torstaina, helmikuuta 23, 2006

Poliisi Move Networks Oy:stä

Poliisin verkkosivuilta löytyy mielenkiintoinen Moven toimintaa koskeva viesti, jonka on kirjoittanut rikoskomisario Kaarle Lönnroth:

Move networksin esitutkinta on siirretty syyteharkintaan. Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä-kynnys ylittynyt mm. rahankeräysrikoksen ja markkinointirikoksen osalta. Mikäli syyteharkinta- ja sittemmin tuomioistuinvaiheessa todettaisiin, että kyse olisi todella rahankeräysrikoksesta, voisi muitakin toimintaan osallistuneita henkilöitä epäillä samaisesta rikoksesta. Jätän toimintaan osallistumisen viime kädessä Teidän harkintaanne, mutta joka tapauksessa Teidän tulisi muistaa, että mikäli toiminta näkemyksenne mukaan perustuu uusien edustajien etsintään ja siitä saatavaan tuottoon, on kyse epäillystä rahankeräysrikoksesta ja jos toiminta perustuu tavaramyyntiin, asiassa ei ole rahankeräysrikosta.

Aiheesta löytyy myös aikaisempi viesti viime marraskuulta. Tietysti poliisin epäilyillä ei ole mitään väliä, jos ylälinja niin sanoo. Mitä ihmeellisemmin on pyritty perustelemaan se, että kyseessä on puhdas tavaramyynti eikä juttu sisällä minkäänlaista värväämistä. Yhdyn poliisin kehotukseen: liittymistä - ja myös mukana pysymistä - kannattaa harkita. Tosin ehkä nyt S2E:n julkaisemisen jälkeen ei tarvitse edes harkita - tai miten sen nyt ottaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suurin osa mukana olevista ei tiedä missä ovat mukana ja odottavat kauppoihin halvempaa tavaraa jota ei koskaan tullut eikä tule. Noin 3.5% vanhempaa väkeä ja suurin osa nuoria aikuisia on johdettu taitavasti harhaan. Ikävä juttu..mistä rahat takaisin, moniko jaksaa hakea ja selvittää tilanteen taas entiselleen kun pettymys on suuri. Y-tunnus on haettu jne. mikä sotku myös viranomaisille. Nyt tähän olisi saatava virallinen piste ja tiedote viranomaisilta että mukanaolijat eivät tekisi enempää hallaa starttaamalla uusia mukaan, koska tämä on selvää petosta..kukaan ei pyöritä yritystään pelkillä "unelmilla", mutta kun ylälinja/perustajat ovat taitavia puhumaan, usko on vankkaa..moni ei herää eikä tule koskaan näkemäänkään todellisten kulissien taakse, tämä näyttäisi koskevan myös osaa ylälinjaa ns. tärkeitä pikkujohtajia. Eli perustajat nyt turvaan viranomaisten hoiviin, ettei satu mitään vahinkoa, sääli ettei miehet ymmärtäneet minkä vahingon tekivät loppuiäkseen eikä tienneet vielä luonnon/karman lakia, vaikka itse myyvät kyseistä kirjaa nimeltä "asenne" jossa jo sanotaan suoraan: Ilman totuutta ja rehellisyyttä et tule menestymään millään alueella maan päällä, ennemmin tai myöhemmin jäljet aina paljastuu ja omat koettelemuksenne alkaa. Kertokaa vanhemmat ihmiset kommenttinne tästä asiasta pitemmällä elämänkokemuksellanne!
Tämä kirje ei ole uhkaus, vaan päinvastoin, positiivisin ajatuksin tehty kaikkien parhaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mursis. Minnes olet hävinnyt suomi24:lta? Tuliko sinullekkin yhtäkkiä vähän mietittävää/tekemistä?

Ajattelin vaan kysäistä, kun et ole ollut heittämässä hiekkaa rattaisiin. Toivottavasti ymmärrät ettei moven tarkoitus ole huijata ketään. Toiseksi se ei ole pyramidi firma.

Hieman kyllä käy sinua sääliksi, kun otit asiaksesi järjestää kampanjan s2e:n yhteistyökumppaneita vastaan julkisesti. No, sitä saa mitä tilaa. Vai mites siinä laulussa sanottiin.

Menestystä valitsemallesi tielle!

Anonyymi kirjoitti...

No tule moikkaamaan omalla nickillä meitä suomi24:een. Vai onko sinut bannattu?

Anonyymi kirjoitti...

Onko vaikea vastata noihin kysymyksiin??

Sen verran vastausta sinulle että tuollahan se Mursis on useamman kerran päivällä piipahtanut moikkailemassa suomi24ssä. Mitä ihmettä oikein selität??? Mistä nämä juttusi ovat peräisin???