torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Move Networks taas mediassa

Turun käräjäoikeuden tuomittua Move Networks Oy:n vastuuhenkilöt rahankeräysrikoksesta ja markkinointirikoksesta tapaus on ollut esillä useissa lehdissä ja myös televisiossa. Laajimmat jutut Moven toiminnasta ovat tehneet MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma, joka on kiitettävästi seurannut tapauksen etenemistä (viimeksi 4.4.2007), sekä Etelä-Suomen Sanomat, jossa ilmestyi tasapainoinen ja hyvin tehty artikkeli 7.4.2007.

MTV3:n sinänsä aiheeseen varsin tarkoin perehtyneessä jutussa ei ollut liiemmin uutta tapausta seuranneille. Tuomitut eivät tuntuneet ymmärtävän, miksi heidät tarkalleen ottaen oli tuomittu. Toisaalta yksi tuomituista jostakin syystä esitti tuomion olleen "askel oikeaan suuntaan".

Haastatellun Moven johtajan mukaan he eivät voi ottaa vastuuta väitteistä, joita yrityksen edustajat esittävät. Markkinaoikeudessa ja nyt myös rikosoikeudessa on kuitenkin katsottu, että emoyrityksen on huolehdittava esitettyjen väitteiden oikeellisuudesta. Edelleen Moven saamien markkinointirikostuomioiden perusteena oli (varmaankin yrityksen johdon ainakin osin järjestämissä) "hurmoshenkisissä event-tapahtumissa" annettu kuva suuria tuloja nauttivista edustajista. Lisäksi yrityksen värväystoiminnassa ei oltu huomioitu sitä, että myytäviä tuotteita oli varsin vähän ja tulot perustuivat tämänkin vuoksi lähinnä uusien maksavien edustajien värväämiseen.

Kuten jo ennakoitiin, jutussa haastateltu syyttäjä mainitsi menettämisseuraamusta koskevan erikoisen ratkaisun aiheena, josta hovioikeuteen mahdollisesti valitetaan myös syyttäjän puolelta. Käräjäoikeuden ratkaisussa ainoa omituinen seikka olikin se, että yritykselle tullutta rikoksella saatua hyötyä ei tuomittu valtiolle menetetyksi.

Moven tapausta kommentoi lisäksi suorassa lähetyksessä Sisäasiainministeriön poliisiosaston hallitusneuvos Jouni Laiho, jonka hankalaksi tehtäväksi tuli pyramidipelin ja sinänsä laillisen verkostomarkkinoinnin rajanvedon helppotajuinen selvittäminen. Laihon lyhyen selvennöksen mukaan mikäli toiminnassa tarkoitus on lähinnä hankkia uusia mukaanlähteviä osallistujia, kyseessä voi olla kielletty pyramidipeli. Pyramidipelissä lopulta valtaosa häviää, koska Laihon sanoin "ihmiset loppuu". Tämä on hyvä värvättävän nyrkkisääntö, vaikka tietysti varsinainen rajanveto vaatii tarkempaa selvitystä järjestelmän toiminnasta.

Edelleen Laiho totesi Move-tapauksessa tulleiden rikostuomioiden olevan merkittävä ennakkotapaus. Aiemmin tällaisesta toiminnasta tuomitut "viritykset" ovat olleet ulkomailta lähtöisin.

Etelä-Suomen Sanomien jutussa on haastateltu Moven toiminnassa matkassa ollutta Robert Tuovista, jota myös MTV3:n aiemmassa jutussa haastateltiin. Robert kertoo siitä, kuinka hän varhaisessa vaiheessa huomasi toiminnan keskiössä olevan uusien edustajien varsin aggressiivinen värvääminen, ja päätti lopettaa toiminnan.

Robertin haastattelun ja käräjäoikeuden päätöksen referoinnin vastapainoksi on haastateltu Moven toiminnassa edelleen mukana ollutta lahtelaismiestä, joka on toiminut vuoden Moven verkostomarkkinoijana, tästä puoli vuotta päätoimisesti irtisanouduttuaan palkkatyöstään. Tämän verkostomarkkinoijan alalinjassa on sadan edustajan verkosto, ja tällä hetkellä hän on omien laskujensa mukaan "muutama sata euroa voiton puolella". Hänen mielestään kuitenkin on täysin mahdollista saada kymmenen viikon aikana kasvatettua noin 1 200 asiakkaan verkosto, jolla saavuttaisi tavoitteena olevan "diamond executive" -tason.

Tässä kuten niin monessa muussa yhteydessä tulee esille se, kuinka suomalaisista nuorista ihmisistä löytyy mahtavasti halua muuttaa elämäänsä, yrittää, ottaa vastuuta ja pyrkiä eteenpäin. Samalla kuitenkin tuntuu, että näin pienillä ansaintamahdollisuuksilla ja toteutuneilla tuloilla aika ja tarmo eivät tule oikein käytettyä. Surkeinta on se, jos melkoisen usein epäonnistuva verkostomarkkinointikokeilu johtaa ihmisen passivoitumiseen ja yrittämisen halun hiipumiseen.

Verkostomarkkinoinnissa on "helppo aloittaa" - sitä tullaan ehkä jopa kotiin asti tyrkyttämään. Samalla "bisnesmiehenä" toimiminen tuntuu mukavammalta ja hauskemmalta kuin vaikkapa sivutoiminen työnteko tai esimerkiksi tiettyihin työskentelyaikoihin sidottu yrittäminen. Näin verkostomarkkinointi houkuttelee - väärin perustein.

Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa on myös Moven toimitusjohtaja Vesa Virtanen, joka hämmästelee Turun käräjäoikeuden rikostuomioita. Virtasen mukaan heidät on nyt leimattu rikollisiksi. Lisäksi s2e-verkkokaupan toiminnasta todetaan - tai oikeastaan myönnetään - että kehitystä verkkokaupassa ei ole ollut. Syynä tähän on ollut rikostutkinta ja "vastustajien" toiminta: verkkokauppaan mukaan tulleita kumppaneita on informoitu Movea koskevasta rikosjutusta.

Jos yhteistyöstä on tehty sopimus, sen ei pitäisi mihinkään yhteydenottoihin kaatua, ainakaan päivässä. Jos yhteistyöstä ehtoja ei jostakin syystä ole yhdessä laitettu paperille, kuten Moven vastaukset aiempiin kysymyksiin antavat ymmärtää, toinen osapuoli on varsin hyvin voinut käsittää toisin, mistä oikein on sovittu. Kukaan Moven toimintaa kritisoineista ei ole "kumppaneita" häirinnyt, ja varmasti suuri osa yhteydenotoista on tullut myös epätietoisilta edustajilta.

Ylipäätään on merkillistä, miten "verkkokaupan mullistava konsepti" on nyt kaatunut joihinkin yhteydenottoihin, vaikka niissä olisikin kerrottu toiminnan vastuuhenkilöitä koskevista rikosepäilyistä, -syytteistä tai nyt -tuomioista. Miten ihmeessä median tiiviisti seuraamasta tapauksesta puhuminen voisi olla kiellettyä? Jos Movessa tuntuu, että suurin osa ajasta menee turhanaikaiseen taistelemiseen, ehkä oman toiminnan kehittämiseen kannattaisi panostaa sen sijaan, että paukut tuhlataan kriittisesti suhtautuvien moninaiseen uhkailuun, jota esimerkiksi keskustelupalstoilla riittää.

Linkit:
Rikoksia, verkostoja ja vitamiineja (MTV3 45 minuuttia 4.4.2007)
Rikollisia vai yhteiskunnan tukipilareita (Etelä-Suomen Sanomat 7.7.2007)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Petterin bisneksiä?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia blogista.

Minua on kahdesti yritetty värvätä moven kautta. Ekan kerran liittymään ja tokan kerran osallistumaan jonnekin ihmebileisiin (joka taisi olla samalla event).

Eka kokemus oli, että outoa kuinka vähän tuotteita on myynnissä ja kuinka pieneltä proviisio vaikutti. Ei ollut sitäpaitsi laittaa tonnia liittymissettiin.. Ihmettelin miten vanha koulukaveri oli sellaisen rahan tuhlannut kun olisi voinut matkustaa ulkomaille ja kokea jotain.

Harry Potter kirjoissa Rouva Weasley sen sanoi: ei pidä luottaa sellaiseen minkä aivoja ei näy. En nähnyt aivoja (vain kamalasti työtä ilman takeita menestyksestä) ja onnistuin livistämään vaikka ylikiltti tyttö olenkin.

Kiva seurata mitä tapahtuu. Huijarit saavat saada ansionsa mukaan! Nuorisoa vedättävät, saakeli, köyhintä porukkaa.