maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Amway ansaintamahdollisuutena

Verkostomarkkinoinnissa ansaitsemismahdollisuudet ovat, kuten on jo monta kertaa todettu, yleensä varsin kehnot. Tuotteiden myynnistä saatava tulo on vähäistä, tuotteiden myyminen niiden hinnan vuoksi usein hankalaa ja suuren alalinjan rakentaminen – joka yleensä on pääasiallinen tulojen lähde – välttämättä mahdotonta suurimmalle osalle mukana olevista.

Käytännön tasolla verkostomarkkinoijien ansaintamahdollisuuksia on kuitenkin usein hieman hankala arvioida. Palkkiojärjestelmien erilaiset säännöt on laadittu niin, että pikaisella vilkaisulla niissä ei näytä olevan mitään moitittavaa, mutta tosiasiassa ne tavalla tai toisella usein estävät palkkioiden tulouttamisen edustajille. Tämä on tietysti emoyrityksen etu.

Paras esitys siitä, miten palkkiot verkostossa todellisuudessa jakautuvat, on netissä saatavilla oleva Amwayn oma tilasto palkkioiden jakautumisesta vuonna 2000 Amwayn amerikkalaisessa Quixtar-verkostossa. Tilaston otos on 300 000 edustajaa, joten sen pitäisi olla verrattain luotettava esitys.

Kyse on aktiivisista edustajista, jotka ovat vuoden aikana pyrkineet edistämään Amway-toimintaa – rekisteröityneet aktiiviseksi, myyneet tuotteita, osallistuneet kokouksiin jne. Mukana ei siis ole niitä edustajia, jotka ovat joskus rekisteröityneet ja sitten lopettaneet toiminnan.

Seuraavassa Amwayn tilaston tiedot on eritelty osiin, joita tarkastellaan yksi kerrallaan. Vuosituloista on laskettu keskimääräiset kuukausitulot ja rahasummat on muunnettu euroiksi. Koko tilaston voi lukea pdf-tiedostona tästä linkistä.

Taso% osuus maksetuista
Founders Exec. And Above0,50%
Exec. Diamond and Above1,40%
Founders Diamond0,30%
Diamond0,80%
Founders Emerald1,20%
Emerald2,30%
Q-12 Award3,80%
Founders Platinum5,90%
Platinum7,70%
Pinssitasot yhteensä23,90%


Pinssittömät76,10%
Kaikki aktiiviset100,00%


Ei aktiiviset0,00%

Taulukko 1. Tasot ja niiden osuudet verkostoon maksetusta provisiosta.

Alle neljännes palkkioista pinssitasoille

Muutamat asiat tilastossa voisivat vaikuttaa ensi näkemältä aivan hyviltä, esimerkiksi se, että palkkioista ”vain” alle neljännes jaetaan ”pinssitasoille” ja kolme neljännestä edustajille, jotka eivät ole saavuttaneet mitään erityistä pätevöitymistasoa. Kun kuitenkin lähdetään tarkastelemaan tilannetta tarkemmin, huomataan, että pinssitasoilla olevien määrä on niin pieni, ettei tällainen palkkioiden jakautuminen kovin oikeudenmukaiselta vaikuta.

Tasopalkkio / henkilö keskimäärinPalkkiot / kk
Founders Exec. And Above717 948,83 €59 829,07 €
Exec. Diamond and Above329 480,26 €27 456,69 €
Founders Diamond166 228,07 €13 852,34 €
Diamond109 606,73 €9 133,89 €
Founders Emerald65 530,70 €5 460,89 €
Emerald50 527,78 €4 210,65 €
Q-12 Award29 066,52 €2 422,21 €
Founders Platinum22 070,91 €1 839,24 €
Platinum18 239,77 €1 519,98 €
Pinssitasot yhteensä26 613,30 €2 217,77 €



Pinssittömät774,93 €64,58 €
Kaikki aktiiviset1 008,77 €84,06 €



Ei aktiiviset0,00 €0,00 €

Taulukko 2. Eri tasojen edustajien saaman keskimääräisen palkkion suuruus vuodessa ja kuukaudessa.

Aktiivisen edustajan myynti noin 280 euroa kuussa

Useimpien arvioiden mukaan Amway palauttaa jälleenmyyjäverkostoon noin 30 % liikevaihdostaan, siis tuotteiden hinnasta. Tämän perusteella voidaan arvioida, että aktiivisten jälleenmyyjien myynti on keskimäärin noin 3400 euroa vuodessa eli noin 280 euroa kuukaudessa.

Tämä vastaa suurin piirtein minimimyyntiä, jonka Amway vaatii maksaakseen edustajalleen bonuksia. Tämänsuuruisen liikevaihdon syntymiseen riittää jo se, että jokainen aktiivinen edustaja käyttää omassa taloudessaan tuotteita useiden Amwayn koulutusjärjestelmien antamien ohjeiden mukaan.

Keskimääräinen palkkio noin 85 euroa kuukaudessa

Amwayn tilaston mukaan edustajan keskimääräinen palkkio on noin 85 euroa kuukaudessa. 99 % aktiivisista edustajista saa kuitenkin tätä vähemmän, noin 65 euroa kuussa palkkiota. Palkkiot kasautuvat näin erittäin tehokkaasti aivan verkoston ylimmille tasoille.

Tasolkm.% edustajista
Founders Exec. And Above20,0007%
Exec. Diamond and Above130,0042%
Founders Diamond50,0018%
Diamond230,0076%
Founders Emerald560,019%
Emerald1370,046%
Q-12 Award3950,132%
Founders Platinum8110,270%
Platinum12730,424%
Pinssitasot yhteensä27150,905%



Pinssittömät29728599,1%
Kaikki aktiiviset300000100,0%



Ei aktiiviset154545

Taulukko 3. Eri tasojen edustajien osuus kaikista aktiivisista edustajista.

Pinssitasoilla ainoastaan alle 1 % aktiivisista edustajista

Ensimmäisenkään "pinssitason" saavuttaa kaikista aktiivisista edustajista ainoastaan 0,905 %, siis jopa vähemmän kuin yksi sadasta aktiivisesta edustajasta. Pinssitason saavuttavista noin puolet on alimmalla ”platinatasolla”. Pääsääntöisesti vasta pinssitasolle nousseet pääsevät mainittaville tuloille.

Taustalla on verkoston pyramidirakenne: koska lukujen valossa tulot syntyvät lähinnä alalinjan tekemistä ostoksista eivätkä niinkään tuotemyynnistä ulkopuolisille, yhdenkin jonkinlaisia tuloja nauttivan edustajan alla täytyy olla runsain mitoin edustajia, jotka eivät tällaisille tuloille pääse - miten suureksi verkosto sitten kasvaakin.

Verkoston rakenteesta ei voi antaa kovin tarkkoja kuvauksia, mutta jos tietyn tason saavuttaneen edustajan ajatellaan olevan aina tätä alempien tasojen yläpuolella, yhdenkin platinatason saavuttaneen alapuolella on keskimäärin lähes 250 edustajaa ja yhden ”timantin” alapuolella keskimäärin jopa yli 13 000 edustajaa.

Todellisuudessa määrät voivat olla tätäkin suurempia verkoston pyramidimaisen rakenteen vuoksi: esimerkiksi vasta sadan tuhannen edustajan verkosto voi sopivasti rakennuttuaan saada aikaan "timanttien" joukon sen kärkeen.

99 % aktiivisista edustajista tekee tappiota

Aivan ehdoton valtaosa, yli 99 % aktiivisista Amwayn edustajista ansaitsee toiminnallaan noin 65 euroa kuukaudessa palkkioina. Jos tästä vähennetään pienetkin toimintaan liittyvät kulut (sekä mahdolliset verot), on selvää, että käytännössä yli 99 % edustajista tekee tappiota Amway-toiminnallaan. Erityisesti jos edustaja ostaa tuotteet lähinnä itselleen eikä niiden hinta ole järin kilpailukykyinen, tappiot vaikuttavat 99-prosenttisen varmoilta.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Öö.. platinataso ei kuulemma ole alin pinssitaso niinku tässä väitetään. Alin taso on joku hopea tms. kultakin löytyy platinan alapuolelta. Onpas surkeasti perusteltua tekstiä..

Anonyymi kirjoitti...

Platina on alin varsinainen pinssi, koska se on Amwayn itse sellaiseksi luokittelema. Hopeaa ja directiä jne. on (varsinkin eri vaiheissa ja eri paikoissa) kyllä löytynyt. (Ehkä näiden tulojen vähyydestä ei vain haluta kauheasti mainoa.)

On hienoa, kun perustelit väitteesi surkeasti perustellusta tekstistä noin hemmetin perusteellisesti. Muuten kommenttisi olisikin täysin turha.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö niitä ole, vai jäikö minulta huomaamatta lähteet muille kuin ensimmäiselle taulukolle?

topias kirjoitti...

Hetkinen, jos osaat lukea ja laskea, osaat vääntää samat tulokset itsekin tuosta Amwayn tiedotteesta.

Siinähän sanotaan osuudet kuinka paljon keitäkin on jne... Ja myös ansiot. JOS et osaa tuosta laskea ko. taulukoita, niin empä sitten ihmettele että olet päätynyt kyseiselle firmalle töihin... ja olet vielä valmis maksamaan siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Perustuuko väitteesi vain taulukoiden tulkitsemiseen, vai omakohtaiseen kokemukseen? Oletko selvittänyt palkkioiden maksujen taustoja? Kuinka paljon kukin on panostanut aikaansa päästessään tietylle tasolle? Jos olet tuntipalkalla ja käyt 1 tunnin päivässä töissä, niin ansaitsetko saman verran kuin käydessäsi 8 tuntia töissä? tuskinpa vain...