keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

T6Poker televisiossa

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma käsitteli tämänpäiväisessä ohjelmassaan T6Poker-pokerisivustoa. Tyypillisestä uhkapelisivustosta poiketen T6Pokerin toiminta perustui verkostomarkkinointiin. Mukaan rahapelejä pelaamaan liittyneet jäsenet saattoivat myös ostaa osuuksia yrityksestä sekä saada voittoa mukaan tuomiensa jäsenten voitoista ja sijoituksista.

Kun jossakin toiminnassa oman sijoituksensa vastineeksi saa tavalla tai toisella lupauksen tuloista silloin, kun toimintaan saa houkuteltua lisää sijoittajia, juttu ei koskaan pääty hyvin.

Näin tälläkin kertaa. T6Poker avautui tammikuussa 2008. Ilmeisesti jopa satoja tuhansia käyttäjiä saatiin houkuteltua sivustolle ostamaan osuuksia ja osallistumaan peleihin suurin lupauksin ja ansioiden toivossa. Lokakuussa 2008 kaikki oli ohi. Sivusto sulkeutui yhtäkkiä, eivätkä sijoittajat ja pelaajat saaneet sijoituksiaan ja voittojaan ulos. Mitään perustajasta tai yrityksestä ei sen koommin ole kuulunut. MTV3:n kysymyksiin T6Pokerin suomalainen puuhamies ei saanut annettua vastauksia.

Tyypillisiä olivat myös lähes naurettaviin mittasuhteisiin paisuneet huhut ja markkinointipuheet. Ulosotossa olevan perustaja olikin yhtäkkiä miljoonaperijä; ja vaikka yhtään mainosta ei missään nähty, yrityksen piti käyttää pelkkään markkinointiin vuositasolla kymmeniä miljoonia.

MTV3:n jutussa yllättävää oli se, kuinka moni suomalainen onnistui tälläkin kertaa menemään retkuun. Suomalaisia osallistujia pelissä saattoi olla satoja. Iso osa mukana olleista oli tiettävästi Wincapitan jäseniä.

Jokaiselle huijatuksi tulleelle voi antaa kaksi neuvoa. Ottakaa ensinnäkin opiksenne älkääkä enää sotkeutuko näihin. Toiseksi, jos oikeasti tulitte huijatuksi, ottakaa yhteys poliisiin ja tehkää rikosilmoitus. Huijareita ei koskaan saada kuriin, jos tappiot niellään tuosta vain.

Linkit: Nettipokerirahat katosivat (MTV3 45 minuuttia 22.4.2009)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on tosi asiallinen kirjoitus aiheesta. Ihmetyttää, että miksi ihmiset eivät pidä ääntä eikä tee rikosilmoituksia, vaikka juttu on selvä huijaus.
Oulunsalolainen Suomijohtaja puolustelee syyttömyyttään, niin mielestäni ainut oikea tapa on todistaa kuka on syytön ja kuka ei tekemällä rikosilmoitus poliisille.

Anonyymi kirjoitti...

KO.Suomijohtaja on myös kytköksissä ainakin Wincapitaan. Tietämättömyys huijauksesta ainakin vesittyy jo pelkästään tällä tiedolla.Päivätyö liittyykö edellisiin??Ei kokemusta.

Robert McCain kirjoitti...

Jos tarvitset ammattimaista apua varastetun bitcoinin tai kryptovaluutan palauttamiseksi ja puolison puhelimen etähakkeroinnin, ota yhteyttä extremeinfiltrators@gmail.com

tavariusquesnell kirjoitti...

Graton Casino Hotel, Las Vegas - MapyRO
Get directions, reviews and information for Graton Casino Hotel, Las Vegas in Las Vegas, NV. 파주 출장마사지 공주 출장샵 This hotel has 3 restaurants, 2 bars, and 2 bars 원주 출장안마 on site. Rating: 4.4 천안 출장안마 · ‎3,542 의정부 출장샵 reviews