Viidenlaista verkostomarkkinointia

Verkostomarkkinoinnin kenttää tarkastellessa olisi ehkä hyvä jakaa tämänhetkiset verkostot neljään eri perustyyppiin ja tarkastella kutakin ja sen edustajia erikseen. Erottelu ei ole absoluuttinen: aina voi löytyä ja tulevaisuudessa varmastikin nousee sellaisia verkostojen tyyppejä, jotka eivät kivuttomasti sovi mihinkään näistä luokista; useat voivat sopia niistä moniin aivan yhtä hyvin.

Mitkään kaksi verkostoa eivät tietystikään ole samanlaisia; toisaalta yhteistä on aina verkostorakenne, rahan nouseminen jollakin tapaa ylemmäs, millään tapaa rajoittamaton osallistujamäärä ja sen kasvattamisen jatkuva paine. Erottelusta on kuitenkin runsaasti hyötyä verkostojen kentän ymmärtämisessä ja erilaisia verkostoja verratessa sekä arvioidessa sekä laillisuuden että toiminnan luonteen suhteen.

1. Nettipyramidit – Internet on pullollaan erilaisia, toinen toistaan ihmeellisempiä ”ansaintamahdollisuuksia”, joista valtaosa perustuu ketjukirjeen kaltaiseen järjestelmään: aiemmin liittyneille tulevat rahat ovat poikkeuksetta peräisin uusilta matkaan tulevilta. Järjestelmään liittyvältä peritään jossakin muodossa rahaa osallistumismaksuna. ”Sijoitukselle” luvataan joko tuottoa värväysten perusteella – jolloin raha on peräisin omalta ”alalinjalta” – tai sitten sitä maksetaan satunnaisesti myöhemmin mukaan liittyneiden taskusta hyvityksenä esimerkiksi netissä surffaamisesta. Pyramidi on näennäisesti pystyssä niin kauan, kunnes sen pyörittäjä katsoo saaneensa tarpeeksi omiin taskuihinsa tai jäsenten palkkioiden määrä ylittää uusien tulokkaiden maksamien maksujen määrän pyramidin kasvun tyrehtyessä.
2. Suuret puhallukset – Nämä verkostot perustuvat kalliiden lisenssimaksujen tai toiminnan aloittamiseen ja siinä mukana pysymiseen oikeuttavien ostosten kauppaan. Edustajille luvataan suuria rahoja myös varsinaisesta tuotemyynnistä ”sitten kun toiminta lähtee toden teolla käyntiin”. Verkostojen käytännön toiminta kärjistyy monesti katteettomien lupausten esittämiseen: usein verkostoon levitetään huhuja hienoista hankkeista, joidenkin jo saamista valtavista tuloista, mahtavista tulevaisuudennäkymistä. Todellisuudessa pääasiallinen tapa saada rahaa on yleensä uusien edustajien värvääminen, ja monesti lupauksia ei lopulta lunastetakaan. Pahimmissa tapauksissa toiminta on ohi ennen kuin se oikeastaan koskaan alkoikaan, koska edes luvattuja tuotteita ei tule tarjolle.
   
3. Ihmeidentekijät – Näissä verkostoissa lupauksia ei esitetä niinkään tulevaisuudennäkymien tai toiminnan laajenemisen kuin itse myytävän tuotteen suhteen. Tuotevalikoima on yleensä melko suppea ja sisältää esimerkiksi paria eri samasta raaka-aineesta valmistettua tuotetta. Tuotteet ovat useimmiten ns. lisäravinteita tai ravinnelisiä – siis elintarvikkeita, joilla ei ole todistettavia terveysvaikutuksia, mutta joita myydään ja ostetaan jonkinlaisina ihmeaineina erittäin kalliiseen hintaan. Myös muunlaisia ihmetuotteita on tarjolla. Verkostomarkkinointi on oikeastaan ainoa tapa saada näitä ihmeaineita kaupaksi: tuotteeseen uskominen perustuu toisten matkaan hurahtaneiden kertomiin kokemuksiin.
4. Saippuakauppiaat – Ehkä lopulta perinteisin verkostomarkkinoinnin muoto on kaupata tavallisia ja hyvin arkipäiväisiä tuotteita ystäville ja sukulaisille. Muihin verrattuna näiden verkostojen etu on se, että vaikka tuotteet ovat pääsääntöisesti selvästi ylihintaisia (jo palkkiojärjestelmän kalleuden ja rahastamismahdollisuuden vuoksi), ne ovat kuitenkin edes todellisia ja jäävät ostajalleen käteen. Verkoston idea onkin saada tuotteilleen takuuvarmat ostajat/käyttäjät, jotka eivät piittaa niiden hinta/laatu -suhteesta, lupaamalla heille mahdollisuus (suuriinkin) tuloihin hankkimalla lisää samanlaisia ostajia tai ”myyjiä” verkostoon.
5. Kotikutsuttelijat - Yhä harvinaisemmaksi on muuttunut verkostoiden varhaisin muoto, jossa arkipäiväisiä ja tavallisia tuotteita kotikutsuilla niin, ettei jokaista kutsuilla olijaa pyritäkään värväämään mukaan toimintaan. Näiden verkostojen ero muihin yllä mainittuihin on lähinnä palkkiojärjestelmässä, jossa palkkiot eivät nouse yhtä tai kahta tasoa ylemmäs ja jossa tuotteiden myynnistä syntyvästä provisiosta selkeästi muita suurempi osa annetaan tuotteen todelliselle myyjälle. Vaikka tuotteiden hinta ei usein ole halvin, nämä verkostot eivät rohkaise niinkään värväämistä ja verkoston rakentamista kuin todellista tuotteiden myyntiä.
   

Jatkossa käsittelen kutakin näistä tyypeistä ja niihin liittyviä esimerkkejä yksitellen.