Koska Move Networks Oy:n toiminta ja aloituspakettikauppa on aktivoitunut uudelleen ja herättänyt myös keskustelua, on ajankohtaista päivittää hieman tilannetta.
Moven / Better Lifen / Well Nutritionin taustaa lyhyesti
Move Networks Oy:n toimintaa koskeneiden rikosepäilyjen tutkinta alkoi vuonna 2005. Moven edustajaksi pääsemiseksi oli täytynyt ostaa 999 euron hintainen aloituspaketti. Tätä aloituspakettikauppaa epäiltiin pyramidipeliksi.
Juttu tuli päätökseensä tammikuussa 2009, kun Turun hovioikeus antoi asiassa vapauttavan päätöksen. Hovioikeuden mukaan oli epäselvää, syyllistyttiinkö aloituspakettien kaupan toimeenpanossa rikokseen, koska pyramidipelit kiellettiin vasta vuonna 2006 voimaan tulleessa rahankeräyslaissa.
Rikostutkinnan jatkuessa Moven pääasialliseksi tuotteeksi muodostui "kolmiulotteinen verkkokauppakeskus" Shop to Earn eli s2e.fi. Sivustolle piti tulla runsaasti eri tuotteita ja palveluita myyviä yhteistyökumppaneita, joiden verkkokaupasta ostaessa saisi eräänlaisia bonuspisteitä. Yhteistyökumppaneista vallitsi varsinkin aluksi sekaannusta, eikä niitä liiemmin saatu haalittua. Sittemmin s2e suljettiin "päivityksen vuoksi" kesäkuussa 2007. Sivusto ei koskaan enää avautunut.
Samoin Moven toiminnan puhuttiin laajentuvan Ruotsiin ja mahdollisesti muihin pohjoismaihin jo vuoden 2007 paikkeilla. Toisin kävi.
Move kuitenkin oli vuoden 2006 lopulla lakannut vaatimasta uusilta edustajilta 999 euron paketin ostamista. Toiminnassa keskityttiin yrityksen (tuolloin) tuottamien Well Nutrition -vitamiinien postimyyntiin.
Verkosto näytti jokseenkin hiljenevän, joskin aika ajoin uutisiin nousi esimerkiksi väkisinmyyntitapaus ja yrityksen kestotilaukset, joita käsiteltiin mm. Kuningaskuluttaja-ohjelmassa. Myös Kuluttajavirastolla on ollut ongelmia vitamiinikauppiaiden tilausehtojen kanssa. (Tarkemmin Moven historiaan voi tutustua esimerkiksi tällä sivulla.)
Better Life nyt
Vuoden 2008 aikana Moven toiminta keskittyi aiemman Move Networksin ja s2e:n sijasta Better Life Finlandin nimelle. Vuodenvaihteen 2008-2009 tienoilta asti Moven / Better Lifen edustajaksi pääsemiseksi on jälleen vaadittu 990 euron hintaisen paketin ostamista. Verkosto vaikuttaa pitkän hiljaisuuden jälkeen aktivoituneen. Blfinland-sivuston taustalla on kuitenkin Move Networksin sijasta samojen taustatahojen yritys TMP Invest Oy.
Better Lifen aloituspaketti sisältää 36 kuukauden käyttöön tarkoitettua vitamiinipakettia, yrityksen myyntimateriaalia sekä pinssi. Jälleen kerran edustaja pääsee maksamaan myös yrityksen omasta markkinointimateriaalista. Esimerkiksi Turun käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että yrityksen tulisi tarjota tällainen materiaali ilmaiseksi.
Nykyistä toimintaa ei ehkä voisi enää epäillä pyramidipelistä. Aloituspaketista maksettu hinta on toki varsin suuri. Vitamiinien vuositilaus maksaa kuitenkin myös pelkille vitamiinien käyttäjille peräti 406,80 euroa vuodessa! Jos ja kun tällaisia tilaajia on olemassa, voidaan ajatella, että tuotetta kuitenkin myydään markkinahintaan.
Yhteistyökumppaneina ovat mm. aiempien kumppaneiden joukosta sähköfirma ja kännykkäkauppa, Finora-kännykkäliittymät sekä esimerkiksi juuri Well Nutrition -vitamiinit. (Vaikka Well Nutrition on erillinen yritys, wellnutrition.fi-verkkotunnuksen omistaa Move Networks Oy.)
Palkkiojärjestelmä on lähes sama kuin aiemmin. Jälleen kerran lyhytesitelmän kaavassa esitetään, kuinka edustaja voi tienata jopa 2100 euroa viikossa, kun vain tarpeeksi monta edustajaa ja uutta vitamiiniasiakasta liittyy hänen verkostoonsa samalla viikolla tasapainossa "molempiin linjoihin" tai asiakkaat jatkavat tilauksiaan. Samalla kuin myyntityöhön käytetty työaika pienenee, ansiot vain kasvavat.
Jokainen voi laskea, kuinka epätodennäköisiä tällaiset tulot ovat. Esimerkkinä mainittakoon, että esimerkiksi yli vuoden jatkuneita kestotilauksia pitäisi edustajan verkostossa olla (tasapainossa!) yhteensä lähes 1000 kappaletta, jotta näistä tilauksista syntyisi jatkuva 2100 euron viikkotulo.
Pelkkien aloituspakettien myymisestä sama tulo syntyisi, jos edustajan nk. alalinjaan liittyisi (tasapainossa!) peräti kaksitoista edustajaa joka viikko. Jotta nämä edustajat ja edelleen heidän alapuolelleen liittyneet edustajat pääsisivät hekin jatkuvasti 2100 euron viikkotuloille, verkoston suuruus ylittäisi maailman väkiluvun muutamassa kuukaudessa.
Pelkästään oman 999 euron alkupanostuksen takaisin saaminen - muista kuluista puhumattakaan - vaatii yleisesti ottaen useiden tuhansien liikevaihdon aikaansaamista oman myyntityön ja edustajien värväämisen kautta. Kuten aina verkostomarkkinointiin liittyessä, edustajuutta harkitsevan kannattaisi laskea, kuinka suuri mahdollisuus edes omien takaisin tienaamiselle on.
Well Nutrition -vitamiinit
Edustajat ostavat Well Nutrition -vitamiineja paitsi itselleen, myös markkinoivat niitä lähipiirilleen. Provisioiden saamiseksi jokaisen edustajan edellytetään oman pakettiostoksensa lisäksi hankkivan seitsemän aktiivista Well Nutrition -asiakasta. Yli 400 euron vuosihintaan nämä asiakkaat tilaavat yhteensä lähes 3000 euron edestä vitamiineja vuodessa.
Jälleen kerran verkostomarkkinoinnilla tarjottu tuote on varsin paljon kalliimpi kuin vastaava tai samankaltainen tuote vapaammilla markkinoilla. Verkostomarkkinoinnissa useille tasoille maksetuista pienistä provisioista syntyy lopulta suuri puro, joka nostaa tuotteen hintaa loppukäyttäjälle merkittävästi. Yhden hintavertailun voi lukea vaikkapa tästä keskustelusta. Jos hinnan ja laadun suhteesta on eri mieltä, hintavertailuja saa toki kommenteissa vapaasti esittää.
Jo vuosia sitten nettikeskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka Well Nutrition -vitamiinien kuvaus nettisivuilla vastaa useilta kohdin sanatarkasti Tohtori Tolosen terveystuotesivuilla olleita selostuksia. Better Lifen sivuilla on lisäksi julkaistu mm. yhdysvaltalaisen eläinlääkäri Joel Wallachin varsin kyseenalainen kirjoitus "Kuolleet lääkärit eivät valehtele". (Kirjoitus on ehkä alun perin ilmestynyt tällä sivulla.) Wallach on tunnettu väitteistään, joiden mukaan kuolema johtuu lähinnä mineraalien puutteesta ja sopivilla mineraaleilla ihminen eläisi helposti yli 120-vuotiaaksi. Terveys paranee näin kiviä syömällä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste well nutrition. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste well nutrition. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)