukaan värvänneiden toiminnassa on voinut toteutua useamman eri rikoksen tunnusmerkit.
Suomen lakien soveltuvuus
Wincapitan kotipaikan sanotaan olevan Panamalla. Tästäkin huolimatta vähintäänkin jäsenten toimintaan sovelletaan Suomen lakia: suomalaiset ovat markkinoineet (tai "suositelleet") Wincapitan toimintaa Suomessa toisille suomalaisille. Samoin klubin suomalaisten taustahenkilöiden sanotaan edistäneen toimintaa myös ("vieraillessaan") Suomessa. Lisäksi klubin käyttämä palvelin on sijainnut ilmeisesti Suomessa. Toinen asia on, kyetäänkö kaikkia toiminnan taustatahoja saamaan tarvittaessa kuulusteluihin ja oikeuden eteen.
Petos
Rikoksista, joihin Wincapita-toiminnassa on voitu syyllistyä, seuraamuksiltaan vakavin on (törkeä) petos, joka rikoslaissa määritellään seuraavasti:
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. (RL 36:1.)Mikäli (1) Wincapitan sivuilla esitetyt väitteet toiminnan luonteesta eivät ole pitäneet paikkaansa, ja (2) osallistujille on syntynyt taloudellista vahinkoa, kyseessä voi olla petosrikos.
Samoin myös klubin toimintaan värvännyt "sponsori" on voinut toimintaa koskevia väitteitä esittäessään syyllistyä petosrikokseen, mikäli hän on tiennyt niiden olevan harhaanjohtavia tai valheellisia ja toiminut tarkoituksenaan saavuttaa taloudellista etua.
Mikäli petosrikoksella on esimerkiksi tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, kyseessä on törkeä petos, josta maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta (RL 36:2).
Markkinointirikos
Samankaltaisin perustein Wincapitan toiminnassa voi olla kyseessä markkinointirikos:
Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. (RL 30:1.)Markkinointirikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää toiminnan ammattimaisuutta, lähinnä jatkuvuutta tai yritystoiminnan piirteitä. Useimpien värvääjien toiminnassa tätä tekijää todennäköisesti ei ole nähtävissä, mutta järjestelmän toimeenpanijoiden ja mahdollisesti suurimpien värväreiden toiminta on katsottavissa ammattimaiseksi. Tämä rikosnimike on kuitenkin tässä mainituista epätodennäköisin.
Rahankeräysrikos
Rahankeräyslaissa määritellään pyramidipeli seuraavasti:
[Tässä laissa tarkoitetaan] pyramidipelillä toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina. (4 § kohta 5.)Mikäli Wincapitan järjestelmässä jäsenten tuotot ovat (osaksikaan) syntyneet uusien jäsenten maksuista ja sijoituksista, Wincapitan toiminnassa on voinut olla kyseessä rahankeräyslaissa kielletty pyramidipeli (9 §).
Pyramidipelin toimeenpanemisessa tai sen edistämisessä on kyse rahankeräysrikoksesta, josta maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta (RL 17:16 b). Aiemmassa oikeuskäytännössä pyramidipelin aloittajat ja järjestelmän pyörittäjät on tuomittu rahankeräysrikoksesta (ks. tapaus Move), toimintaan osallistuneet ja siitä taloudellista hyötyä lievemmästä tekotavasta, lievästä rahankeräysrikoksesta (aiemmin rahankeräysrikkomuksesta, ks. tapaus WGI).
Seuraamukset ja vahingonkorvaukset
Rangaistusten ohella kaikki rikoksella saatu hyöty tuomitaan valtiolle menetetyksi (RL 2:10).
Aiemmissa pyramidipelitapauksissa menettämisseuraamusta on joskus kohtuullistettu niin, että toiminnasta suoraan aiheutuneet kulut - esimerkiksi omat osallistumismaksut kiellettyyn toimintaan - on voitu vähentää saadusta hyödystä. Petosrikoksen kohdalla hyöty on yleensä tuomittu kokonaan menetetyksi. Markkinointirikoksen tapauksessa on usein vaikeaa määrittää, minkäsuuruisen hyödyn rikoksella on saanut, esimerkiksi jos jonkin tuotteen markkinointi on perustunut osittain harhaanjohtaviin väitteisiin.
Kun rangaistavaksi säädetystä teosta seuraa vahinkoa, vahingon kärsijän on mahdollista hakea vahingonkorvausta tekoon syyllistyneeltä (Vahingonkorvauslaki 5:1). Korvausta voidaan hakea samassa oikeudenkäynnissä kuin asia muutoin ratkaistaan, jos rikoksen uhriksi tullut on jutussa asianomistajana, tai se voidaan käsitellä myöhemmin erillisenä asiana.
Petosrikoksen tapauksessa mukana on pääsääntöisesti asianomistaj(i)a, ja vahingonkorvaus määrätään yleensä suoraan käsittelyn yhteydessä. Markkinointirikoksen ja rahankeräysrikoksen kohdalla tilanne ei ole lainkaan näin selvä, sillä syytteet on huomattavasti useammin voinut nostaa yleinen syyttäjä ilman asianomistajia.
Erityisesti rahankeräysrikoksen kohdalla tilanne on monimutkainen. Mikäli jossakin toiminnassa on kyseessä rahankeräysrikos, toimintaan osallistunut on voinut sekä edistää kiellettyä toimintaa ja syyllistyä jopa rikokseen että tulla itsekin rikoksen uhriksi. Oikeuskäytäntöä pyramidipelitapausten vahingonkorvauksista ei Suomessa ole.
Järkevältä vaikuttaa kuitenkin, että vähintäänkin toiminnasta pelkästään vahinkoa kärsineiden katsotaan olevan asianomistajan asemassa ja tulleen rikoksen uhreiksi. (Ks. myös OTK Pekka Riekkisen kannanotto.) Tällöin uhriksi tulleiden kannattaa aina välittömästi ilmoittautua asianomistajiksi, mikäli syyte rahankeräysrikoksesta nostetaan.
Mitä tehdä?
Mikäli Wincapita ei jatka toimintaansa vaan klubi häviää sijoitettujen rahojen ja signaaliohjelmistojensa kera, toimintaan osallistuneilla on mahdollista ja syytä tehdä rikosilmoitus klubin toiminnasta ja taustatahoista. Mikäli klubin toimintaan värvännyt "sponsori" on esittänyt toiminnasta perättömiä väitteitä tarkoituksenaan hyötyä taloudellisesti värvättävän tekemästä sijoituksesta, rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön voi tehdä myös hänestä.
Wincapitan toiminta on ollut syksystä 2007 asti Keskusrikospoliisin esiselvityksessä. Jutun laajuuden vuoksi KRP todennäköisesti suorittaisi myös tutkinnan. Rikosilmoitusasiasta on näin mahdollista olla yhteydessä suoraan KRP:iin, vaikka ilmoituksen voikin tehdä omalle poliisiasemalle.
Rikosilmoituksen liitteeksi on syytä toimittaa kaikki saatavilla oleva materiaali: kopiot pankkitositteista maksetuista maksuista ja saaduista tuloutuksista, kaikki Wincapitan sivuilla esitetyt ja värvääjän kirjallisesti esittämät väitteet toiminnan luonteesta, selvitys tapahtumien kulusta ja suullisesti esitetyistä väitteistä sekä kaikki käsillä olevat yhteystiedot.
Mikäli kaikki rikoksen uhriksi tulleet toimivat yhtäaikaisesti ja hyvissä ajoin, kaikkien osalta tutkinta on mahdollista suorittaa samalla kertaa ja juttu käsitellä samassa oikeudenkäynnissä, mikäli syyte asiassa nostetaan.
On syytä huomata, että henkilö voidaan tuomita rikoksesta myös poissaolevana, mikäli häntä ei syystä tai toisesta tavoiteta vastaamaan syytteisiin. Tällöin Suomen viranomaisten tavoitettavissa nyt tai tulevaisuudessa olevia varoja voidaan käyttää myös vahingonkorvausten maksamiseen.