tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

NWI - Osuma Oy

Eräs suomalaisen verkostomarkkinointihistorian suurimpia ja erikoisimpia verkostoja on Network Investment Oy, joka tänä päivänä toimii nimellä Osuma Oy. Vuonna 1995 toimintansa aloittaneen NWI:n alkuperäinen markkinointi-idea oli yksinkertainen: tarkoitus oli muodostaa osakeyhtiö, joka sijoittaisi tavallisten ihmisten osakemerkinnällä siihen sijoittamat rahavarat eteenpäin tuottavasti.

Tavanomaisten markkinointitapojen sijasta NWI valitsi kuitenkin verkostomarkkinoinnin osakeantiensa tarjoamisen tavaksi. Osakemerkintä maksoi 500 markkaa, jonka lisäksi tuli maksaa 500 markkaa merkintäpalkkiota. Maksamalla 350 markkaa lisää saattoi ryhtyä yrityksen tytäryhtiön NWI Markkinointi Oy:n ”alue-edustajaksi”, joka sai asiamiehen palkkiota sekä häneltä tehdyistä osakemerkinnöistä että edelleen näistä merkitsijöistä aluesijoittajiksi ryhtyneiden tekemistä osakemyynneistä aina viiteen tasoon asti. Seuraavilta vuosilta aluesijoittajan tuli myös maksaa 750 markan suuruinen ”hallinnointimaksu”.

Rahoitustarkastus hyväksyi NWI:n lukuisten osakeantien esitteet, mutta päätyi viemään NWI:n osakkeiden markkinointitavan arvopaperimarkkinalain nojalla markkinaoikeuteen vuonna 1997. RATAn mukaan osakkeiden merkinnässä oli annettu harhaanjohtava mielikuva niillä saatavista tuloista.

Koska osakemerkinnän tehneistä syntyi verkostopyramidi, jossa osakemerkinnän merkintäpalkkiot nousivat tasoilta toiselle, markkinaoikeuden ratkaisun tekstin mukaan NWI:n toimintaa epäiltiin pyramidipelistä. Tässä NWI onnistui kuitenkin osoittamaan, että maksettuja markkinointipalkkioita vastaava summa oli saatu itse osakkeiden markkinoinnin kannalta ulkopuolisesta tulonlähteestä. NWI pystyi näin väittämään, ettei osakemerkinnässä ”asiamiehenä” toimineelle maksettua palkkiota oltu maksettu siitä summasta, jonka osakemerkinnän tehnyt oli maksanut merkintäpalkkiona vaan että merkintäpalkkioilla oli katettu toiminnan tosiasiallisia kuluja, joita niitäkin kyettiin esittämään.

Edelleen juttua monimutkaisti tietysti se, ettei kyseessä oli vapaa osakemerkintä ja osakemerkinnästä saatavalle palkkiolle ei ole helposti määriteltävissä oikeaa hintaa. Lisäksi NWI Markkinointi Oy:ä, jolle osakemerkinnästä saadut rahat menivät, eivät omistaneet muut kuin juuri osakemerkinnän tehneet henkilöt, sillä se oli jo valtaosaltaan myyty NWI:lle itselleen.

Toimialueeseensa kuulumattomana markkinaoikeus ei tietystikään ottanut suoraan kantaa toiminnan pyramidipeliluonteeseen. Rahoitustarkastus otti oikeudelle esittämässään vaatimuksessa kuitenkin esiin pyramidiverkoston muodostumisessa keskeisen tekijän:

RATA:n näkemyksen mukaan toimintaan mukaan lähtevien sijoituspäätökseen ei vaikuta se, onko sijoitusyhtiö Network Investment Oy:n osake kannattava sijoituskohde, vaan pääasiallisesti ne tulot, joita he odottavat saavansa markkinointiyhtiö NWI Markkinointi Oy:stä.

Oikeuden mielestä osakkeita merkitsevän sijoittajan osakemerkinnän motivaatio saattoi RATA:n näkemyksen mukaisesti olla osakkeiden itsensä tuoton lisäksi (ja sitä merkittävämmin) toisten merkinnöistä nouseva merkintäpalkkio. Tuomionsa perusteluissa markkinatuomioistuin katsoi,

- - että yhtiöiden markkinoinnin pääsanomana ei ole ollut ko. arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavien seikkojen esittely, vaan verkostomarkkinoinnista saatavat palkkiot. Markkinoinnissa on itse sijoituskohteen sijasta potentiaalisen sijoittajan huomio kiinnitetty markkinointijärjestelmästä luvattuihin taloudellisiin etuihin. Verkostomarkkinoinnista sijoittajille luvattuja taloudellisia etuja on esitelty houkuttimina sijoituspäätöksen tekemiseen. Markkinointi on saattanut johtaa siihen, että osakkeita merkitsevien henkilöiden merkintäpäätös on perustunut osakkeiden arvon sijasta merkintäoikeuksien markkinoinnista luvattuihin taloudellisiin etuihin. Tällaista menettelyä ei voida pitää arvopaperien markkinoinnissa asianmukaisena.

Markkinaoikeus kielsi 17.6.1997 antamassaan tuomiossa NWI:ä markkinoimaan osakkeiden verkostomarkkinoinnista syntyvää tuottoa sellaisille, jotka eivät vielä ole tehneet osakemerkintää:

Markkinatuomioistuin kieltää Network Investment Oy:tä ja NWI Markkinointi Oy:tä arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n ja 7 luvun 2 §:n nojalla kolmensadantuhannen (300 000) markan sakon uhalla tarjoamasta osakkeita merkittäväksi käyttämällä markkinointi-ilmaisuja, joiden mukaan osakemerkinnän tehnyt henkilö voi hankkia lisätuloja järjestelmään hankkimiensa uusien merkitsijöiden tekemien sijoitusten perusteella ja saada osuuden näiden yhtiölle suorittamista maksuista, jollei se, jolle tällaiseen markkinointijärjestelmään liittymistä tarjotaan, ole sitä ennen jo tehnyt osakemerkintää.

Tämä tuomio ilmeisesti riitti paljolti pysäyttämään pyramidijärjestelmän toiminnan, eikä seuraavissa osakeanneissa saatu enää mukaan niin monia uusia sijoittajia kuin ehkä olisi toivottu. Vuosien 1997 ja 1998 aikana NWI vaihtoi suuntaansa ja pyrki neuvottelemaan verkostonsa jäsenille etuja suurilta ketjuilta tehtävistä ostoksista ja palvelusopimuksista. Ilmeisesti nämä edut jäivät kuitenkin suurimmalta osalta varsin vähäiseksi; 2000-luvun puolella NWI ryhtyi kehittämään omaa bonuskorttijärjestelmäänsä, Osuma-korttia. Koko yrityksen nimeksi vaihdettiin Osuma Oy vuonna 2004. Kortti on ollut jo pidempään käytössä ja eri puolilla maata olevista yksityisistä yrityksistä tehdyistä ostoksista sillä saa bonuksia. Suurten ketjujen kauppoihin se ei käy, ja koska ostopaikkoja on varsin vähän ja ne ovat ympäri Suomea, useimpien kohdalla kortista ei mainittavia etuja liene syntynyt.

Tähän päivään mennessä NWI / Osuma on käynyt läpi pitkästi toistakymmentä osakeantia, joissa osakepääomaa on kerätty ehkä noin 20 miljoonalla markalla. Tosiasiallisesti osinkoja ja värväyksen aiheuttamia lisätuloja ei mainittavasti tullut koko toiminnan ajalta kenellekään. Osingot ovat jääneet joihinkin prosentteihin eikä niitä ole YLE:n tietojen mukaan vuoden 2000 jälkeen nähtävästi maksettu lainkaan. Jos tulot suhteutetaan vielä osakemerkinnästä ja toiminnasta syntyneisiin kuluihin, yhden osakkeen merkinnyt ei ole kymmenessä vuodessa saanut takaisin edes merkintämaksuaan.

Samaan aikaan yritys on maksanut YLE:n selvityksen mukaan toimitusjohtajalleen lähes miljoonan markan vuosipalkkaa. Konserniin kuuluvien yritysten keskinäiset omistussuhteet ja saamiset toisiltaan olivat ja nähtävästi ovat yhä niin sekavia, ettei YLE:n haastattelema Balance Consultingin pääanalyytikko Ari Rajala tahtonut saada niihin tolkkua. Rajalan mukaan omaan pääomaan suhteutettu Osuman osakkeen arvo oli taseperusteisesti (vuonna 2005) noin 40 senttiä. Eräänlainen suuri puhallus tämäkin.

Osakkeiden verkostomarkkinointi ei ole rajoittunut ainoastaan Suomeen. Vuoden 2003 alusta Norjassa ja muissakin pohjoismaissa kerättiin verkostomarkkinoinnin keinoin sijoituksia The Five Percent Companyn (T5PC) osakkeisiin yhteensä noin miljardi Norjan kruunua (noin 150 miljoonaa euroa) jopa yli 70 000 "sijoittajalta". Mitkään yrityksen esittelemät liiketoiminnot eivät kuitenkaan koskaan käynnistyneet ja yritys ajautui konkurssiin jo vuoden 2004 lopulta. Rahat olivat suurelta osin päätyneet yrityksen johtajien tileille heidän omistamiensa yritysten kautta. Sijoittajina mukana oli myös joitakin satoja suomalaisia.

Edit 20.5.2006: Osuma Oy:n 11.5.2006 julkaiseman tiedotteen mukaan osakeyhtiö on asetettu selvitystilaan tarkoituksena lakkauttaa sen toiminta ja jakaa yhtiön jäljelle jääneet varat osakkaille. Yritys oli ehkä ajautunut melkoiseen umpikujaan mm. voitonjakokelpoisten varojen puutteen vuoksi. Mielenkiintoista on nähdä, montako euroa on jäljellä alun perin yhteensä 1000 markkaa maksaneesta osakesijoituksesta.

Linkit:
Markkinatuomioistuimen päätös 1997:9 (Finlex)
"Etukorttitalo" (YLE Mot 28.3.2005)
Osuma - kannattavaa vai ei? (Suomi24-keskustelu)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep, itsekin mukana olleena tiedän kaikki NWI-osuman vaiheet. Pidin firmaa kultajyvänä mutta siinä vaiheessa alkoi epäilyttämään, kun alkoi tulla vaihtotarjouksia toisensa jälkeen. Lypsettiin viimeisetkin pennoset apinoilta. Ensin vaihdatettiin NWI:n osakkeet NWI Markkinoinnin osakkeiksi "pikkusummalla" - näistä puroista tuli varmasti kiva joki Timon (Timo Ignatius, NWI-huijari) taskuun.

Sitten keksittiin Osuma ja taas järjestettiin "kohdistettu osakeanti".

Bonsolution oli NWI:n suurosakkaiden yhteenliittymä, joka yritti pelastaa Osumaa kaatumasta. Oli Ignatiuksen leiri vastaan Bonsolutionin leiri. Ignatius yritti puhua paskaa ja käännytti ihmisiä ympäri, hän on muuten tehokas manipulaattori, pappissukua ja osaa puhua taitavasti.

NWI-Osumalla oli huippu lakimies, Lapin yliopiston oikeustieteen professori Ari Huhtamäki. Kirjoittanut joitakin vuosia sitten perusteellisen kirjan rahanpesun tunnistamisesta. Hän sai muuten kesällä 2006 törkeästä kätkemisrikoksesta vuoden ja kymmenen kuukautta vankeutta Uoti-jutussa - siinä meillä ihka aito pukki kaalimaan vartijana!

risse kirjoitti...

moi ,luin "marko sanoi"selväää pässin lihaa, meitä huijattiin kauniila sujuvilla puheilla ja näytettiin hiton hyviä kalvoja jotka osoittivat miten raha poikii. tarvittiin vaan ahkeraa jäsenhankintaa jne. on hauska kuulla kuka istuu tästä huijauksesta ja miten pitkään