Usein väitetään verkostomarkkinoinnin etuna olevan se, että yritykselle ei synny lainkaan markkinointikustannuksia, ja näin ollen myös tuotteet ovat halvempia niitä ostaville kuluttajille tai yrityksen edustajille.
Väite on osittain totta – nimittäin alkuosansa osalta.
Verkostomarkkinointifirma itse ei markkinointiin käytä yleensä penniäkään. Sen edustajat maksavat kaikki sen markkinointikulut. Edustajat soittavat puhelut, ajavat matkat, hoitavat myynnin, asiakaspalvelun, laskutuksen ja jopa ilmoittelun lehdissä tai verkossa omalla kustannuksellaan. Heille ei makseta kiinteää palkkaa lainkaan, ja usein nämä kulut syövät kaikki ne vähätkin tulot, joita verkostosta saa.
Päinvastoin verkostomarkkinointifirma vieläpä tekee rahaa markkinoinnilla. Ihmiset maksavat saadakseen markkinoida tuotteita. He maksavat aloitusmaksun, lisenssin, materiaalit tai ylihintaisen aloituspaketin, verkostosta riippuen. (Pääsääntöisesti tässä on kyseessä kuluttajakauppa ja vieläpä kotimyynti, jolloin kauppa on tietysti peruttavissa ja ostajan on saatava kotimyyntiasiakirja, jonka puutteeseen vedoten voi purkaa kaupan myös tavallisen perumisajan jälkeen.) Tämän lisäksi he maksavat omasta pussistaan tavaran varastointiin, kuljettamiseen ja markkinointiin liittyviä kustannuksia.
Ei kuitenkaan ole selvää, että tästä koituisi lopulta mitään hyötyä kuluttajalle tai tuotteita itse ostavalle edustajalle.
Faktuaalisesti on kaikkien tiedossa, että verkostomarkkinoinnissa ei Suomessa ainakaan tähän asti ole ollut myynnissä "tavallisen kaupan" hintoja halvemmalla oikeastaan mitään. Tämän vuoksi usein esitetäänkin väitteitä tuotteen huomattavasti paremmasta laadusta. Näille väitteille ei vuorostaan yleensä löydy mitään luotettavia perusteluita. Verkostomarkkinoinnissa ei myöskään säästetä tuotteiden valmistamisesta ja logistiikasta syntyviä kustannuksia tai saada tukkuportaan tuotteita halvemmalla. Päinvastoin, pienillä volyymeilla ja huonon neuvotteluaseman vuoksi sekä kulut että muualta ostettujen tuotteiden tukkuhinnat ovat usein selvästi isojen ketjujen vastaavia kalliimpia. Verkostomarkkinointi on jo tämän vuoksi huonommassa asemmassa kuin vähittäiskauppaketjut.Entä sitten väitetyt säästöt markkinointikuluissa ja tuotteiden vähittäismyynnissä itsessään? Samalla kun verkostomarkkinointia mainostetaan edullisena tapana yrityksen myydä tuotteita, uudelle edustajalle sitä markkinoidaan myös palkitsevana myyntitapana; sellaisena, josta saa hyvät provisiot. Jotta verkostosta voisi kenellekään tulla edes pieniä tuloja asiakasmäärällä, joka ei lähentelisi kymmeniä tai satoja tuhansia, jokaisesta tuotteesta täytyy väistämättä maksaa sen myyvälle edustajalle provisiota tai palkkiota edes jonkin verran. Verkostomarkkinoinnin idea on edelleen se, että myydystä tuotteesta maksetaan palkkiota paitsi sen myyvälle (tai ostavalle) edustajalle, myös hänen ”ylälinjalleen”, useille edustajien tasoille hänen ”yläpuolellaan”.
Jos esimerkiksi 100 euron tuotemyynnistä maksetaan 5 euroa sen myyjälle ja sama 5 euroa jokaiselle hänen yläpuolellaan olevalle tasolle esimerkiksi kuudenteen tasoon asti, jälleenmyynti- tai markkinointikustannukset ovat 35 euroa – siis 35 % tuotteen myyntihinnasta, tai 35 % sen ”tukkuhinnan” päälle. Vaikka esimerkki on kuvitteellinen, sen pohjalta voi hyvin kysyä, voiko tässä ikinä säästää senttiäkään verrattuna tavalliseen vähittäiskauppaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti