lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Netfonet - Pienin puhallus?

Netfonetin perustivat ACN Finlandissa verkostomarkkinointia harjoittanut Johannes Lindén kumppaneineen alkuvuodesta 2004. Yrityksen varsinainen toiminta käynnistyi vuoden 2004 lopulla. ACN:n ongelmat olivat tuossa vaiheessa jo varsin ilmeisiä, ja Netfonetin ensimmäinen bisnesidea oli ACN:n tavoin myydä kännykkäliittymiä monitasoisen verkostomarkkinoinnin keinoin.

Myös Netfonetin alkuperäiset, varsin monimutkaiset palkkiojärjestelmät muistuttivat suuresti ACN:a. Parannuksena aiempaan Netfonet ei vaatinut edustajiltaan suurta lisenssimaksua.

Noin vuodessa kävi ilmeiseksi, ettei Netfonetista ole kännykkäliittymien hintakilpailuun. Yritys lopetti oman palveluoperaattoritoimintansa ja solmi myyntisopimuksen DNA:n kanssa jo lokakuussa 2005.

Pian tämäkin toiminta siirtyi sivualalle, kun joulukuun alusta 2005 voimassa olleen palkkiojärjestelmän mukaisesti yritys kertoi siirtävänsä pääpainoaan nettikauppaansa. Netfonet on alusta asti puhunut liiketoimintansa laajentamisesta ulkomaille, mutta ilmeisesti tässä suhteessa ei mitään ole tapahtunut.

Netfonet on myynyt nettikaupassaan magneettiterapiaa, tyrnimarjatuotteita, julisteita, ledilamppuja, musiikki-instrumentteja ja muita hieman vähemmän tyypillisiä nettikaupan tuotteita. Yleisesti nettikaupasta ostettavien tuotteiden, kuten elektroniikan, hinnat eivät ole tähän asti vaikuttaneet järin edullisilta.

Osaltaan hintoja tässä kuten missä tahansa verkostomarkkinointiyrityksessä selittää se, että jokaisesta myydystä tuotteesta maksetaan palkkioita useille tasoille. Netfonetissa jokaisen nettikaupan tuotteen hintaan sisältyy ”verkosto-osuus”, joka jaetaan ylälinjaan aina kahdeksan tasoa verkkokauppaa pitävän edustajan yläpuolelle tietyissä suhteissa.

Esimerkiksi jos edustajan verkkokaupasta myydään 200 euron verran tavaraa ja näiden tuotteiden verkosto-osuus on 20 euroa, suoraan edustajan yläpuolella verkostossa oleva henkilö saa palkkiona 1 %:n verran verkosto-osuudesta, 0,20 euroa. Viisi tasoa edustajan yläpuolella oleva edustaja saa verkosto-osuudesta suurimman osuuden, 40 % eli esimerkissämme 8 euroa.

Uuden, nyt voimassa olevan palkkiojärjestelmän mukaan edustajan provisioiden saamisen eli ”pätevöitymisen” edellytys on ”nettikaupan vuokra”, tällä hetkellä suuruudeltaan arvonlisäveroineen 24,40 euroa kuukaudessa. Edelleen saadakseen organisaatiosta provisioita nettikaupan kuukausimaksun lisäksi edustajan on saatava aikaan liikevaihtoa 200 euron edestä kuukaudessa. "Pätevöitymisen” edellyttämään kuukausiliikevaihtoon lasketaan myös oman organisaation jäsenten nettikaupan kuukausimaksut.

Erityisen huomattavaa Netfonetissa on se, että edellä kuvatun lisäksi yrityksen edustaja saa palkkiota siitä, että hänen alalinjansa edustajat maksavat nettikaupan kuukausimaksun. Kuukausimaksun verkosto-osuus on ilman arvonlisäveroa 8,20 €. Se jaetaan edustajan ”ylälinjaan”; esimerkiksi suoraan edustajan yläpuolella oleva edustaja saa tästä palkkiona 0,082 euroa.

Entistäkin mielenkiintoisemmaksi tilanteen tekee se, että Netfonetin omilla sivuilla esiintyvässä, verkostotuloja kuvaavassa Excel-kaaviossa on otettu huomioon ainoastaan tulot, joita syntyy alalinjan kuukausimaksuista.

Huomautettakoon, että tässä taulukossa on tiettyä rehellisyyttä, jota verkostomarkkinoinnissa harvoin tapaa. Siinä nimittäin näytetään selvästi, kuinka kahdeksannella täydellä tasolla alapuolellasi olisi tarkoitus olla 1 679 616 edustajaa! (Tällöin yhteensä 2 015 538 edustajan alalinjan kuukausimaksuista syntyvä tulo olisi hieman päälle 832 541 euroa kuukaudessa. Kun saat puoli Suomea mukaan, olet rikas.)

Koska alalinjan edustajien maksama kuukausimaksu luetaan ylälinjan liikevaihtoon, jo noin 20 hengen alalinjan kasvattamalla ei tarvitse saada aikaan omaa liikevaihtoa ja alalinjan kuukausimaksuista tuleva tuotto kattaa suurin piirtein oman kuukausimaksun suuruuden. Tällöin ei käytännössä tarvitse siis enää maksaa mitään. Toisaalta tämä oli tilanne myös ennen edustajaksi ryhtymistä.

Nettikaupan ja verkostomarkkinoinnin liittäminen yhteen tuntuu olevan nyt valtavan suosittua – kenties Internetin ”hohdokkuuden” vuoksi. Eikö olekin mukavampaa kertoa tuttavilleen tekevänsä bisnestä netissä kuin myyvänsä esimerkiksi saippuaa tai magneettiterapiaa?

Verkostomarkkinoinnin yhdistäminen nettikauppaan ei kuitenkaan ole tähän asti osoittautunut hyväksi ideaksi. Varsinkin suosituimmilla aloilla – kuten elektroniikassa – nettikauppa on varsin kilpailtu alue, jossa katteet ovat erittäin pieniä. Netissä on helppo verrata hintoja ja ostaa sieltä, mistä saman tai vastaavan tuotteen halvimmalla saa.

Verkostomarkkinointi ei sovi yhteen tällaisen hintakilpailun kanssa, koska vähäisistä katteista täytyisi vielä maksaa verkoston palkkiot – eikä vain yhdelle myyjälle vaan usealle tasolle hänen ”yläpuolelleen”. Jos kate on pieni, palkkiot ovat häviävän pieniä eikä verkostolle jää tehdystä työstä oikeastaan mitään. Jos kate on suuri, tuotteet ovat hintavampia kuin kilpailijoilla.

Netfonetin liiketoiminnan painotus tuntuu erityisesti mainitun taulukon valossa olevan nettikaupan tuotteiden ohella tai jopa sijasta kuukausimaksuja maksavan alalinjan kasvattamisessa. Voi vain kysyä, miksi verkkokaupan tarvitsee periä kuukausimaksuja myyjiltään – ja miksi kukaan ylipäätään maksaa siitä, että pääsee myymään toisten tarjoamia tuotteita?

Netfonet päättää tällä sivulla esiteltyjen ”puhallusten” sarjan. Puhalluksilla on tarkoitettu yksinkertaisesti sellaisia verkostoyrityksiä, jotka vaativat edustajiltaan lisenssi-, kuukausi- tai vuosimaksuja tai joissa toiminnan aloittamisen edellytyksenä on ostettava yritykseltä jokin hintava ”paketti”. Vuodessa arvonlisäveroineen 292,80 euron maksuja perivä Netfonet on näistä viimeisimpänä ehkä myös vähäisin.

Ei kommentteja: