tiistaina, elokuuta 05, 2008

Global Pension Plan (GPP) - tutkinta etenee

Vakuutusvalvontaviraston varoituksista helmikuun 2008 jälkeen käynnistynyt Global Pension Plan -huijauksen tutkinta on edennyt. Turun Sanomien mukaan poliisi on suorittanut tutkintaan liittyviä kotietsintöjä.

GPP oli tyypillinen "vakuutuspyramidihuijaus" (tai C-tyypin pyramidihuijaus). Mukaan lähteviä houkuteltiin tekemään pieni muutaman kympin "vakuutusmaksu", jonka vastikkeeksi heille maksettaisiin eläkettä kymmeniä tuhansia tietyssä eläkeiässä. Lisäksi samoilta jäseniltä pyydettiin lisämaksuja korotettua eläkettä varten.

Pyramidipeliä GPP:ssä muistuttaa se, että järjestelmä toimi "verkostomarkkinointiperiaatteella". Eläkkeen saamisen edellytyksenä oli, että ihmisiä saataisiin riittävästi mukaan - yhteensä 100 000. Lisäksi osallistujan mukaan houkuttelemien eläkkeet tuottaisivat "sponsoreille" merkittäviä lisätuottoja. Nämä kannustimet rohkaisivat osallistujia värväämään mukaan myös sukulaisensa ja tuttavansa.

Jopa kymmenet tuhannet suomalaiset ja ulkomaalaiset haksahtivat mukaan. Pieni alkupanos oli omiaan herättämään kiinnostusta toimintaan. Värväystilaisuuksia pidettiin ympäri maata. Kansainvälisestikin levinnyttä toimintaa on ilmeisesti johdettu Suomesta.

Koska vakuutustuottoja toiminnasta ei syntynyt kenellekään osallistujista, toimintaa tutkitaan todennäköisesti petosrikoksena, johon toiminnan pyörittäjät ja mahdolliset rahaa välistä vetäneet ovat voineet syyllistyä. Toimintaan rahansa sijoittaneita ei todennäköisesti tulla epäilemään rikoksesta.

Keskusrikospoliisin mukaan kotietsinnöissä on paljastunut GPP:n pyörittäjien suunnitelmia uusien huijausten pystyttämiseksi. Lisää tämäntyyppisiä huijauksia on todennäköisesti tulossa. GPP ei muutoinkaan ole ainoa Suomessa levinnyt vastaavankaltainen vakuutusviritelmä. Esimerkiksi nimellä E65 tai Endowment 65 on markkinoitu vastaavanlaista vakuutusjärjestelmää. E65:n juuret ovat tiettävästi ulkomailla.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tossakin on montakin asiaa mikä ei pidä edes paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa no mikähän ei pidä paikkaansa? Aina näitä yhtä välkkyjä kommentteja verkostoissa huijatuilta.....

Anonyymi kirjoitti...

no esim. Ei ole pitänyt maksaa mitään "vakuutusmaksua" ja toiseksi rahat saadaan jos saadaan joskus aivan muulloin kuin eläke-iässä.. oli kusetusta tahi ei niin vituttaa tämmöset "asiantuntijat jotka luulevat tietävänsä asioista!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

juups meidän lestadiolais suvulta meni yli 6000 euroa tohon juttuun.. Sain kunnon selkä saunan pari kuukautta takaperin serkuilta kun en halunnut lähteä mukaan toho paskaan.. ei ole sellaista kuin helppo raha. paitsi silloin jos sen itse varastaa =)

Anonyymi kirjoitti...

GPP:tä en kommentoi, mutta jos toimii kuten artikkelissa sivuttu E65 (jota olen seurannut Suomessa jo reilut 7 vuotta!), niin hommaa pidetään pystyssä nimenomaan keräämällä 1-2 kertaa vuodessa pieniä summia (yleensä muutama kymppi per jäsen) erilaisiin verukkeisiin vedoten. Tsunamit, maanjäristykset, valuuttakurssien vaihtelut, lamat jne. - kaikki käytetään hyväksi vedätyksiin. Pankkia ja -kortteja vaihdetaan, perustellaan säätiöitä veroparatiiseihin.. HERÄTKÄÄ UNISTANNE..
Nimim. "tämmönen asiantuntija".
(seurannut näitä lähes 20 vuotta)

Anonyymi kirjoitti...

minä oon sitä mieltä että ihmiset jotka ei asiasta mitää tiiä voi olla hiljaa !!

Anonyymi kirjoitti...

Nythän homman pitäis ratketa kun viimeinen päivämäärä on annettu.
Saa nähdä miten käy. Vaikka sivut oli kiinni muutaman päivän niin heti kommentoitiin eräällä palstalla että sinne hävis kaikkinen rahoineen. Mutta sivut aukes viellä.

Lainaten anonyymia: "GPP:tä en kommentoi, mutta jos toimii kuten artikkelissa sivuttu E65 (jota olen seurannut Suomessa jo reilut 7 vuotta!), niin hommaa pidetään pystyssä nimenomaan keräämällä 1-2 kertaa vuodessa pieniä summia (yleensä muutama kymppi per jäsen) erilaisiin verukkeisiin vedoten. Tsunamit, maanjäristykset, valuuttakurssien vaihtelut, lamat jne. - kaikki käytetään hyväksi vedätyksiin. Pankkia ja -kortteja vaihdetaan, perustellaan säätiöitä veroparatiiseihin.. HERÄTKÄÄ UNISTANNE..
Nimim. "tämmönen asiantuntija".
(seurannut näitä lähes 20 vuotta)"

Tietyllä tapaa oikeassa, mutta tässä ei pyydetä lisämaksuja. Päivämäärä vain vaihtuu. ja vaikka oletkin seurannut 20 vuotta näitä juttuja niin ajat muuttuu. 20 vuotta sitten oli kaikki toisin.

Itsellä on muutama kymppi kiinni. Jos rahat menee niin sit ne menee. Jos rahat tulee mitä luvataan niin hyvä niin. kyllä mulle raha kelpaa.
Yleensä suurin osa on niin tietäviä että kaikki tälläiset on kusetuksia. No varsin moni onkin, niinkuin wincapita. Ei kannata puhua asioista mistä ei kaikkia faktoja tiedä. Tämäkin homma tuhoon tuomittu vaikka homma ei ole viellä päätöksessä. Sitten kun homma on päätöksessä ja jatkoa ei ole niin sit homma oli mitä oli. Jokaisella on tietysti oma mieli piteensä. Kaikki tuleva raha kelpaa koska olen ollut jo lomautettuna yli 4 kuukautta. On omakotitalo ja lainat ja muut menot. Monella on varmaan sama juttu.Eli kaikki raha on tervetullut. Köyhänä pitää ottaa kaikki huomioon.Mutta jos homma onkin pelkkää kusetusta niin sit on. En itke sen perään. Jatkan samaan malliin elämistä. Eihän tämä mitään elämistä ole pelkällä työttömyys korvauksilla..... Parempia aikoja odotellessa...

Anonyymi kirjoitti...

Empä juu jää muutaman kympin takia itkemään, mutta jos ja kun tää toteutuu, näytetään pitkää nenää epäilijöille...

Anonyymi kirjoitti...

Kyse ei suinkaan ole tyhmyydestä vain ahneudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tajutkaa nyt jo,että GPP on täyttä kusetusta,ei ole mitään ulkomaalaista vakuutusyhtiötä mukana,vaan rahat kerää muutamat tunnetut huijarit,antakaa vaan ilmaiseksi rahaa heille,heh,heh

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tuota tekstiä olisi hiukan syytä päivittää, joku vielä nostaa kunnianloukkaussyytteen, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan kysymyksessä ei ole pyramidihuijaus?